Ja voi, venezuelalainen Nataly oli niin miellyttävä, huumorintajuinen, sydämellinen. Oli kiiruhtanut toiselta puolelta kaupunkia avaintani luovuttamaan, ja kiire oli seuraavaa asuntoa siivoamaan. Allekirjoitettiin vuokrasopimus ja sovittiin mutkattomat lähtöaamun avaimenpalautukset: jätä avaimet tuohon ja tuohon, vedä ovi perässäsi kiinni ja hyvää kotimatkaa!
Kun reissua oli jo takana viikko, päätin pitää viikonloppuvapaan. Olen ihan tarpeeksi matkustellut, joten minun ei enää tarvitse juosta kieli vyön alla nähtävyyksissä. Kun siltä alkoi tuntua, pidin vapaaviikonlopun. Madridkin on nähty, joten loikoilin himassa, pesin vähän pyykkiä ja keräilin voimia: ensi viikko on taas työviikko.
Lauantai-illalle sattuneen El Clasicon eli F.C. Barcelonan ja Real Madridin klassikkopelin menin kyllä lähikuppilaan seuraamaan. Pelihän oli Barcelonassa, mutta madiridilaiset kokoontuivat telkkareiden ääreen, mieluusti muiden seuraan. Jokaikinen Palos de la Fronteran paari, kuppila ja oluthuone oli täpötäynnä. Ja voi sitä riemua, kun Madrid teki 2-1 maalin! Ja sitä pettymystä, kun tuomari hylkäsi maalin! Ja kun lopuksi Madridin voittomaali 2-1 tuli, alkoivat juhlat!
Toinen viikonlopun katsojakokemus oli teatterista. Kävin katsomassa perjantaina ensi-iltansa saaneen näytelmän Así que pasen cinco años, Valle Inclánin teatterissa Lavapiesin kaupunginosassa. Tuttavani Jeronimo, jonka kurssille osallsituin jokunen vuosi sitten Cantabriassa, oli näytelmässä varsin komeassa roolissa - ja hyvin fyysisesti vaativassa! Ihastelin pian viisikymppisen Jeronimon eli Titon lavatyöskentelyä: korkeita hyppyjä, kuperkeikkoja, tanssia - ja hengästymättä puhetta.
 |
| Jeronimo kuvassa oikealla. Foto Copyright 2016: http://cdn.mcu.es/espectaculo/asi-que-pasen-cinco-anos/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti