maanantai 1. heinäkuuta 2013

Päivä Bilbaossa

Maanantai-päivä Bilbaossa oli sateeton, mutta harmaa. Lämpötila putosi Helsingin tasolle, alle +20 asteeseen. Hotelliltani oli kuitenkin  kiva näkökulma Guggenheimia kohti, joen ylittävän kävelysillan keskivaiheilta.



La Vida de Pi menisi täällä ilmaisnäytöksenä, mutta perjantaina olen jo Casta Bravalla. Elokuvan kyllä olen nähnyt Suomessa. Hyvä oli.

Laiskan päivän kävelyretkikin oli laiska: en ottanut oiekin edes selvää, mitä nämä nähtävyydet ovat...mutta ainakin ikkunoita oli paljon. Kummipoika 19veelle terveisiä, ikkunanpesu-urakkana tässä olisi hitusen hommaa!


Tämän korttelitalon sisältä kattotasolta löytyy moderni uimahalli.

Uimahallin yksi altaista antaa myös alaspäin, sillä sen lattiassa on ikkunat alakerran kävelytasolle.

Uimassa olikin kiva käydä! Uimalakki vaadittiin täälläkin ja sen olin osannut pakatakin mukaan. Uimareita oli aika paljon, mutta 25 m altaassa oli kyllä ratojakin reilusti. Vesi oli melkein 30-asteista. Saunoja ei ollut, mutta kattoterassilla laaja auringonottoalue. Ja tämä kaikki siis ihan Bilbaon keskustan ytimessä. Uimavalvoja oli oikein ystävällinen, mukava ja kertoili vilkkaasti talosta.

Cantabrialaiset kuvasivat bilbaolaisia "erittäin ystävällisiksi: jos et tiedä, missä olet ja kysyt tietä bilbaolaiselta, hän taluttaa sinut perille asti. Jos et teidä kuinka parkkiautomaatti toimee, bilbaolainen tulee avuksi ja ennenkuin huomaatkaan, on jo maksanut parkkimaksusi".

kuntouimarit ja muut urheilupalatsin kävijät ainakin olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Autot pysähtyvät täälläkin 20 m ennen suojatietä ja muutenkin ollaan ystävälliisä. Mutta kyllä täällä jo kiireempi on kuin etelässä, Sevillassa.  

Pohjoisen vauraus näkyy tornitaloissa, joita ei Sevillassa ollut. Tässä ison pankin BBVA:n iso konttori.


Vanhan kaupungin halkikin kuljin. Tuli monessa kohtaa Sevillan ajat mieleen: samanlaisia kujia ja katedraalin porttikin oli samanmoinen.

Kävelyretkellä houkuttelevimman näköisiä nähtävyksiä olivat kkuitenkin nämä sänkyliikkeen ikkunasta avautuvat vuoteet, joten menin hotelliin päiväunille.
Huomenna jätän pilvisen Baskimaan ja siirrynkin takaisin Barcelonaan, josta varasin majapaikan ainakin torstaille asti.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Bilbaon marionettiteatterin keskus

Guggenheimin lisäksi kävimme tutustumassa Bilbaon marionettiteatterin keskukseen. Kaikille niille, jotka eivät marionetti- tai varjoteatteria tunne, kerrottakoon, että niillä on Ranskassa, Espanjassa ja Latinalaisen Amerikan maissa suurempi volyymi kuin Pohjolassa. Siispä Bilbaon marionettiteatterikeskuksessakin yhtenä tehtävänä on keskitetysti dokementoida noin 3000 marionettiteatterin esityksiä ja muuta toimintaa - Latinalaisesta Amerikasta Baskimaahan/ Ranskaan saakka. 



Kielikin vaihtui Cantabriasta Baskimaahan tultaessa. Baskinkielinen versio vasemmalla, espanjalainen oikealla - ei niissä mtään yhteistä ole.





Keskusken työntekijä (2. oik.) esitteli toimintaa ja tutustuimme tiloihin.


Ricardo ja Giuliana kuuntelevat keskusken kirjastossa talon esittelyä.


Silmiini sattui kirjaton lehtihyllyssä ranskalainen julkaisu "Marionette et thérapie". Work Shopimme kouluttaja, marionettitaitelija (suomenkielessä ei ole vastinetta sanalle "marioneta"?) Angel viittasikin aika ajoin marionettiteatterin terapauttisiin mahdollisuuksiin.

Yhdessä salissa oli tuhansia videotaltiointeja eri nukketeatteriesityksistä. Homma kuulemma toimii niin, että ryhmä varaa 30 hengen tuolisalin, valitsee esityksen ja panee videon pyörimään!


