¡Hola!

Andalucía imaisi minut hetkessä sisuksiinsa. Kotikadulla yksinäinen kulkija tervehtii ¡Hola! ja rappukäytävään samaan aikaan sattuvan naapurin kanssa vaihdetaan pari sanaa.  

Booking.comin kautta tehty majapaikkavaraus sisälsi ilmaisen taksikyydin lentokentältä kohteeseen, ja kun 2020-luvulla ollaan, yhteydenpito taksikuskin kanssa sujui pikaviestein. Málagan lentokentällä Eduardo soitti puhelimeeni ja kertoi juuri tulleensa tuloaulaan. Matkalla Torremolinoksen Playa Bajondillolle Eduardon kanssa käytiin läpi ilmastonmuutoksen aiheuttamat asiat. Eduardo kertoi, ettei koskaan aiemmin ole ollut lokakuussa näin paljon turisteja. Moni muukin on siis siirtänyt matkansa kesäkuumalta lokakuulle. 

Myös hintoja päiviteltiin. Ne ovat nousussa. (Meidän) turistien takia asuntojen hinnat ovat karanneet pilviin kaikkialla turistien suosimilla alueilla: Sevillassa, Aurinkorannikolla, Barcelonassa, Madridissa jne. Työtä tekevät paikalliset kulkevat turistien asuttamiin kaupunkeihin kauempaa, sillä lyhytaikavuokrauksen bisnes on vienyt asunnot kuten Rovaniemellä. 

Eduardo kertoi 19-vuotiaan tyttärensä saapuneen eilen kotiin elämänsä ensimmäiseltä omatoimiselta matkalta. "No, oli hän ystävättärensä kanssa matkalla, mutta ilman meitä vanhempiaan siis". Matkakohde oli kaiketi Skotlanti. Aika hyvin ymmärsin, joku yksittäinen sana jäi ymmärtämättä.

Vielä jäi mieleen Eduardon abuelon (isoisä, tai tyttären isoisä, tai ehkä appiukko?) ohje hintoja päivitteleville: ¡Hay que luchar! Täytyy siis taistella: tehdä töitä, hoitaa velvoitteensa,  sinnitellä vaikka tiukkaa tekisikin.

Stadin syksystä Málagan kesäkeleihin, elämäni ensimatka Helsingin pikaratikalla. Bussi + pikaratikka + juna = tunnissa kotoa kentälle. 

Rantaraitilla, taustalla välkehtii Välimeri.

Tekoälyn kanssa sparrailin ymmärrystäni espanjalaisista ja suomalaisista: 

Espanjalaisten ja suomalaisten kulttuurierot ilmaisussa, sosiaalisuudessa ja tunnepitoisuudessa ovat klassinen esimerkki siitä, miten ilmasto, historia, asumistiheys ja sosiaaliset normit muovaavat ihmisten käyttäytymistä sukupolvien ajan.

Gummeruksen ja muiden kulttuurintutkijoiden (kuten Geert Hofsteden) mukaan kyse ei ole siitä, etteikö suomalaisilla olisi tunteita tai ettei espanjalaisilla olisi yksityisyyden tarvetta, vaan siitä, miten ja missä puitteissa tunteita on sallittua ilmaista.

Tässä ovat keskeisimmät syyt näiden kahden kulttuurin eroihin:

1. Ympäristö ja elämäntapa: Ulkoilmaelämä vs. sisätilat

Espanja: Lämmin ilmasto on historiallisesti ajanut ihmiset ulos kaduille, toreille ja terasseille (la plaza). Elämä tapahtuu julkisessa tilassa, jossa yhteisöllisyys ja äänekäs seurustelu ovat luonnollinen osa arkea. Koskettaminen ja puheliaisuus ovat keinoja luoda turvallisuutta ja läheisyyttä tiiviissä yhteisöissä.

Suomi: Kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet ovat pakottaneet suomalaiset vetäytymään sisätiloihin ja omiin oloihinsa. Harvaan asutussa maassa toisen tilaa ja rauhaa on opittu kunnioittamaan antamalla tilaa – ei tuppautumalla lähelle.

