Lidl

"Onks plussa-korttii?"
"Onks S-etukorttii?"

On on, molemmat on. Mutta kun te nyt sitten viimeisen viiden vuoden aikana olette niiden kanta-asiakaskorttienne data-analyysien avulla tulkinneet suomalaista ostokäyttäytymistä ja sen pohjalta rakentaaneet monopoli-aseman K-ja S-ketjuille suomalaisessa ruokakauppatodellisuudessa, en taida enää korttiani vingauttakaan.

 

Tai oikeastaan vaihdan tykkänään Lidliin. Se on ainakin yhtä suomalaista kuin S- ja K-ketjujen veroparatiisiyhtiöiden kautta kierrättämät henkilökohtaiset monopolivoitot. Tuottajalle maksetaaan persnetto, kauppiaalle joku sentti ja loput kääritään hihoihin. Suomalainen ruokakauppa ei ole kauppaaa. Se on rosvousta.

 

Vuoden poissaoloni jälkeen järkytys oli ihan todellinen: se, mikä ennen maksoi 2 euroa, maksaa nyt 3 euroa. Onks plussakortttii? Kun Espanjassa ruokakassi maksoi 11 euroa, makssaa se K- ja S-monopoleissa 33 e. Lidlissä saman saa 22 eurolla, joten tein valintani ja vaihdoin kauppaa.

 

Tervetuoa Lidl! 

Syksy saapui Kainuuseen

 

Saapui syys. Tasan vuosi sitten olin juuri allekirjoittanut vuokrasopimukseni Sevillan asuntoon. Sevillasssa ei ruskaa nähnyt, Helsingissä tänä syksynä sitäkin enemmän.

 

Menneennä viikonloppuna olimme koulutuksemme kolmanneksi viimeisessä lähijaksossa. Perjantaina toveri Maarit veti meille ohjauspajan, jossa framilla oli hänen lastenteatteriproggiksensa. Maart esitteli meille tulevaa juttuuaan ja käytti meitä koekaniineina siihen avaruusmatkaan, johon lapsiyleisö pääsee näytelmässä mukaan. Kävimme myös Maaritin johdolla keskustelua siitä, kuinka joitain näyttelijäntyöhön liittyviä asioita kannattaisi ohjata nyt kun esitystä vielä harjoitellaan Maaritin johdolla.

 

Perjantai-iltapäivänä sukelsimme Kainuuseen. Kajaanista oli saapunut tanssitutkija Kirsi Törmi luennoimaan Studia Genaralia -sarjaan kuuluvana esittävän taiteen rajapinnalla olosta. "Luento" ei tee tässä yhteyttä oikeutta Törmille: kyseessä oli paljon enemmän; taiten toteutettu iltapäivä, jossa tehtiin, nähtiin ja koettiin, kuunneltiinkin. Törmi oli tutkinut mm. onnen liikekieltä...siis astuttuaan ensin ulos tanssitaiteen koregrafisesta jatkumosta, ketjusta - rikottuaan sen ilmaisullisen ketjun, johon oli koulutettu mukaan. Minulle Törmin eloisa ja innostava iltapäivä oli myös Kutsu Kainuuseen. Näimme videolta, kuinka paltamolaiset päiväkodin nelivuotiaat esittivät kehonkielellä, mitä on onni. Kuperkeikkoja, nelivuotiaan iloa, riemua, hyppyjä, rehvakasta pyörimistä ja kierimistä, aitoa liikettä, autenttista liikettä. Sitten näimme kainuulaisten kylänmiesten ja -naisten vastaavan: mitä on se kun keho iloitsee. Oli kajjaanilaisen terveyskeskusliäkärin kehon ilahtunutta liikettä, maaseudun kainuulaisen sytkettä, tanssia, iloa.

