keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Teiden varrella yms.

Kävin viime viikonloppuna moikkaamassa perhetuttuja, jotka lähtivät joulukuuksi Teneriffalle. Nyt sitten heidän kuulumisiaan saakin lukea blogista http://www.teidenvarrella.blogspot.fi/. Melkein kuin olisi itse matkassa!
 
 
^ ^^
 
Sain viimein OMAN työhuoneen. Viime vuoden opintovapaani aikana työhuoneeseeni oli tullut toinen, ja minut sijoitettiin Kirsin työhuonetoveriksi  täksi menneeksi 4 kuukaudeksi. Ihan hyvä ja kiinnostava nelikuukautinen. Kirsi on ollut loistavaa seuraa - tunne lie molemminpuolinen. Olemme ehtineet työnteon lomassa päivittää kahden yksinäisen puurtajan visiot ja missiot. Kirsi on ikuinen opiskelija, kuten minäkin. Kirsi tosin on myös tohtori. Ja muutenkin viisas ihminen.
 
Uusvanha työhuoneeni on siis metrin päässä Kirsin työhuoneesta, että yhteys toki säilyy.
 
Oma työhuone. Sisustin tänään. Mapitin. Järjestelin.
Ai ai. Odotan jo seuraavaa työpäivää.
 
^^^^
 
Rakkaat virolaiset heimoveljet!
 
Teillä on se oma liikennekulttuurinne. Te ajatte Suomessakin kuin olisitte Tallinnassa! 100 km/h kaupunkialueella.
 
Mutta nyt te ajatte enää 60 km/h moottoritiellä!! Mitä on tapahtunut?
Ai niin, on tullut LUNTA maahan.
 
Kuten varmasti kaikki muutkin pääkaupunkiseudun autoilijat, minäkin olen viime päivinä huomannut että teiden tukko ei olekaan karavaanari vaan virolaisissa rekkareissa mateleva bemari, 63 km/h moottoritiellä. Vielä lokakuussa samainen vironbemari meni ohi että sujahti. Noh, annan pikkuvinkin: talvirenkaat, nastarenkaat...ja huollosta voi tilata ajan, että tsekkaavat -35 asteen pakkaskestävyyden nesteet ja akun.
 
Niin joo...ja jos se ajotaidoista jää kiinni...niin...oppia ikä kaikki;)
 
He he.
 
Kaikella rakkaudella,
 
ugriveli, heimoveli skodan ohjauspyörän  takaa;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti