Maalla, merellä ja ilmassa

Jäin vielä kaipuulla katselemaan tuota Espanjan karttaa. Sisäiset lennot Espanjassa ovat halpoja, kunhan varaa lennon ajoissa. Sevillasta pääsi Barcelonaan usein 29 eurolla - puolessatoista tunnissa. Sen sijaan luotijuna vei lentoakin nopeammin Sevillasta Madridiin - siis keskustasta keskustaan. Hintaa tuli 50e kun osti ajoissa ja matka-aika oli alle 3 h. Yöjunalla tulin kerran Barcelonasta Malagaan, makuuvaunussa mukavasti nukkuen.

 
Bussillakin olen  mennyt. Sehän on usein kaikkein halvin tapa matkustaa kaupungista toiseen. Espanjassa bussilla matkustavat varsinkin ne, joilla ei ole laittaa rahaa kalliisiin juna- tai lentolipuihin. Useat matkustavat yön yli yöbussissa, vaikkapa Barcelonasta Malagaan. Matkat ovat pitkiä, sillä kyseessä on suuri maa. Deniasta matkasin kerran 6-7 tunnissa Barcelonaan bussilla. Nopeasti meni matka, moottoriteitä suurin  osa matkasta.

Meriteitse olen tullut Malllorcalta Ibizalle ja pari päivää myöhemmin Ibizalta Deniaan.

Ja vuokra-autollakin on menty: kerran ainakin Sevillasta Malagan reissu ja toisella kertaa Sevillasta Gibraltariin ja kolmannella kertaa Portugaliin ja takasin. Hyvin sujui nekin matkat, mutta kartanluku on aika vaativa osa yksityisautoilua. Mahtaiskohan navigaattori jo toimia Espanjassa?

Karttaa katsellessa huomaan, että Luoteis-Espanja on yhä käymättä. Siellähän olisi mm. Santiago de Compostela, josta jatkaisi nopsaan myös Portugalin puolelle Porton kautta vaikkapa Lissaboniin asti. Myös Afrikan mantereen puolella olevat espanjalaiskaupungit Ceuta ja Melilla kiinnostavat - ehkäpä yhdistettynä Andaluciasta alkavaan ja Marokkoon jatkuvaan matkaan. Katamaraanillahan pääsee meren yli, lähtöjä on läpi päivän.

Myös Pamplonassa olisi mukava vierailla. Samaan matkaan mahtuisi pistäytyminen Andorraan ja Pohjois-Katalonian kierros. Vallodolid, Zaragoza, A Coruña, Salamanca, Valencia, Alicante, Cordoba, Granada... ja kaupunkikohteiden lisäksi toki houkuttelee ajatus luontokohteista: patikoinnista Pyreneillä ja Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteillä sekä luonnonpuistoissa. Myös Kakkois-Espanjan rantakohteet kiinnostavat ja ovat kokematta: Torrevieja, Nerja jne.

Kesälomakohteeksi Katalonian pitkät hiekkarannat kyllä sopivat oikien hyvin. Gironan ja Barcelonan lentokenttien puoliväliin, niin on vieraillekin helppo piipahtaa;)

Kesäloman suunnittelua

Kevät saapuu kohisten, joten on aika suunnitella tulevaa kesää ja lomaa.

Halvalla kun sain, ostin lentolipun Barcelonaan päivämäärälle 14.6. Lento on pelkkä meno, että ottiatuota...

Kesälomatavoitteena tietysti on lomailla, mutta kielikertauskin tulisi tarpeeseen. Olen vaivihkaa etsiskellyt erilaisia kursseja Espanjasta. Jos vaikka sellaiselle päätyisi, osana lomaansa. Kielikurssejahan on joka kylässä tarjolla, sillä maailmankieli espanjaa käy moni turisti Espanjassa opiskelemassa. Minullakin on niistä hyviä kokemuksia: 20 viikkotuntia, viitenä päivänä viikossa 4 h/ vrk. Siinä jää aikaa lomailuun ja tulee toisaalta lomapäiviin tiettyä ryhtiä: aamuyhdeksäksi kielikoululle, klo 13 koulupäivä ohi ja lounaalle + loppupäivä onkin sitten vapaata. Uusia tuttujakin tulee. Ja rannalla on kiva loikoilla kun on jotain tekemistä mukana (=läksyt).

Minulle on kertynyt kokemusta jo monesta kielikoulusta: CAnet de Mar ja Barcelona Kataloniassa, Denia Valenciassa/ Alicantessa, Malaga ja Sevilla Andaluciassa ja Las Palmas Gran Canarialla. Kussakin olen ollut 1-2 viikkoisella kurssilla, 20h/ vko.  

Kielikurssien hinnat vaihtelevat ajankohdasta, sijainnista ja kurssityypistä riippuen. Tyypillinen intensiivikurssi 20h/vko kustantaa 100-200e. Majoituksen saattaa saada kielikoulun kautta yllättävän edullisesti. Joku urakoi kielikurssilla pitkäänkin, kuten Malagassa tapaamani jenkki, joka oli ostanut 12 viikon paketin kielikurssia. Hintakin on pitkälle kurssille huomattavasti huokeampi. Osalla kielikouluista on sertifikaatteja, esim. DELE, joka osoittaa koulun kuuluvan laatujärjestelmään. Minulle sertifikaateilla ei ole ollut sinällään merkistystä, sillä olen ollut tavoittelemassa puhekielitaitoa enkä valmistautumassa kielikokeisiin.