 

Muistin kainuulaiset juureni, kotimatkalla kun olen. Olen syntyperäinen kainuulainen: Kajaanissa syntynyt ja Kuhmossa elämäni ensimmäisen vuoden varttunut. Ihailen kainuulaisten, ylä-savolaisten ja pohjois-karjalaisten murteita. Niissä on jotain sanonkuvaamatonta rikkautta, ilmaisun laajuutta, sielukkuutta. Sinisten ajatusten maakunta Kaenuu.

 

Kainuulaiset miehet ja naiset kertoivat elävästi onnesta ja siitä kuinka onni näkyy autenttisena liikkenä, näyttivätkin kursailematta, aidosti. Minulle tuli ihan mieleen, että jahka Etelä-Suomessa tukehdutaan tehokkuuteen, joku keksii alkaa myydä matkoja Kainuuseen sielunpesuun, takaisin aitoon elämänkokemiseen.

Dos semanas

Dos semanas, kaksi viikkoa.

Kahden viikon kuluttua palaan Sevillaan.

 

Pidän syyslomaa. Sain halvat lennot Lontoon kautta Sevillaan. Sevillassa viikko, pari päivää Madridissa, pari yötä Barcelonassa. Halpalento Barcesta Hkiin. Ja Espanjan sisäiset matkat luotijunilla.

 

Viime päivinä on putkahdellut tajuntaan muistikuvia. Dal. Hedelmäkauppa. Allu. Koulu. Lähiplaza. Koti. Kuntosali. Tuntuu taas niin ihmeelliseltä, että parin viikon kuluttua palaan siihen, mikä oli ja meni. Ja että ovatkohan ne siellä vielä? Muuttumattomina, samanlaisina? Muistavatkohan ne minua?

 

Allu ainakin muisti. Puhuttiin mesessä ja vähän hymyiltiin ajatukselle, että pitäisiköhän käydä taas Gibraltarilla? Viimeksi ei ehditty sinne ylös nääs, apinoiden seuraan, jäi harmittamaan.

 

En ole majapaikkaa etsinyt Sevillasta. En ole viitsinyt, en jaksanut. On aika espanjalainen olo, andalucialainen. Eiköhän se järjesty. Kunnon katolinen espanjalainen ei koskaan jätä ketään pulaan yötä vasten. Jos taksiasiakas kertoo illalla taksikuskille, että ei ole yöpaikkaa, kuski ei jätä taivasalle. Katolinen ei mene nukkumaan ennenkuin kaikilla on kaikki hyvin.

Aion tavata myäs Alvaron, Carlosin, Santiagon, Guillermon, Elisan, Emman ja Josét. Ja monia muita. Ne ehkä odottavat jo, että tulen...palaan. Tuntuu jännältä.

Geeniromahdus ja rotuoppi

Volganmutkan varresta Estonian kautta Suomeen edennyt heimo jäi niille tiloilleen. Vuosituhansien aikana nähtiin nälät ja katovuodet, tapeltiin hurrien ja ryssien kanssa, naitiin naapurista ja tehtiin lapsia. Geeniperimälle kävi kuten eskimoilla: geenit rikastuivat ja alkoivat tuottaa yhä uusia perinnöllisiä sairauksia.

 

2000-luvulle tultaessa sisäsiittoisuus oli kehittänyt kantaugrilaisesta nykyihmisestä kävelevän sairauskokoelman. Suomalaisella oli syntyjään 50% kohonnut sydän- ja verisuonitautialttius, 90% prognoosi geenirappeumasairauksiin ja muutenkin olo kuin selkäänsä saaneella piskillä. Suomalaisesta kansasta oli kehkeytymässä mariseva, nuriseva, tyhjää haukkuva rotu. Kävi kuten koirajalostuksessa: alkoi tulla  huonoja yksilöitä, luonnevikaisia, sisäänpäin kääntyviä, vihamielisiä räksyttäjiä, oman hännän purijoita. 

