Näytelmä ja musikaali

Viime viikonlopulle osui kaksi kiintoisaa esitystä: Espoonlahden teatterin Aina ja Vaskivuoren lukion Nahkatakkinen tyttö.  

Näytelmä kertoi 11-vuotiaan Aina-tytön raskaasta tehtävästä masentuneen äitinsä ja 4-vuotiaan veljensä huolehtijana. Ainan ja Aarre-veljen isä on hiljattain kuollut ja äiti masentunut. Apeasta aiheesta ohjaaja Marko oli loihtinut lavalle kuitenkin valoisan tarinan, jossa on onnellinen loppu. Käsikirjoitus on Kati Kaartisen ja näytelmän ensiesitys Helsingin kaupunginteatterissa 2009. Espoonlahden harrastajateatterin hoteissa näytelmästä oli tullut kaunis ja herkkä. Kun ohjaajan satun tuntemaan (opiskelutoverini), näin esityksessä myös paljon Markoa: sitä pientä ja hentoa otetta, josta Dave Lindholm laulaa. 

Ainan pelastukseksi koituvat lähipiirin aikuiset: naapurin setä ja koulun sydämellinen sijaisopettaja. Ihastelin espoolaisten näyttelijäntyötä. Nelivuotiaan ja 11-vuotiaan esittäminen ei ole tehtävistä helpoin, mutta näyttelijät tekevät uskottavat hahmot. Reilun tunnin mittainen esitys vei mukanaan. Esityksen jälkeen oli oli puhdistunut, oli käynyt katharsis? 

Foto: Espoonlahden teatteri/ Länsiväylä-lehti 2013

Vaskivuoren lukion musikaali oli loppuunmyyty. Kympin uutisten tarjoama julkisuus ja itsensä Nipa Neumannin kehut siivittivät lipunmyynnin sellaiseen vauhtiin, että viisi jäljellä olevaa näytöstä oli kuulemma myyty hetkessä loppuun. Ja kuten Neumann TV-uutisissa sanoi, nuoruuden intoa oli ihastuttavaa katsoa. Nahkatakkinen tyttö oli taitava musikaali, hienosti tehty. Ohjaajan tunsin tälläkin kertaa: Kari on alan ammattilainen. 

Foto: MTV3 2014.

Dingon musiikki tulvahti vantaalaisen musiikkilukion oppilaiden esittämänä hurjalla draivilla, nuoruuden innolla, ilolla ja tunteella! Esityksen aikana ymmärsin, mikä valtava kansallinen aarreaitta se Dingon musiikki onkaan - ainakin meille 80-luvulla nuoruutemme eläneille. Nyt seuraava sukupolvi toi estradille kaiken sen, sopivasti etäisyyttä omaten, sopivasti nuoruutta puhkuen. Esiintyjät olivat taitavia, päähenkilön esittäjä "Dingo" suorastaan loistava. 

Vaikka alunperin toisinpäin olisin kuvitellut, kyyneleet tulivat silmiin nimenomaan jälkimmäisessä esityksessä. Eivätkä ne olleet surun kyyneleitä vaan herkistymistä sille aitoudelle, jota lukiolaisten upeissa laulutulkinnoissa, näyttävissä tansseissa ja osaavassa säestyksessä oli. Seuraavan polven nuorten tulkinta vanhempien ikäpolven  lauluista. Kaunis esitys.