Rauhaa rauhaa!

Löysin alkusyksyisen kännykkävideon, jonka kuvasin palestiinalaisnuorten tanssiesityksestä. Se oli niin ilahduittava keikka, että menin keikan jälkeen juttelemaan tanssijoiden kanssa. Palestiinalaisnuoret olivat Suomessa vaihtoviikolla: tutustumassa Suomeen ja samalla esiintymässäkin. Olivat samana päivänä tulleet ja nyt vähän jännitti, että miten jakautuvat perhemajoituksiin Suomessa. Kaikille varmasti löytyi sija -  jos ei majatalosta niin perhemajoituksesta.  

 

 

Jos tälle joululle lahjatoiveen saa esittää, toivon rauhaa palestiinalaisten pariin. On hälyyttävää, että valta-asetelmien takia ylläpidetään vihanpitoa, johon uusi sukupolvi toisensa perään opetetaan. Ja eikö palestiinalaisillakin ole oikeutensa kotimaahan? Israelin yhä uudet ja uudet siirtokunnat ovat räikeätä vallankäyttöä ja kielivät piittaamattomuudesta. Jää nyt minulta Israelin verigreipit ostamatta, anteeksi vaan, lähikauppa ja sen näyttävä tarjous samana päivänä kun 16 palestiinalaissiviiliä sai surmansa Israelin tulituksessa "Israelin verigreipit 1,30e / kg".

Kaksi esitystä

Kaksi esitystä on mahtunut tähän viikkoon.

Maanantaina olin katsomassa näytelmän "Ihme Paikka", joka on  Metropolian esittävän taiteen opiskelijoiden valmistama esitys 100-vuotisjuhlaansa viettävään Kallion kirkkoon.

Kuva: Maiju Tarpila

 ”Hei onks täällä vessaa? Olin tossa kävelyllä ja tuli vessahätä. Tai saaks kirkossa käydä vaan vessassa? No jos mä istun tässä hetken, niin sitten oon tavallaan tän kirkon asiakas ja voin käydä vessassa.”

Oli hieno esitys, tykkäsin kovasti! Kurssitoverini Tuija oli tehnyt esitykseen projisoinnin ja myös esiintyi. Työryhmä oli kasannut hauskan kavalkaadin niitä tuntemuksia, joita kirkkoon tuleminen oli herättänyt: Ihme paikka! Saarnakin kuultiin, se hykerrytti minua koko ajan, alusta loppuun.

^^^

Keskiviikkona oltiin työkavereiden kanssa seuraamassa Helsingin kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä stand upia. Club Act!onen illassa esiintyivät  JUSSI SIMOLA, HELI SUTELA, JP KANGAS ja JAAKKO SAARILUOMA.

Paikkamme olivat tietenkin kakkosrivissä, joka stand upissa tarkoittaa sitä, että tahdoit tai et, olet mukana esityksessä: stand upia tekevä koomikko saattaa poimia ykkös- ja kakkosrivistä ihmisiä mukaan esitykseen, niiin nytkin. Meidän porukasta mukaan päätyi viisi, minä mukaanluettuna. Selvisimme kuitenkin kunnialla, naurattihan se yhtä paljon kuin jännittikin!

Teiden varrella yms.

Kävin viime viikonloppuna moikkaamassa perhetuttuja, jotka lähtivät joulukuuksi Teneriffalle. Nyt sitten heidän kuulumisiaan saakin lukea blogista http://www.teidenvarrella.blogspot.fi/. Melkein kuin olisi itse matkassa!

 

 

^ ^^

 

Sain viimein OMAN työhuoneen. Viime vuoden opintovapaani aikana työhuoneeseeni oli tullut toinen, ja minut sijoitettiin Kirsin työhuonetoveriksi  täksi menneeksi 4 kuukaudeksi. Ihan hyvä ja kiinnostava nelikuukautinen. Kirsi on ollut loistavaa seuraa - tunne lie molemminpuolinen. Olemme ehtineet työnteon lomassa päivittää kahden yksinäisen puurtajan visiot ja missiot. Kirsi on ikuinen opiskelija, kuten minäkin. Kirsi tosin on myös tohtori. Ja muutenkin viisas ihminen.

 

Uusvanha työhuoneeni on siis metrin päässä Kirsin työhuoneesta, että yhteys toki säilyy.

 

Oma työhuone. Sisustin tänään. Mapitin. Järjestelin.

Ai ai. Odotan jo seuraavaa työpäivää.

 

^^^^

 

Rakkaat virolaiset heimoveljet!

 

Teillä on se oma liikennekulttuurinne. Te ajatte Suomessakin kuin olisitte Tallinnassa! 100 km/h kaupunkialueella.

 

Mutta nyt te ajatte enää 60 km/h moottoritiellä!! Mitä on tapahtunut?

Ai niin, on tullut LUNTA maahan.

 

Kuten varmasti kaikki muutkin pääkaupunkiseudun autoilijat, minäkin olen viime päivinä huomannut että teiden tukko ei olekaan karavaanari vaan virolaisissa rekkareissa mateleva bemari, 63 km/h moottoritiellä. Vielä lokakuussa samainen vironbemari meni ohi että sujahti. Noh, annan pikkuvinkin: talvirenkaat, nastarenkaat...ja huollosta voi tilata ajan, että tsekkaavat -35 asteen pakkaskestävyyden nesteet ja akun.