 

Maailman johtavat geenitutkijat olivat yksimielisiä: suomalaisten pitäisi saada uutta verta, ennen kuin kansa nai itsensä tuhoon. Arvovaltainen YK:n asettama ugrilaisen genetiikan tutkimusprojekti löysi ja eristi rappiogeenit. Samainen tutkijakollegio antoi lausunnon, joka oli tylyä luettavaa: ellei suomensukuinen geeniperimä lähivuosikymmeninä sekoitu, geenipolku päättyy radikaalilla tavalla lähisukupolvien aikana.

 

EU ja sen rinnalle kasvanut aasialainen talousmahti AU aloittivat tutkimusprojektin, jonka tarkoituksena oli selvittää millä tavoin suomalaisten kansallinen itsemurha vältettäisiin. Kymmenvuotisen projektin tuloksena syntyi erittäin selkeä ja merkittävä strategia: suomalaisen geeniperimän pelastaa integraatio kantaihmisen geeniperimää lähimpänä olevan geenipolun kanssa. Koska kantaihminen nykytutkimuksen mukaan asutti Afrikan sarvea ja nykyisen Etiopian aluetta, löytyisi eniten vastaava geenipolku niiden alueiden paikallaan pysyneistä kansoista. Katseet kääntyivät Somalian ja Etiopian suuntaan.

 

AU:n, USA:n, EU:n ja YK:n tuella ryhdyttiin laatimaan kansallista hätäohjelmaa, jolla perussuomalaisille oman hännän purijoille saataisiin kustannettua tutustumismatkoja Etiopiaan ja Somaliaan. Suomalaisessa peruskoulussa aloitettiin sopeuttamisohjelma, jonka turvin historian opetukseen otettiin osaksi myös Afrikan historia. Yhteiskuntaopin tunneilla pureuduttiin afrikkalaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, suomalaisiakaan unohtamatta. Uskonnonopetuksen perustasta - oman uskonnon opetus - luovuttiin ja tilalle otettiin afrikkalaiset alkuperäisuskonnot. Perussuomalaisen puolueen aloitteesta pakkoruotsista luovuttiin. Sen tilalle otettiin kaikille pakollisena somalikieli 5. luokalta ja arabia 8. luokalta alkaen. 

 

Ohjelmalla oli hätkähdyttävän tervehdyttäviä vaikutuksia. Seurantajakson ensimmäisen 20 vuoden aina raportoitiin siinä määrin lisääntyneistä suomalais-afrikkalaisista avioliitoista, että saatettiin puhua jo suomalais-afrikkalaisesta kansasta. Geenitutkimus osoitti kiistatta, että näiden liittojen lapsilta puuttui rappeuttava ns. ugrilaisen syndrooman aiheuttava geeni. Ilmastonmuutoksen aiheuttama Pohjoismaiden lämpeneminenkään ei tuntunut uutta sukupolvea kiusaavan, vaikka heinäkuun keskilämpötilat Viitasaarellakin kohosivat neljäänkymmeneen asteeseen.

Sunnuntaikävely Lontoon halki

Norskien halpalento Lontoosta Helsinkiin lähti sunnuntai-illalla kuuden jälkeen. Majapaikka piti jättää jo klo 11, joten otin laukkuni ja vedin sen perässäni halki Lontoon. Olipas leppoisa kävelyretki.

 

Majaaikka sijaitsi Eustonin lähellä komeassa kaaritalossa.

 

Russsel Squarin huitteilla oli markkinat

 

Kun puolivälissä alkoi ramaista, menin uimahalliin virskistäytymään. Ulko-altaassa tarkeni uida hyvin. Reipas ja iloinen uimavalvoja otti kontaktia, juteltiin. Kertoi altaan olevan 26m ja joitain senttejä - taitaa olla eri mitat briteillä altaanpituuksissakin. Kuntouimarien radalla oli muuten ihan tuttu systeemi, mutta radan kiertosuunta oli tietysti vasemmalta oikealle:D

 

National Museum. Hetken harkinnan jälkeen päädyin sisäänmenon sijasta vetämään laukkuni Oasiksen Sport Centerin kassatädin huostaan ja painuin uimaan. Ensi kerralla sitten museoon.

