Lukijakokemukseni pukeutuu ainakin sanoihin uskomaton, hämmentävä ja häkellyttävä. HS:n rikos- ja oikeustoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth ovat laittaneet yksiin kansiin "Keisari Aarnion" tarinan, sellaisena, kuin sen HS:n toimittajien ominaisuudesta ovat hahmottaneet. Tai ehkä pitäisi sanoa, että eivät pelkästään HS:n toimittajina, vaan asiaan vihkiytyneinä, rikosprosessissa tiukasti mukana olleina aktiivisina toimijoina. Kirjan perusteella ainakin muodostuu kuva siitä, että kun poliisin sisällä vielä toppuutellaan, toimittajat (ja etenkin HS:n rikostoimittajat) kaivelevat kaiken mahdollisen ja mahdottoman, jota sitten HS julkaisee sitä mukaa kun uutta ihmeellistä alkaa kuoriutua esiin. Tähän nuuskimiseen ilmeisen työlääntyneinä asianomaiset antavat Trevocin kehittämälle salauslaitteelle lempinimen "reinbuutti", toisen toimittajan nimeä mukaillen.
Itse tarinaa en ryhdy tässä ruotimaan - se on suomalaisille pääpiirteissään tuttu viime vuosien runsaasta uutisoinnista. Sen sijaan muutaman huomion teen:
- kirjassa käytetään oikeiden ihmisten oikeita nimiä
- moni tunnettu poliisi on kohtuullisen tasokas muusikko (!?) tai/ ja kotoisin Pohjanmaalta
- kirja on väsyttävän seikkaperäinen kertomus monimutkaisesta prosessista, jonka tuloksena raastuvanoikeus tuomitsee huumepoliisin päällikön 10 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen yhteensä 22 rikoksesta, joista kuusi koski törkeää huumausainerikosta. Lisäksi poliisipäällikkö syyllistyi lukuisiin törkeisiin virkarikoksiin, törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, syyttömän lavastamiseen syylliseksi, tietojärjestelmien väärinkäyttämiseen, tietovuotamiseen ja muihin perusmuotoisiin virkarikoksiin. Aiemman ns.Trevoc-tuomion kanssa vankeusaikaa tulee yhteensä 13 vuotta.
Täytyy kyllä sanoa, etten oikein tiedä, mitä ajatella tai miten suhtautua kaikkeen siihen, mitä kirja esitti tapahtuneen. Se kaikki tuntuu käsittämättömältä, ihmeelliseltä ja oudolta. Eipä siis ihme, että kirjasta on Helsingin kaupunginkirjastossa toista tuhatta varausta.
Valvonnanpuutteeseen kiteyttää kirja kysymyksen, miten tapahtunut oli mahdollinen toteutua. Poliisin sisäistä valvontaa ei oltu järjestetty tarkoituksenmukaisesti, joten syvimmälle rikollisuuteen menevä poliisiryhmä, huumepoliisi, sai vuosien saatossa kehittyä suuntaan, jossa yksittäisen poliisimiehen päällikköasema mahdollisti tämän liukumisen lain väärälle puolelle.
Kirjan luettua jää hölmistynyt olo siitä, etteikö tuomion saanut poliisipäällikkö vieläkään, 13 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen saatuaan, myönnä syyllisyyttään. Kaiken esitetyn ja tuhatsivuisten oikeuden pöytäkirjaliitteiden jälkeen asia edennee hovioikeuteen. Valistunut arvaus kirjan sivuilla kuuluikin jotenkin siihen suuntaan, että poliisipäällikkö tullee käyttämään loppuelämänsä mustan puhumiseen valkoiseksi, asian selittelyyn tai kostamiseen.
Ehkä siis on tapahtunut jotain sellaista, jota asianomainen on selitellyt itselleen siten monikerroksisesti, että selittelyt ikäänkuin oikeuttavat tapahtuneen? On liu´uttu vähän kerrallaan, ja otettu alaiset osaksi tapahtumia siten, että heille itselleen ei synny kokonaiskuvaa tapahtumista, mutta sitäkin omakohtaisempi ja sisäisempi palo suorittaa saatua tehtäväkokonaisuutta. Tosin tuomiohan tuli jollekin alaisistakin, joten ainakin joku on toiminut siten, ettei se enää mahdu ihan tietämättömyydenkään piiriin.
Huumepoliisi joutuu syvälle rikolliseen maailmaan, jossa toimiessaan on usein harmaalla alueella. Keskivertolukijalle, joka ei poliisityöstä tai rikosoikeusprosesseista mitään ymmärrä, jää lukemastaan vähän ontto olo. Tuollaistako se on?
Kiitämme:
+ tarmokkaasta työstä ja seikkaperäisestä tapahtumien kuvauksesta
Moitimme:
- hitusen hesarilaisesta kaikkivoipaisesta puolueellisuudesta ja joidenkin tulkintojen keveydestä (esim. huumepoliisin rikostutkijoiden ammattitaidon moittiminen sillä perusteella, että heillä eivät hälytyskellot soineet)
Kirja on virheetöntä ja taitavaa ammattikirjoittajien tekstiä, joten siitä kiittävä erityismaininta!