 

Niin joo...ja jos se ajotaidoista jää kiinni...niin...oppia ikä kaikki;)

 

He he.

 

Kaikella rakkaudella,

 

ugriveli, heimoveli skodan ohjauspyörän  takaa;)

Yhteisökeitolla

Kolmen ja puolen vuoden yhteiselo loppuu virallisesti NYT, kun KE09S2-ryhmämme lähiopetus päättyy tähän viikonloppuun.

 

Syksyllä 2009 meitä aloitti 16: Susanna, Henna, Tanja, Terhi, Tuija, Pauliina, Maarit, Mari, Iiris, Veli-Matti, Jan, Timo, Tinke, Tuomas, Marko ja minä. Aikuskoulutusmuotoisesti teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkintoa tekemään sitten vaan. "Lopuksi varmaan teette sitten Seitsemän veljestä", totesi aloituspäivänä vastuuopettajamme Kati viitaten seitsemään miesopiskelijaan.

 

Ryhmämme on ollut värikäs kattaus monenlaista osaamista. Kun eilen kokoonnuttiin Tuijan  kotiin yhteisökeitolle, todettiin jossain vaiheessa iltaa myös se, että olemme neljällä vuosikymmenellä syntyneitä: 50-luvulta 80-luvulle. Meitä on ollut moneksi: kolmekymmentä vuotta ammatti- ja harrastajateattereissa näytellyttä ja ohjannutta konkaria, TV-ohjaajaa, tanssijataustaa, lastentarhanopettajaa, draamakasvatuksen ihmisiä, harrastajateatterien näyttelijä-ohjaajia ja mitä kaikkea.

 

Yksi oli tanssinut Pariisissa töikseen, toinen ei ollut koskaan näytellyt. Joku on kuvataiteilija, toinen suomentaja ja kolmas sosiaalityöntekijä. Pari kulttuurituottajaa. Ja ainakin yksi yhteinen nimittäjä: kullakin sisäänotetulla on vähintään 12 kk taiteellista työkokemusta. 

 

Yhdessä todettiin sekin, että toinen toisistamme tässä olemme oppineet, toinen toisiltamme.

Matkan varrella kurssimme sai kaksi vauvaakin. Eilen olimme toisen kurssivauvan kotona, tosin Kalle oli isänsä kanssa karannut mummolaan kun äiti kutsui kurssitoverit kylään.

 

Aikuismuotoinen opiskelu on ollut itseohjautuvaa, omilla paikkakunnilla tehtyä projektimuotoista oppimista Helsingin lähijaksojen lisäksi. Monenlaisia proggiksia ja niiden raportointeja meille muille. Joku eilen sanoikin, että tämän reilun kolmen vuoden aikaan on todellakin oppinut kirjoittamaan raportteja!

 

 

 

Tuomas herätteli henkiin takavuosien yhteisöteatteri-ideansa, joka silloin buuattiin alas: yhteisökeiton. Onneksi Tuomaksella riitti huumorintajua ja sisukkuutta, vaikka toissavuonna ammuimmekin Tuomaksen idean raskaalla tykistötulella alas. Nyt taivuimme ja kukin kantoi kiltisti kortensa kekoon: oma tuominen vegekeittoon. Terhi toi tietenkin porkkanoita, sillä Terhi on aina tuonut porkkanoita - omasta porkkanamaastaan myös. Minä toin espanjalaista valkosipulia ja nyrkillisen ruusukaalia. Kuka mitäkin toi, mutta Master Chef Tuomaksen (by the way: tiesittekö?)  ja Tuijan keittiössä valmistui unelmainen juuresvihannessosekeitto, runsaalla sulatejuustolla ja reilusti maustettuna.

 

Yhteisökeittojonossa laulettiin Dingon "Sinää ja minää": Sinä ja minä liikennevaloissa, Sinä ja minä draamakontekstissa, Sinä ja minä rankkasateessa, Sinä ja minä... Rituaalin merkitystä on opiskeltu, joskin "Sinä ja minä" oli myös yhteisen draamavetomme osio parin vuoden takaa.  

 

 

Marko veti myös yhden ohjauspajan eli testaili yhtä ohjaustyötään meille. Tehtiin kolme kohtausta annetuilla kätketyllä repliikillä ja kätketyllä teolla. Marko ohjasi. Pari improleikkiä ja sitten vielä luettiin yksi kohtaus läpi ja ideoitiin...tai lähinnä kai Marko testaili meillä jotain...kohtauksen herättämiä mielikuvia, tekstin toimivuutta tms.  Aika nopesti syntyi ajatus siitä, ettei tekstiä tekisikään rooli roolilta vaan irtorepliikkeinä, näyttämökuvana vaikkapa hytkyvä raitiovaunu ja sen ihmiset.

 

Ketschakkiakin tietenkin piti soveltaa ja keittiön pöydässä taidettiin nauraa hampaattomille linnuillekin: mähmämähhi ja marmamama. Tinken rummutusleikin säännöt olivat niin vaikeat ja eläväiset, että kesti aika pitkään ymmärtää säännöt, mutta hyvin improsimme.

 

Yksi meistä valmistuu ajallaan, loput jatkamme vielä opinnäytteiden ja muiden rästien kanssa tovin. Mutta joo: kiitos näistä, näihin kuviin ja tunnelmiin! Iiris kuulemma kutsuu meidät ensi syksynä Joroisille Isoihin Juhliinsa! Eiköhän esitetä siellä jotain...?