Muinoin nuorena, ikätovereiden kanssa bussimatkalla halki Euroopan, irtosi upouusista silmälaseista ruuvi. Oltiin Pariisissa, ja minä 17-vuotias, edellistalvena lukion ranskan alkeiskurssin käynyt. Suurta jännitystä tuntien opiskelin pikapikaa sanakirjasta silmälasi- ja optikkosanastoa. Optikon putiikin löydettyäni painelin muitta mutkitta sisään, ja latelin arvokkaalle, vanhemmalle optikolle kaiken mitä ranskaa taisin:
-Hyvää päivää, kuinka te voitte, herra?
-Kiitos, minä voin hyvin, mutta minulla on yksi ongelma silämäsieni kanssa. Ruuvi.
-Tuon Teille terveiset Suomesta. Olen suomalainen.
- Pariisi on kaunis kaupunki.
- Kiitos, viihdyn hyvin. Meillä on ryhmä ja bussi Suomesta.
- Minä olen 17 vuotta vanha.
- Olkaa hyvä, tässä silmälasini. Minulla ei ole ruuvia.
Ehkä aika kuultaa muistot, mutta muistelen, että reipas esiintymiseni olisi saanut koko optikkonliikeen henkilökunnan ja muut asiakkaat hymyilemään. Sain mitä mainiointa palvelua. Silmälasini kiikutettiin nuoremman työntekijän hoiviin, ja hän otti ne varovasti liinan läpi käsiinsä, pesi ja puhdisti, palautti optikolle. Optikko istahti alas korkealle jakkaralle, sytytti kohdevalon, asetti otsalleen/ silmilleen suurentavan spektrin, vastaanottti nuoremman työntekijän ojentaman pienen ruuvimeisselin, teki jotain, nousi ylös, palautti lasit nuoremman työntekijän liinaan. Taas lasini puhdistettiin ja pestiin, joku asetti ne kasvoilleni, otti pois, käänsi hieman nenätyynyä ja laittoi takaisin.
Kiitos paljon! Paljonko olen Teille velkaa?
Sen verran ymmärsin optikon puheista, että tämä ei maksa mitään ja että minä puhun hänen mielestään hyvää ranskaa, onnea ranskan opintoihin! Näkemiin! Voikaa hyvin!
* * *
Ja mistä tämä kaikki tuli mieleen?
No uusista laseista, jotka eivät nyt jotenkin...oikein kohdennu..en taida vielä ollakaan siinä iässä, jossa pitää hankkia kaksitehot...ja en tiedä noista pokistakaan... Ehkäpä ne saavat odotella kirjahyllyn päällä aikansa. Ja ehkäpä seuraavalla Espanjan matkalla poikkean optikolla?