Kurssi päättyi, joten pitkien hyvästien jälkeen minäkin siirsin laukkuni uuteen osoitteeseen: Bilbaon Best Western Hotel Conde Duque on nyt tiistaihin asti majapaikkani. Aion olla tekemättä yhtään mitään parin päivän ajan! Toivottavasti alkaa sataa, niin on hyvä syy olla sisällä hotellihuoneessa ja roikkua vaikka netissä..tai ottaa päiväunet ja toipua intensiiviviikosta :p!

Baskimaahan!

Kurssi oli uuvuttavan intensiivinen ja sen myönsivät kaikki: järjestäjät, kouluttajat ja osallistujat. Cantabrian vieraanvaraisuus tarkoitti yltäkylläisyyttä, johon meni aikaa: lounaaseen aina kaksi tutnia ja illalliseen 2-3 tuntia, parhaana iltana 4 tuntia. Nautimme jokaisesta upeasta ateriasta, mutta pitkien päivien lomassa aikaa ei paljon enää muuhun jäänytkään: työskentelyä, ekskursioita ja aterioita!

Kurssin päätteeksi santoñalaiset tahtoivat vielä viedä meidät Santanderin rantakaupunkiin viimeiselle illalliselle. Shoppailun sijasta minä lähdin puolalaisen Natalian kanssa playalle ja olihan se kiva käydä Bahianlahdessa uimassakin upean auringon alla.


Santanderin rannassa


Lauantaiksikin isäntäväkemme oli kehitellyt vielä retkipäivän: koulun rehtori tahtoi esitellä kotikaupunkinsa Castron keskiaikaisen linnan ja katedraalin.

Castron linnan edustalla espanjalainen osallistujatoverimme Ana (vas.), opettaja Teresa, KV-koordinaattori/ CEPA:n luonnontieteiden ope Ricardo, puolalainen osallistuja Natalia ja CEPA:n rehtori Carlos.   


Katedraali oli yleisöltä suljettu, mutta Carlos oli sopinut kotikapunkinsa matkailutoimiston kanssa meille kaupunkioppaan vetämän privaatin esittelykierroksen.




 Ja sitten jatketttiinkin Baskimaahan saakka, Bilbaoon ja Guggenheim-museosta tilattuun opastettuun englanninkieliseen kierrokseen.


Guggenheimin edustan kukka-asetelmakoira.

Museon sisällä valokuvaus on rajoitettua, joten kuvat ovat lähinnä aulasta ja talon arkkitehtuurista. Oppaamme selin kameraa kohti.


Unkarilainen Cecilia (pun.) ihastutti valloittavalla persoonallaan ja kuten tiedämme: italialaiset eivät petä koskaan - maailman mainioin Giuliana (taustalla) astui aina silloin esiin, kun muu ryhmä oli väsynyt tms. Giuliana oli jäänyt virastaan eleäkkeelle vuosi sitten ja toimii nyt vapaaehtoisaktiivina HIV:iin sairastuneiden parissa. "Psykologista työtä", Giuliana kuittasi tarkemmat utelut. Giulianassa yhdistyi jokin semmoinen italilaisen isoäidin elämänviisaus ja hersyvän huumorin, mutta arvonsa tietävän  ammattilaisen iloisuus.

Automatkalla ehdimme kehua viime viikkoisen vastaanottopäivän moneen kertaan: Santonan koulu CEPA oli tosiaan lähettänyt kutakin tusinastamme vastaan lentokentälle aina yhden opettajansa. Kaikkien meidän kokemus oli, että vastaanotto oli sydämellinen ja yltäkylläinen: perheisiin heti syömään ja rantakaupunkien kierooksia yms. Meitä, jhotka taidamme espanjaa, oli vastassa Antonio, joka ei sujuvammin englantia taida. Ja sitten taas Teresa, Ricardo, Isadora ja muut englantia taitavat opettajat olivat käyneet noutamassa muita.

VBiikon mittaan selvisi sekin, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun CEPA järjestää tämmöisen kurssin - kyllä sitä nyt oli sitten hyvin ja huolella valmisteltukin. Laman murjomassa Espanjassa EU-rahoitteinen Work Shop saattaa olla ihan hyvä kompensaatio koulun rahoitusleikkauksiin. CEPAssa on kymmenkunta opettajaa ja opiskelijoiden lukuvuosi oli päättynyt juuri ennen meidän tuloa - opettajilla lomat alkavat 1.7. alkaen.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Radiossa ja teeveessä

Kurssin päätteeksi käytiin paikallisradiossa (Radio Santona) haastateltavana, koko ryhmä 12 henkilöä. Mukana olleet KV-koordinaattiorit Isadora ja Ricardo tulkkasivat osan puheesta englanniksi, osa meni sellaisenaan espanjaksi eetteriin. Oman kaksiminuuttiseni kuulee alla olevasta linkistä - halutessaan - noin 17 min kohdalta alkaen.






