Reppu selkään!

Taas mennään, tällä kertaa 4 päiväksi Repoveden kansallispuistoon, Valkealaan. Ei se nyt pitkä pitkä reissu ole, mutta onpas ollut työlästä saada reppuaan pakatuksi. Hyttysiä ei tarvitse pelätä, mutta nukkuisihan tuota telttapatjan sijasta omassa sängyssäänkin...:p




Olhavanvuori.

Jotain uuttakin on reissussa: olen vannoutunut kumisaapasmies ja nokialaisilla tehnyt toistakymmentä Lapin vaellustakin. Olen aina ajatellut, että suomalaisessa metsäluonnossa tulee päivittäin niin monta soista kohtaa vastaan, että ainoa järkevä jalkinen on saapas. Eräänkin kerran olen vannoutuneiden varsikenköämiesten kanssa aiheesta peistä taittanut, hymyssä suin toki.

 

Viimeksi kipeytyi akilles, joten nyt on koeajossa varsikengät. Tukenevat nilkkaa paremmin. Ja rinkassa toki kulkee kumisaappatkin, jos varsikenkä ei istukaan jalkaan.

 

En ole laskenut monesko eräretki tämä kohdallani on, mutta Repovedelläkin olen jo neljä kertaa käynyt: 1993, 2007, 2009 ja 2011. Tälläkin kertaa on mukana hyvää seuraa, parikymmentä tulevaa nuorisotyöntekijää, aikuisia jo kaikki.

 

Suurin osa reissuistani on tosiaan ollut työreissuja, olen vienyt retkille erilaisia ryhmiä. Kerran olin Saariselällä parinkymmenen nuoren ryhmää vetämässä viikon vaelluksella. Joukkoon oli sattunut 6 kilpasuunnistajaa, sellaisia 50 kiloisia jänteviä sitkeitä juoksijoita, jotka olivat koko ajan kartallla, siis ihan koko ajan. Loppuviikosta työparini Simon kanssa usutettiin suunnistajia "kipaisemaan siellä kurulla katsomassa, että onko se hyvä leiripaikka".  Muun ryhmän kanssa tultiin verkkaisasti perässä kun tunnustelijat jo palasivat vakuuttelemaan, että "kiva paikka on, kiva on, eikä sinne ole kuin 12 km suuntaansa".  

Joka yhdeksäs

Kotikaupunkini asukkaista joka yhdeksäs on maahanmuuttaja. Helsingistä on tullut monikulttuurinen kaupunki - kuten vuosisatoja sitten Itämeren tärkeänä satamakapunkina. Tämän päivän Helsingissä maahanmuuttajia on Viron ja  Venäjän lisäksi Afrikasta, Lähi-Idästä, muualta Euroopasta, Aasiasta...niin, vaikka mistä.

 

Professori Matti Klinge kuvaili 1800-luvun Helsinkiä aidosti kansainväliseksi kauppakaupungiksi. Senaatintorilla kuuli ruotsin, suomen ja venäjän lisäksi myös muita kieliä. Tuli Klingen sanat mieleen kun eilen otin päivänokoset Stadikan nurmella: hyppytorni kuulutettiin avatuksi neljällä kielellä (suomi, ruotsi, englanti ja venäjä). Edellä mainitussa järjestytksessä kajahtavat kaikki muutkin maauimalan kuuulutukset. 

Itäkeskuksen uimahalli

Etenkin Itä-Helsingissä, kotikulmillani, maahanmuuttajat näkyvät katukuvassa. Itäkeskuksessa on olo kuin ulkomailla - myös Itäkeskuksen uimahallissa, jossa kävin talven yli kausikortilla uimassa. Jos oli mamulla Sevillassa uimahallin käytännöissä opittavaa, on niitä mamuilla Itiksessäkin. Tapakulttuuriin kuuluvat erot aiheuttavat sen, että ainakin yhtenäinen saunakulttuuri on hakusessa. Somalien kanssa panimme kerran venäläiset turistin ruotuun, kun he kiipesivät ylälauteille kyykkimään - kuten kuulemma Venäjällä tehdään.

 

Saunaseuralle ja Liikuntavirastolle pitäisikin tehdä aloite, että Itiksen hallin saunan seinälle tuotettaisiin suomalaista saunaperinnettä lyhykäisesti esittelevä huoneentaulu - englanniksi, venäjäksi ja arabiaksi käännettynä, kotimaisten kielten lisäksi. Kuten tuttavani Vuokatista kehui, hyvin sujuu venäläisturisten saunominen nykyään, kun on saunan pielessä käyttöohjeet venäjäksi. 

Talviuni päättyi

Joulukuussa kynästäni jäätyi muste ja alkoi ankara talvi. Talvi oli raskaampi kuin olin kuvitellutkaan. Espanjan vuoden jälkeen tuntui pimeältä, ankealta ja kylmältä. Joulu- ja tammikuussa aurinkokaan eri paistanut kuin yhteensä 20 tuntia, joka oli vähiten pariin vuosikymmeneen. Sevillassa paistoi joka päivä aurinko, 12 tuntia kerrallaan, aamukahdeksasta iltakahdeksaan.

Talvi oli niin ankara, että ryhdyin epäilemään, että onko minusta tähän? Kotimatkallahan tässä ollaan. Missähän se koti sitten on, jos ei 60. leveyspiirillä?

Komea auringonpaiste helli Stadioinin  maauimasta ulosastuvaa maanantaina, jolloin Stadika taas aukesi.

Kasvitieteellinen puutarha Helsingissä. Toukokuun alun komea sää paljasti vielä talvehtivien puiden rujouden - lehtiä odotellessa.

Kesän eka fillariretki kotoa Stadikalle kulki takaisintulomatkalla Hanasaaren - Sörnäisten kautta. Kesän varmoja merkkejä: skeittarit ovat palanneet rampeilleen Sörkkaan ja Nuorisoasiainkeskusken ylläpitämä luvallinen graffitiseinä on saanut uusia taideteoksia.