2. Tunteiden ilmaiseminen ja "sosiaalinen naamio"

Espanjalainen ilmaisukulttuuri: Espanjassa tunteiden näyttäminen – niin ilon, suuttumuksen kuin surunkin – nähdään aitoutena ja sosiaalisena liimana. Kontakti luodaan eleillä, kosketuksella (poskipussit, halaukset, olkapäälle taputtelu) ja äänensavyillä. Tunteiden piilottamista voidaan pitää kylmyytenä tai epäilyttävänä.

Suomalainen ilmaisukulttuuri: Suomessa tunteiden hillitseminen on perinteisesti nähty kypsemmyyden ja toisten huomioon ottamisen merkkinä. Tunteita ei hypitytetä muiden silmille, jotta ei häiritä toisten rauhaa. Suomalainen ei jurota ilkeyttään, vaan kyse on kunnioituksesta toisen henkilökohtaista tilaa kohtaan.

3. Puhekulttuuri ja hiljaisuus

Espanjalainen puhe: Puhe on sosiaalista leikkiä, jossa päälle puhuminen ei ole epäkohteliasta, vaan merkki innostuksesta ja osallistumisesta. Hiljaisuus koetaan usein kiusalliseksi tai merkiksi siitä, että jokin on vialla.

Suomalainen puhe: Suomessa hiljaisuus on hyväksyttyä ja luontevaa. Sanonnat kuten "Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa" kuvastavat luottamusta: suomalainen puhuu silloin, kun on jotain sanottavaa, ja sanat otetaan tosissaan.

4. Yhteenveto vertailusta

Piirre

Espanjalainen kulttuuri Suomalainen kulttuuri

Lähimmät arvot

Yhteisöllisyys, spontaanius, elämänilmaisu Itsenäisyys, rauhallisuus, luotettavuus

Koskettaminen

Luonnollinen osa viestintää (poskipussit, halaukset) Varattu läheisille; fyysistä etäisyyttä kunnioitetaan

Hiljaisuus

Kiusallista, vältettävää Luonnollista, turvallista ja kunnioittavaa

Tunteiden rooli

Jaetaan avoimesti ja näkyvästi Käsitellään usein sisäisesti tai luotettavassa seurassa

Huomioitavaa: Kyse on kulttuurisista yleistyksistä. Suomalainen ilmaisee usein suurimmat tunteensa saunassa, urheilukatsomossa tai läheisimmälle ihmiselle kahden kesken – ilman suurta julkista elehtimistä. Espanjalainen taas saattaa kokea suomalaisen rauhallisuuden erittäin levollisena ja luotettavana piirteenä.

Syyslomalle Sevillaan

Viisitoista vuotta sitten lensin Málagaan vaihto-opiskeluvuoteni aluksi, ja jatkoin Málagasta junalla Sevillaan. Sevillan vaihtovuodestani 2011-12 pidin blogia ¿Parturiin Sevillassa?  Tuntuu hurjalta ajatella, että siitä on jo 15 vuotta! 

Nyt on aika palata Sevillaan, sillä syyslomalle varasin lentolipun Málagaan, josta jatkan parin päivän päästä junalla Sevillaan. Syysloman päätteeksi palaan Kööpenhaminan kautta lentäen kotiin. 

En aio montaa blogipostausta viikosta tehdä, mutta muutaman kukaties. Blogi oli Sevillan-vuoteni suomen kielen kanava ja samalla matkapäiväkirja. Vaihtovuosi oli ihmeellinen kokemus: mukava, opettavainen ja erityinen. Sitä oli kiva pureskella myös blogiin. Vaihto-opiskeluvuodelta tuttu appelsiinikaupungin keveyden tunnelma tavoitti minut taas, kun varasin äsken majapaikan Sevillasta. On kutkuttava ajatus taas mennä Sevillaan, minun Sevillaani!

Majapaikkani on tällä kertaa Calle del Solilla, siis Aurinkokadulla, Jardines del Vallen puiston takana, vanhankapungin muurien sisäpuolella, Santa Catalinassa eli Pyhän Katarinan kaupunginosassa.