China Townin halki, kohti Buckinhamia

 

Iltapäiväuinnin jälkeen jaksoin vetää laukkuni vielä Buckinhamin palatsin ympäröivän puiston halki Victrorian rautatieasemalle asti. Puistossa vähän huvitti nurmella liukuva laukku...ihan kuin olisi muiden koirantaluttajien tapaan ollutkin koiran kanssa puistoretkellä. No, eipä tuo käsimatkatavarana kulkenut vetolaukkuni painanut edes 10 kiloa, mikäs sitä oli vedellessä...syyskuisen Lontoon kauniissa ja rauhallisessa sunnuntaipäivässä.

 

 

Mennään bussilla!

Hop on, hop off. Hyppäsin sightseeing-bussiin ja huristelin ympäri Lontoota sillä. Matka taittui oppaan brittihuumoria kuunnellen. Opas oli kyllä tehnyt läksynsä, paljon historiaa - mutta huumorilla ja eloisasti. Suomessa ei moinen huumorinviljely luonnistuisi vaan joku mielensäpahoittaja tekisi reklamaation liian eloisasta oppaasta. Penkissä pitää istua hiljaa ja oppaan on puhuttava asiallisen kuivakasti köh köh pörr...

 

Toista oli Lontoon bussissa! Opas nauratti yleisöä ja kertoili hauskoja sattumia Lontoon historiallisista kohteista. Muutenkin esiintyminen oli taidokasta - nämä täällä oikeassa Euroopassa eivät taida tuntea esiintymisjännitystä?

 

 

 

Painettu matkaopas, suomenkielinen sellainen, osasi kertoa, että Lontoossa on paljon eri rotuja. Hmm, oliko se nyt korrekti ilmaisu? No oli tai ei, se taitaa olla totta: monenväristä ihmistä ja monien kultuurien kohtauspaikka. Hyde Park, Big Ben, New Scotland Yard, Buckinghamin palatsi, King´s Gross...tuli bussiretkellä se vanha lautapeli mieleen, Scotland Yard! 

 

Espanjan  kieltä kuuluu kaikkialla. Ja ihmiset ovat kovin ystävällisiä ja huomaavaisia. Mukavaa!

Londres

Kävi vanhanaikaisesti. Piti löytää halpa menolento Espanjaan lokakuun reissulleni. No löytyihän se lopuksi, mutta sitä ennen tuli tehtyä heräteostos. Halpaliput Lontooseen ja takaisin. Pakkohan ne oli ostaa, kun halvalla sai. Tulin siis juuri äsken Lontooseen. Tai Londresiin, kuten spanskit sanovat.

Mennään bussilla!

Siihen se halpuus loppuikin. Euroalueelta tulevalle Lontoo on kyllä hintava kaupunki. Majapaikka kolmeksi yöksi löytyi ihan nastalla sijainnilla, joskin aamupäivällä tuli viime hetken meili majapaikasta, että he vaihtavatkin majoitukseni toiseen paikkaan, samalle alueelle tosin. No, siinähän vaihtoivat. Huone on kuitenkin samaa henkeä kuin alkuperäisessä: keittonurkkaus ja jääkaappi, matkaajan perusvälineet.

 

Alkusyksyn työrutistus takana, asiat on pantu rullaamaan. Siispä on aika hiukan huokaista, kolmen päivän huokaisu Londonissa. Hmm, täällähän on joitakuita tuttujakin...pitänee alkaa kyselemään lähtisivätkö kello viiden teelle huomenna tai lauantaina.

Hyvä jännitys hukkaan

Esiintymisjännitys.

