Saunapuheindeksi, vol.2

Kauhoin kilometrin pohjalaisen kaupungin uimahallissa. Saunapuheet koskivat kasvatusta. Opettajille ollaan antamassa vuodenvaihteessa lisää toimivaltaa, kertoi joku. "Ja niin kuuluuki teherä", totesi toinen. Seurasi jämerää ajatustenvaihtoa kasvatuksesta. Vanhempi mies antoi nuoremman paasata, myötäili ja rohkaisi taiten. Nuorempi taisi vähän kyselläkin tuntemattomalta vanhemmalta mieheltä vahvistusta. "Rajat pitää lapsille laittaa." "Huumehiaki pyörii nuorten keskuudessa ja aikuusten on oltava tarkkana."

Keskikokoisen pohjalaiskaupungin sijainti ei ole ihan raamattuvyöhykkeellä, mutta juurevasti uskonnollisia siellä kyllä ollaan. Kirkkoja on pirusti: on parin evankelis-luterilaisen lisäksi maan merkittävimpiin kuuluvat helluntaiseurakunnan, vapaakirkon ja jehovan todistajien kirkot ja temppelit. Lisäksi on herätysliikkeiden rukoushuoneita ja kirkkotiloja sekä Vapaamuurareiden ja Oddfellowsin tilat. 

Kaupunginjohtajasta alkaen ollaan uskonnollisia. Kaupungin johtotroikka on hauskalla tavalla ekumeeninen: virkamiehet ovat virkamiehiä, muttei se nyt salaisuuskaan ole, että troikkaan nyt on vaan sattunut aktiivista helluntailaist, vapaakirkkolaista ja eri herätysliiketaustaista seurakunta-aktiivia luterilaista, liekö muitakin. Sairaanhoito-piirinkin valta makaa avaran kristityissä käsissä. 

Helsingistä 300 km pohjoiseen taittuu niin vauhdilla, että matkaa pidempi taitaakin olla se muutos, joka kahden kaupungin välillä arvojen tasolla on. Uskontojen suhteen Suomessa taidetaan vielä elää vaihetta, jossa ollaan vapautumassa valtiokirkon ikeestä. Seuraava askel saattaakin sitten olla ihan neutraali, myönteinenkin suhtautuminen uskontoon, vapaasti valittuun uskontoon.

Baletissa

Esittävän taiteen saralla vieraimmaksi on tainnut jäädä klassinen baletti, jota en ole koskaan ollut katsomassa. Hyvä ystäväni kuitenkin houkutteli mukaansa Bella Figuraa seuraamaan. Esitys koostui kolmesta teoksesta, joista yksikään ei tainnut kuitenkaan olla sitä itseään, klassista balettia, vai kuinka?

Ensimmäinen koreografia oli 1940-luvulta, toinen 80-luvulta ja tuorein 90-luvulta.

Kuva illan nimikkoteoksesta Bella Figurasta. Foto: Suomen Kansallisooppera 2014 http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/bella_figura/1867  

Oopperatalo itsessään on jo niin näkemisen arvoinen, että useamminkin voisi käydä. Asiantuntevassa seurassa oli myös mukava olla - kahdella väliajalla oli kiinnostavaa kuulla toisen kokemusta ja näkemystä nähdystä ja koetusta.

HS:n kriitikko taisikin luonnehtia tätä esitystä modernin baletin historiakatsaukseksi: kolmen eri vuosikymmenen vaikutteita. Varhaisin koreografioista oli George Balanchinen "Neljä luonnekuvaa". Balanchinen säätiö vahtii esitysoikeuskia tarkoin, joten myös puvustus on oltava alkuperäisestyksen henkeen: naisilla balettiasussa kapea venäläisvyö jne.

Keskimmäinene teos oli William Forsythen "In the Middle, Somewhat Elevated", jota pidetään nykytanssin mestariteoksena.

Koko illan nimikkoteoksen aika oli viimeisenä: Jiří Kyliánin "Bella Figura", jonka musiikkina kuultiin hidasta ja hypnoottista barokkiajan säveltäjien musiikkia. Bella Figura on - käsiohjelmaa lainatakseni - "ylistys ihmiskehon riisutulle kauneudelle". Ja sitä se todella oli: hiljentävä, kaunis, miellyttävä kokemus.

Näytelmä ja musikaali

Viime viikonlopulle osui kaksi kiintoisaa esitystä: Espoonlahden teatterin Aina ja Vaskivuoren lukion Nahkatakkinen tyttö.  

Näytelmä kertoi 11-vuotiaan Aina-tytön raskaasta tehtävästä masentuneen äitinsä ja 4-vuotiaan veljensä huolehtijana. Ainan ja Aarre-veljen isä on hiljattain kuollut ja äiti masentunut. Apeasta aiheesta ohjaaja Marko oli loihtinut lavalle kuitenkin valoisan tarinan, jossa on onnellinen loppu. Käsikirjoitus on Kati Kaartisen ja näytelmän ensiesitys Helsingin kaupunginteatterissa 2009. Espoonlahden harrastajateatterin hoteissa näytelmästä oli tullut kaunis ja herkkä. Kun ohjaajan satun tuntemaan (opiskelutoverini), näin esityksessä myös paljon Markoa: sitä pientä ja hentoa otetta, josta Dave Lindholm laulaa. 

Ainan pelastukseksi koituvat lähipiirin aikuiset: naapurin setä ja koulun sydämellinen sijaisopettaja. Ihastelin espoolaisten näyttelijäntyötä. Nelivuotiaan ja 11-vuotiaan esittäminen ei ole tehtävistä helpoin, mutta näyttelijät tekevät uskottavat hahmot. Reilun tunnin mittainen esitys vei mukanaan. Esityksen jälkeen oli oli puhdistunut, oli käynyt katharsis? 

Foto: Espoonlahden teatteri/ Länsiväylä-lehti 2013

Vaskivuoren lukion musikaali oli loppuunmyyty. Kympin uutisten tarjoama julkisuus ja itsensä Nipa Neumannin kehut siivittivät lipunmyynnin sellaiseen vauhtiin, että viisi jäljellä olevaa näytöstä oli kuulemma myyty hetkessä loppuun. Ja kuten Neumann TV-uutisissa sanoi, nuoruuden intoa oli ihastuttavaa katsoa. Nahkatakkinen tyttö oli taitava musikaali, hienosti tehty. Ohjaajan tunsin tälläkin kertaa: Kari on alan ammattilainen. 

Foto: MTV3 2014.

Dingon musiikki tulvahti vantaalaisen musiikkilukion oppilaiden esittämänä hurjalla draivilla, nuoruuden innolla, ilolla ja tunteella! Esityksen aikana ymmärsin, mikä valtava kansallinen aarreaitta se Dingon musiikki onkaan - ainakin meille 80-luvulla nuoruutemme eläneille. Nyt seuraava sukupolvi toi estradille kaiken sen, sopivasti etäisyyttä omaten, sopivasti nuoruutta puhkuen. Esiintyjät olivat taitavia, päähenkilön esittäjä "Dingo" suorastaan loistava. 

Vaikka alunperin toisinpäin olisin kuvitellut, kyyneleet tulivat silmiin nimenomaan jälkimmäisessä esityksessä. Eivätkä ne olleet surun kyyneleitä vaan herkistymistä sille aitoudelle, jota lukiolaisten upeissa laulutulkinnoissa, näyttävissä tansseissa ja osaavassa säestyksessä oli. Seuraavan polven nuorten tulkinta vanhempien ikäpolven  lauluista. Kaunis esitys.