Jardines del Valle on Sevillan julkinen puutarha, joka sijaitsee vanhassakaupungissa , tarkemmin sanottuna Santa Catalinan kaupunginosan pohjoispäässä . Ne kattavat 10 554 m²:n alueen ^[ 1 ] ja niillä on kaksi sisäänkäyntiä, molemmat Calle de María Auxiliadora ( Ronda Histórica ) -kadulta. Toisessa päässä puistoa reunustavat Sevillan vanhankaupungin muurit , yksi harvoista jäljellä olevista jäänteistä. Se sijaitsee entisen 1400 - luvulla rakennetun Convento del Vallen paikalla , josta se on nimetty. ^[ 1 ] Jardines del Vallea reunustaa etelässä Iglesia de los Gitanos (mustalaisten kirkko) ja idässä Sevillan kaupungin laboratorio .  (wikipedia)

Majapaikkaani on 15 minuutin  kävelymatka Santa Justan rautatieasemalta, ja reilu kilometri vanhan kaupungin Alameda de Herculekselle. Lähin Sevicin pyöräparkki on ihan kivenheiton päässä Plaza de Pelicanolla.  Sää 10 seuraavalle päivälle näyttää vielä kesäiseltä: 

Saapa nähdä onko lokakuun puolivälissä vielä 30 asteen lämpötiloja. Suunnitelmani on ihastella kaupunkia, kaupunkipyöräillä, syödä hyvin ja verrytellä espanjan kieltä. Lomalla ollaan, ei siis sen suurempia suunnitelmia!  

On kiva lähteä Sevillaan!

Sunnuntaiajelut

Sana "Sunnuntaiajelu" on kuluneen marraskuun aikana saanut uuden merkityksen, kun olen ottanut etäisyyttä etätyöviikkoihin tekemällä sunnuntaisin pitkän pyörälenkin. Pyöräretken kohteeksi olen valinnut lähiseudun museoita, sillä vuodenvaihteeseen voimassa olevalla museokortilla on päässyt sisään maksutta. Tässä muutama kuva marraskuun matkoilta:

Yllä olevat kuvat ovat Espoon Emmasta, jonne pyöräilin Lauttasaaren kautta erinomaisen aurinkoisena marraskuun toisena sunnuntaina. Helsingin pyörätiet ovat vuosi vuodelta parantuneet niin, että suuntaan kuin suuntaan on nyt jo jonkinlainen pyöräväylä. Vielä on niiden kunnossa ja ylläpidossa tekemistä, mutta suunta on oikea. Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana pyöräily on ottanutkin aimo harppauksen kaupunkilaisten liikkumismuotona.

Marraskuun toinen sunnuntaiajelu suuntautui Akseli Gallen-Kallelan huvilaan Tarvaspäähän, Espooseen. Sinnekin oli mukava matka pyöräillä: Kulosaaren sillan kautta erittäin sujuvaa pyöräreittiä Pasilan Triplan kautta Keskuspuistoon, Pikku-Huopalahteen, Munkkiniemen halki ja Tarvon uutta kevyenliikenteen siltaa pitkin Tarvaspäähän:

Viime viikon sunnuntaina aurinko taas paistoi, joten hurautin tuttua luontoreittiä Viikin peltojen halki Vantaanjoen varteen. Jokivarsi on laitettu hienoon kuntoon, hyvät kevyenliikenteen hiekkatiet molemmin puolin. Sitä oli mukava taas pyöräillä pohjoiseen, Vantaan keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon ohi vanhan Tuusulantien pyörätielle, joka jatkuu Tuusulan Rantatielle saakka. Kohteeksi siis valikoitui Erkkola, jossa en aiemmin ollutkaan vieraillut. Naapurin Lottamuseossakin tuli käytyä, ja Lottakanttiinissakin tietysti!

Mukaan matkaan sain Järvenpäästä Mostafan, joka ihasteli myös Erkkolan hirsihuvilan kuntoa. Toistasataa vuotta vanha hirsitalohan oli kuin uusi! Rantatieltä pyöräilimme Mostafan kanssa Järvenpäähän, johon olin jättänyt auton perjantaina. Lounaspaikaksi löytyi Ratsastuskeskus Ainon lounaskahvila, joka tarjoaa sunnuntaisin kympillä uuniperunabuffetin.