Meni yöunet. Heräsin neljältä tuskailemaan alkavan päivän ohjelmaa: tiukka aikataulu töissä, paljon esiintymistä, vähän epävarma olo. Illalla mainosspiikkikeikka, nopea siirtyminen työpäivän jälkeen ruuhkaiseen Helsingin keskustan studioon, ei voi myöhästyä. Tärkeä spiikki, TV-tuotantoon, valtakunnalllinen kampanja.

 

Kun uni meni, hain läppärin ja katsoin valvooko joku skypessä tai mesessä. Espanjalaiset yökyöpelit tietenkin valvoivat, siellä Andaluciassahan on yhä 35-40 asteen helle ja ihmiset nukkuvat 4h iltapäiväsiestan ja elävät yöllä jolloin on viileämpää. Puhuinpa siis klo 04 aamuyöllä yhden espanjalaistutun kanssa pitkän skypepuhelun. Aina kun en ymmärtänyt jotain pyysin "Podrias escribirla, porfa?" "Voiks kirjottaa ton?"  Skype on hieno väline!

Minua jännitttää.

Aamuyön puhelun jälkeen lähdinkin töihin jännittämään. Ajattelin, että kuolen jännitykseen. Mutta mitä vielä! Esiintymiset meni hienosti, tapaamani ryhmä oli lostavasti mukana, tehtiin hieno päivä. Mainoskeikalle ajellessani avasin ääntä toiseen kertaan, puolisen tuntia huolella. Tuttu porukka odotti studiolla, juteltiin niitä näitä. Kello kävi ja odotin vaativaa ryhmää saapuvaksi: mainostoimiston väkeä, asiakasyrityksen väkeä jne... mutta ei, hyvä jännitys meni hukkaan: vain minä ja tuttu tuottaja.

 

Meni leppoisasti, oltiin tarkkoja mutta yhteistyö sujui. Sitä paitsi..minähän olen ammattilainen..on näitä jo 17 vuotta tehty. Ja äänenkäyttöäkin on opeteltu niin, että heikompaa hirvittävää. Puheterapeutit on konsultoitu, käyty Suomessa ja Espanjassa monenlaiset kurssit ja koulutukset, opiskeltu pariinkin puheammattiin. Tuottaja antoi ohjeen yhteen hankalaan lauseeseen "Vähän enemmän lämpöä ääneen". Kysyin, että mitä se tässä lauseessa tarkalleen ottaen tarkoittaa? Tuottajan vastaus oli imarteleva: "Kyllä sun työ- ja koulutustaustan tuntien on ihan varmaa, että löydät siihen oikean sävyn."  Niin löysin, lauseeseen kiteytyi aika paljon - ja aika tuttuja asioita.

 

 Joten mitä minä oikein jännitin!?

Kotikaupungin taidetta

Kuunvaihteessa Helsingissä oli taiteiden yö ja kotikaupunginosani vietti kyläjuhlaa.

 

Taiteiden yöhön lähdin liikkeelle Stadikan maauimalasta, jossa toteutettiin äänikylpy - monikymmenpäinen lyömäsoitinorkesteri oli asettautunut ympäri isoa allasta soihtujen valossa alkoi äänikylpy. Vesi vei mukavasti ääntä ja tuntui jännältä kuulla esitys sieltä, altaan keskeltä.

 

Musiikkitalon ja Kiasman välisellä koko kaupungin patiolla oli Open Stage, kaikille avoin esiintymislava. Maksimissaan 15 min ohjelemansa pääsi esittämään kun ilmoittautui etukäteen tai paikanpäällä. Varovainen mutta  valistunut veikkaus: teeveen mainioiden tanssiohjelmien, Talenttien ja Idolssien jälkeen juro kansa on löytämässä laulun lahjansa taas...ja lava vetää?