TV:ssäkin Work Shopimme vilahti, Cantabrian paikallisuutisissa. Kouluttajien (Angel ja Geronimo alias Tito) lisäksi kolmea meistä osallistujista haastateltiin kutakin erikseen. Uutislähetys on nähtävissä alla olevasta linkistä, noin kohdast 18.30 alkaen:

http://www.rtve.es/m/alacarta/videos/telecantabria/telecantabria-27-06-13/1901052/?media=tve 

Cantabria

Liki jokaisena kuluneen viikon päivänä olemme myös pakkautuneeet kahteen pikkubusiin ja huristelleet Santonan lähiseutuihin tutustumassa. Tässä ollaan matkalla Santanderiin.

Torstai-illan illallinen olikin grillijuhla playalla. Matkan varrelle osui tämä muuri, jonka takana on iso vankila, jossa CEPA:n opettajista ainakin Antonio ja Ricardo käyvät opettamassa niitä vankeja, jotka tekevät rangaistuksensa aikana tutkintoon johtavaa/ muuta räätälöityiä koulutusta.

Laredossa kiivettiin vuorelle.


Antonio ajelutti meitä myös Santonan viereisellä vuorella.




torstai 27. kesäkuuta 2013

Tusinasta yksi

Intensiivinen yhteiselomme jatkui esineteatterin työpajalla, jossa loihdittiin marionettiteatterin objekteja (nukkeja, esineitä, rekvisiitta) eloon. Jatkoimme myös oman esityksemme lavastusta, sillä 12 tarinastamme, tusinastamme, tehdään perjantaiksi yksi.

Clever Piiter.
Vetäjäkolmikkomme oli valinnut tarinoistamme elementtejä ja yhdistänyt/ kehittänyt niistä yhden uuden tarinan. Sen keskushenkilöinä ovat kaksi alle 10-vuotiasta poikaa, Mikko ja Tuomo. Kun minun tarinassani noiden henkilöiden viimeinen kohtaaminen oli jäähyväistunnelmissa, päättivät espanjalaiset järjestää pojille juhlat, fiestan! Espanjalaiset kouluttajat olivat pitäneet tarinastani ja espanjalaisella tunneälyllä varustettuina totesivat, että on aika järjstää parhaille kaveruksille juhlien juhla, viimeinen ilta.  Fantasiamaailmaan sijoittuvassa unenomaisessa sadussa Mikko ja Tuomo lentävät kosmonautteina avaruuteen, ratsastavat nuorella varsalla kuuhun, uivat mereen jossa tapaavat valaan...ja mitä kaikkea. Kertojana on bulgarialainen animaatiohahmo Clever Piiter, jonka nukkehahmoa ohjaan minä - sekä annan sille ääneni. Esitys on espanjaksi, mutta siinä kuullaan myös yhdeksää muuta kieltä. Musiikki on kitara-akustista, jonka lisäksi kuullaan kaksi yksinlaulua: unkalrilainen kansanlaulu ja puolalainen balladi. Italialiset laulavat myös yhden laulun, joka on sanoitettu ja Javierin puolesta sovitettu tämän esityksen teemoihin.

Lunttilappuni esityksen alkuun.
Tarinan päähahmot ovat siis minun kertomuksestani ja muut elementit muiden kertomuksista: täysikuu, varsa, valas, kosmonauttien kuulento, Clever Piiter jne. Me osallistujat emme päässeet vaikuttamaan esityksen käsikirjoitukseen, vaan se tuli vetäjäkolmikon meille antamana - heidän koontinaan meidän tarinoistamme.

Esitys, yksi ainoa, toteutetaan Santonan 150 v. vanhassa teatterissa perjantaina.


Italialaiset isoäidit Cristina ja Juliana, Tito ja puolalainen Natalia.

Kyproslainen Chryso.
Tänään kävimme tutustumassa santonalaiseen anjovistehtaaseen. Santonan anjoviksia pidetään maailman parhaina ja se on kai se tuote, josta tämä 14 000 asukkaan pikkukaupunki tunnetaan. Huomenna on luvassa retki Santonan ulkopuolelle Cantabriaan. Tiivis kurssimme alkaa aamuisin aina klo 9 ja päättyy yhdeksään mennessä, jolloin menemme yhdessä syömään.


Se come bien aqui - täällä syödään hyvin. Vas. Isabella.

Kurssimme on kaksikielinen: espanjaa ja englantia. Toinen KV-koordinaattoreista, Isabella, on syntyjään jenkki, joten hän tulkkaa loistavasta espanjaa. Ymmärrän kyllä jo aika hyvin ja melko usein espanjaksikin tulevan puheen. Kolme osallistujajoukostamme on espanjan opettajia: slovenialainen, puolalainen ja kyproslainen. Lisäksi meistä pari muutakin puhuu espanjaa. Kouluttajista Tito puhuu myös aika hyvää englantia.