Marraskuun viimeisen viikonlopun pyöräretken tein jo lauantaina, kun oli sateetonta ja aurinkokin piipahti taivaanrannassa. Museokortilla olisi päässyt Heurekaan, mutta ovella selvisi, että koronarajoitteiden johdosta ei enää sisään päässytkään. Sen sijaan kivenheiton päästä löytyvä Vantaan kaupunginmuseo oli auki. Tikkurilan vanhaan rautatieasemaan mahdutettu museo kertoili Vantaan historiaa ja nykypäivää.

Vantaalla museoretkipäivän lounaspaikaksi valitsin Haltialan tilalla sijaistevan ravintola Wanhan Pehtoorin, jonka peltojen taakse aurinko jo laskikin pian kello 15 jälkeen.

Polkupyörällä syksyyn

Pitkään on mennyt edellisestä blogipostauksestani. Koronatilanne ei nyt mahdollista Espanjan matkoja, joten olen uudestaan innostunut pyöräilemään. Menneenä kesänä ja kuluvana syksynä onkin tullut ajettua fillarilla ristiin rastiin pääkaupunkiseutua, ja kävinpä Keski-Uudellamaallakin, Seinäjoella sekä Nastolassa pyöräilemässä. 

Vantaanjoen varren luontoa ja komeaa ruskaa

Pääkaupunkiseudulla ehdoton suosikkini menneenä kesänä on ollut Vantaanjoen jokivarsi. Joen molemmin puolin on hyvät hiekkaväylät, ja jokirannat on laitettu  kivan näköisiksi. Hatunnosto molemmille kaupungeille, Vantaalle ja Helsingille, jotka ovat viime vuosina puunanneet paikkoja kivoiksi asukkaiden viihtyvyyttä lisääviksi kaupunkitiloiksi. 

  

Vantaanjoen viimeinen koski Vanhankaupunginlahdella

Toinen menneen kesän löytö on rakentuva Järkäsaaren kaupunginosa Helsingissä. Erityisesti ihastutti hyvät pyöräväylät, rantojen virkistyskäyttö runsaine penkkeineen, leikki- ja kuntoilukenttineen, grillipaikkoineen jne. 

Jätkäsaaren kaupunginosan uusia kortteleita, Ruoholahden vierellä eteläisessä Helsingissä.

Koronakesä kotinurkilla oli kaikesta huolimatta mukava. Kesäkuun aikana kaupunki taas vähä vähältä alkoi avautua, ja uimastadionillekin pääsi. Lämmintä kesää seurasi leuto syksy, jota etätöiden lomassa on päässyt fillarin päältä ihastelemaan. 

Fillarini on ikivanha, melkein neljännesvuosisadan hyvin palvellut Nishiki 401. Toissailtana siitä katkesivat ketjut, kun olin palailemassa kotia kohti Meilahden nurkilla. Ei auttanut kuin yrittää ryhtyä korjaamaan, ja kahteen kertaan sainkin ketjunpäät liitettyä toisiinsa, mutta pienen ajomatkan kuluttua sama vaiva iski. Korjausvälineeni olivat kovin kepoiset, osaamistakaan ei oikein ollut, ja pimeäkin tuli. Jatkoin potkupyöräilemällä, ilman ketjuja, alamäkeen.  

Kun alamäki päättyi, huomasin olevani Töölössä. Nälkä kurni, joten hain ruokakaupasta evästä, ja istuin kaupan portaiden pieleen niitä syömään. Evästauon jälkeen laitoin fillarin visusti lukkoon ja ajelin taksilla kotiin. Olisihan tuota julkisillakin päässyt, mutta niitä olen nyt koronatilanteen myötä vältellyt. Maskien takaa vaihdoimme kuljettajan kanssa kokemuksia kotiviljelystä: kuljettaja kertoi salaattipenkistään ja minä chilisadostani. Kotipihaan päästyäni kiinnitin fillaritelineen oman autoni peräkoukkuun ja hain pyörän pois. Seuraavana aamuna löytyi Motonetista oikeanlainen ketjulukko (kokoa 1/2 x 3/32"), joten tuli fillari taas kuntoon. 