Kotipiha täyttyi kirpparista kun kotikaupunginosani kyläjuhlan lauantai oli nimetty kotikirpparipäiväksi. Koko kaupunginosa tuntui kierrättävän. Illalla ostarilla oli salsabändin konsertti ym ja kirsikkapuistossa...vaikka mitä.

Jonain elokuun viimeisistä viikonlopuista osuin Senaatintorille fillarilla, keskelle Poliisin päivän juhlaa. Poliisiorkesteri musisoi ja muut poliisit esittelivät toimintaansa.

 

Michael Rohdin työpajassa

Armas vuosikurssimme, KE09S2 eli tuttavallisemmin "Jouskan aikut" kokoontui ensimmäiseen lähijaksoon sitten kesätauon. Minun kohdallanihan tauko oli vuoden pituinen kun viime vuosi meni vaihto-opiskelijana siellä Sevillassa. Oli upeata tavata koulukaverit - tai "toverit", kuten meillä tavataan sanoa.

 

Näytelmää pukkaa?

 

Olemme siis "aikkuja" eli Metropolia Ammattikorkeakoulun Esittävän taiteen aikuiskoulutusryhmä, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkintoon johtavan koulutuksen viimeisen vuoden opsikelijoita. Meitä oli alkuun viitisentoista, mutta muutama on keskeyttänyt opinnot. Tänä viikonloppuna ohjelmassamme oli toisen opiskelijaryhmän kanssa integroitu OTS eli Omien Töiden Seminaari, jossa toveri-Tuomas esitteli oman työharjoittelunsa viime keväältä/ kesältä. Se olikin mielenkiintoista kuultavaa. Tuomas oli mm. vetänyt kahta kovin erilaista draamaryhmää: ikäihmisten ryhmää ja alakoulun viidennen luokan draamakasvatusta. Molemmille ryhmille oli ollut samoja teemoja...ja ja..kevätkausi huipentui ryhmien kohtaamiseen. Vanhukset esittivät oman tuotoksensa lapsille ja lapset omansa vanhuksille. Sitten tehtiin työpaja yhdessä, ryhmät sekaisin. Kuulemma se oli ollut menestys - voin kuvitella.

 

Maskeerataan sitä meilläkin.

OTS:ssa minäkin avasin lyhykäisesti omaa viime vuottani, kerroin opiskelusta Espanjassa. Varsinaisesti vuoroni kuitenkin koitti sunnuntaiaamuna, jnolloin esittelin omallle opiskeluryhmälleni videoin ja kuvin mennyttä vuotta sekä yritin peilailla espanjalaisen/ andalusialaisen teatterin traditioita nykykoulutuksen valossa. Aamupäivällä vedin myös espanjalaiset treenit teatterisalissa. Aloitin kehollisen ilmaisun eli Exprecion Corporalin lämmittelyharjoituksella, jossa harjoiteltiin kehoa vahvistavia perusliikkeitä (vrt. Alexander-tekniikka, Yoshi Oiban "puhdistautuminen" ja fyysisen teatterin idea) ja keskittymistä. Toisena osiona teimme ryhmän yhteistoiminnallisia harjoitteita espanjalaisen teatteriopettajani Juan Antonion oppien mukaisella kattauksella.

 

Metropolian TAVI-talon teatterisali

 

 

Toisena - tai sanoisinko koko lähijaksomme keskeisenä - sisältönä oli osallistuminen yhdysvaltalaisen Michael Rohdin Studia Generalia -luentoon perjantaina ja työpajapäivään tänään. Päivä oli kyllä hieno kokemus: pitkän linjan draamaopettaja laittoi meidät tekemään ja kokemaan, tarkasti ja taitavasti. Ammattitaito näkyi ja tuntui, oli taiten toteutettu työpajapäivä. Ja kuinka mahdottoman paljon yhteen päivään mahtuukaan kun taitava ja harjaantunut pedagogi antaa kaikelle osallistujien kokemuksille luvan ja tilaa!

 

Michael Rohd.