On kehitys kehittynyt! Ei erillistä salpaa, vaan ketjutapit loksahtavat kolosiinsa kun ketjun vain vetää kireälle. Parilla eurolla pyörä kuntoon. Samalla tuli putsattua takapakkakin kaikesta kurasta, ja öljyttyä huolella liikkuvat osat.

Tänään tuli sitten taas ajeltua ihan kivan mittainen lenkki syyssäässä. Ketjut toimivat moitteetta, mutta pieni kutina on, että fillarini alkaa olla pian loppuunajettu. Voimansiirrosta huolto sanoi jo keväällä, että viimeisiä viedään: vaihtohommia on edessä. Liki neljännesvuosisadan palvelleeseen pyörääni on jo kerran voimansiirto uusittu, ja kun kuluneita osia alkaa olla siellä sun täällä, päädyin katselemaan fillarikuvastoa. Sähköpyöräkin houkuttaisi, mutta toisaalta aika kivan oloiselta vaikutti Nishikin 301 (2020) ja 501, korkeammalla rungolla molemmat. Hmm hmm.. 

 

Mukavaa syksyä, ruskan värejä ja aurinkoa!

Museo 3: Radio- ja TV-museo Mastola

Lahden vanha radiomuseo on uudistunut upeaksi elämystehtaaksi. Museo on kokemuksellinen ja toiminnallinen, ja tarjoilee historiaa ja faktaa sopivissa annoksissa. Minua viehättivät alakerran aarteet: vuosisadan makeimmat palat radio- ja tv-lähetysten historiaa. Veljenpoika innostui pihamaan lautasantenneista, joilla saattoi puhua pihan toiselle puolen toiseen lautaseen - ilman sähköä tai muuta digiä. Pelkin ääniaalloin.

Perheen pienimmät pääsivät tekemään oman TV-lähetyksen, joka taltioitui Mastolan kotisivuille katseltavaksi saatua koodinumeroa vastaan. Lähetykseen löytyi puvustamosta rekvisiittaa, ja käsikirjoitukseenkin olisi ollut apua tarjolla.

Radio- ja TV-tekniikasta kiinnostuneillekin on paljon nähtävää. Museoon on taltioitu kattavasti koko suomalaisen radio- ja TV-historian kaari. Parituntinen vierähtää noin vaan, joten ehkäpä toiste uudestaan.

Puolen tunnin välein auditoriossa non-stoppina esitettävä kymmenminuuttinen animaatio jäsenteli hauskalla tavalla radio- ja TV-historiaa, ääniaaltojen fysiikasta lähetyksen tekoon. Lapsetkin jaksavat katsoa animaation.

Afgaani Futsal

Kävin sunnuntaina seuraamassa futsal-turnausta, Helsingin Myllypuron loistavassa liikuntaparatiisi Liikuntamyllyssä. Tai tarkemmin ajatellen Pallomyllyn vierellä Arena Centerillä, siinä Myllypuron pallokenttien ja Liikuntamyllyn välissä. Sisähalliin oli organisoitu Suomen afgaanien futsal-turnaus, johon osallistui 21 joukkuetta ympäri maan. 

Iso hatunnosto "Jaakobin pojille" eli afganistanilaissyntyisille Yaghoubin veljeksille, jotka näemmä turnauksen organisoinnin taustalla olivat. Yksi heistä on jalkapallopiirien tuntema Mosa eli Moshtagh Yaghoubi, jalkapalloa HJK:n edustusjoukkueessa pelaava keskikentän taituri. Veljensä Hassan oli kuitenkin kaksipäivisen futsal-turnauksen koollekutsuja, ja organisaattori. 

Hassan Yaghoubi (numero 10) oli organisoinut upean turnauksen, joka kokosi taitavia futsal-joukkeita ympäri Suomen. Hallissa raikui iloinen darinkielinen (persian-) puhe. Nopeatempoiset, 25 minuutin mittaiset ottelut pelattiin kahdella eri kentällä.   

Neljä lohkoa, josta parhaat etenivät loppupeleihin. Tässä A-lohkon ottelujärjestys.

Yllätti lajin nopeus ja ketteryys. Pallo on futista pienempi, kuten kenttäkin, joten peli on nopeata (kuten käsipallossa) ja tiivistempoista. Rajaheittojen sijaan pallo annetaan kentälle potkulla.

Mostafa (vas.)

Yllätti myös se loistava tunnelma, joka afgaanien keskuudessa vallitsi. Kun olin yksi harvoista kantasuomalaisista hallilla, tulin huomatuksi - ja sataan kertaan kätellyksi sekä moneen kertaan toivotetuksi tervetulleeksi. Vanhemmat afgaanimiehet kävivät yksi toisensa jälkeen muistuttamassa, että leipää ja juustoa on tarjolla - ja hyvää olikin!

Kutoskentän tuomari oli loistava! Nopea, taitava ja eleetön.

Morteza

Paitsi futsalia, seurasin myös tuota afgaanijoukkueiden turnausyhteisöä ja sen käyttäytymistä. Moneen kertaan ehdin miettiä, mistä kaikesta nämä ihmiset ovat luopuneet, ja millaisia ihmiskohtaloita itse kunkin taustalla on. Kun kokonainen valtio ja  sen kansa/t ajautuvat hallitsemattomaan tilaan, aloitetaan väärinajattelevien puhdistus ja kynnelle kykenevät joutuvat jättämään maansa. Afganistanista on paettu jo vuosikymmenten ajan naapurimaihin, mutta elämä pakolaisena saattaa niissäkin olla turvatonta ja statuksetonta. Iran on lähettänyt afgaanejaan Syyriaan taistelemaan ym.

Järvenpään afgaanien kakkosjoukkue palaverissa.

Museot 1 ja 2: Kastelholman linna ja Ahvenanmaan Merenkulkumuseo

Ostin museokortin!
Vuoden aikana 68 euron sijoitukseni siis tuokoon uusia kokemuksia, mukavia museoita, hauskoja hetkiä!

1. Kastelholman linna, Ahvenanmaa 

Ensimmäisenä kävin Kastelholman linnassa, jonka portit museokortti avasi tuosta vaan! Emme osallistuneet suomenkieliseen opastuskierrokseen, vaan otimme kassalta lainaan ipadin, jolle oli taltitoitu 18 eri puheenvuoroa linnan eri osiin liittyen: historiaa ja faktatietoa. Kuten monessa muussakin museossa, Kastelholmassakin oli - sitten viime käynnin - panostettu toiminnallisuuteen. Lapsia varten linnassa oli tusina aarrearkkuja, joiden sisällä kussakin mielenkiintoinen tehtävä. Tehtävävihkon oikein täyttänyttä odotti sitten pikku palkinto kassalla! Kierros päättyi linnan juhlasaliin, jossa sai sovittaa päälleen keskiaikaikaisia asuja: haarniskaa tykötarpeineen, pyövelin viittaa hattuineen, linnan neidon asusteita jne.

Käyntimme kruunasi vielä pihamalla odottanut, keskiaikaiseen asuun sonnustautunut linnanvouti, joka opasti meidät jousiampujan pakeille. "Kolme nuolta kullakin", opasti suomea taitamaton jousiampujaoppaamme, ja auttoi tähtäämään olkitauluun. 

2. Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Maarianhamina

Laaja, monipuolinen museo! Esittelee monesta vinkkelistä merenkulkua ja sen historiaa. Kastelholman toiminnallisuudesta innostuneina otimme kassalta mukaamme lapsille suunnatun tehtäväkartan, joka kehotti ihan alkuun etsimään suurimman pienoismallilaivan. Rotankolojen ja meriaiheisten tehtävien siivittäminä tulimme kulkeneeksi museon läpi, joskin alakerrassa jäi osa tutkimatta: paljon on nähtävää ja koettavaa, eikä tällä kertaa puolitoistatuntisemme riittänyt ihan kaikkeen. Hieno museo! Museolaiva Pommerniin pääsee samalla sisäänpääsyllä.