Oma tapani on myöskin ollut hypätä kursseille vain viikoksi tai kahdeksi, osana lomaa. Ihan kaikille kouluille viikon kävijät eivät kelpaa vaan pitää olla vähintään kaksi viikkoa. Koulut tarjoavat myös (hinnakkaita) yksityisopetustunteja. Opetusmateriaali on usein koulun omaa tekoa: kirja, kansio tai monisteita. Joissain paikoissa toki käytetään valmiita kirjoja: espanjaa ulkomaalaisille. Omankielinen sanakirja on välttämättömyys. Opetus ei ole englanniksi eikä saksaksi vaan espanjaksi. Kun jutun juoneen pääsee, se on oikein  mukava tapa oppia vierasta kieltä - keskellä ko. kielialuetta, sillä kielellä.

Paikkakunnat, joilla olen majaillut Manner-Espanjassa ja Baleaareilla.

Ensi kesälle olen kyllä katsastanut muitakin vaihtoehtoja: menisikö espanjankielisiä teatterikursseja tai vaikkapa vapaaehtoistyöleirejä? Jälkimmäisiä löytyikin, mutta majoitusmuoto  ei sytyttänyt: kimppakämppä kahdeksi viikoksi ja työnä mm. kitkentää...viinitilalle vielä olisin voinutkin  mennä, mutta kasvimaan kitkentää paahtavassa helteessä...

Siispä lomaohjelma vielä hakee muotoaan, mutta lento on jo varattuna.  Parille kaverillekin olen jo esittänyt kutsun: vietän kesän Kataloniassa, tervetuloa kyläilemään!

Rosen-metodi

Olen viime päivinä astellut terminologisella hetteiköllä - yrittäen tehdä eroa termeille metodi ja menetelmä. Samoin olen sukellellut esittävän taiteen ja terapian - tarkemmin sanoen teatterin ja terapian yhtymäkohdissa. Sukellusmateriaali on kyllä ollut laadukasta: kolmen asiaatuntevan haastattelut ja alan kirjallisuutta. 

Aivan oikein, opinnäytetyötä olen koettanut saada eteenpäin. Aiheeni on "Rosen-menetelmän käyttö esittävän taiteen prosesseissa" - tai jotain sen suuntaista. Rosen-menetelmähän on Rosen-terapiasta ja siitä syntyneestä Rosen-liikunnasta johdettu termi. Mutta onko menetelmä myös metodi - vai miten tullaan metodiksi? 

Ja Rosen-terapiahan on Marion Rosenin kehittelemä kehoterapia. Marion Rosen oli 1900-luvun alkupuolella syntynyt fysioterapeutti, joka etenkin sotavuosien jälkeen työssään kohtasi paljon potilaita, joiden kehollisten vaivojen luonne tuntuikin olevan enemmän tai vähemmän sielullinen, psyykkinen, ehkä sotakokemusten muassaan tuoma. Eletty elämä monenlaisine kokemuksineen jättää myös kehoon muistoja. 

Marion Rosen (1914-2012)

Marion Rosenin elämäntyön innoittamana muodostui sitten tosiaankin Rosen-terapia, jota Suomessakin on jo 20-30 vuoden ajan annettu ja koulutettu. Viime vuosina ja vuosikymmeninä esittävän taiteen saralle on soljunut kehoterapioiden ja kehollisten metodien vaikutteita: kukapa ei olisi kuullut Alexander-tekniikan suosiosta tanssijoiden, laulajien ja näyttelijöiden keskuudessa? Ohjaaja-näyttelijä Marcus Grothin nimen moni osaa liittää hahmometodiin, joka sekin on jo tunnettu teatterinteon ja näyttelijäntyön väline. Sekin toki alkujaan on terapiamuoto.

Rosen-menetelmää ei ainakaan kovin taajaan ole (vielä?) käytetty näyttelijäntyön välineenä tai esitysken valmistamisen prosesseissa. Yksi rosenia töissään hyödyntänyt näytelmäkirjailija-ohjaaja kyllä päätyi haastataltevaksenikin. Hänen työstään Kajaanin kaupunginteatterissa sitten tuonnempana. Kuten myös näytelmästä "Avanto" sekä omasta esityksellisestä tutkielmastani ja rosenia hyödyntäneestä näytelmäkäsikirjoituksen prosessista. 

Näyttelijä Juha Häkkänen Kajaanin kaipunginteatterin näyttämöllä näytelmässä "Palopukki ja tähdenlento - äitini päiväkirjat" 2012. 

Oman politiikan opetus

Aamun uutisissa kerrottiin kansanedustajien tahtovan säilyttää uskonnon opetuksen entisellään. Vuodesta 2003 alkaenhan uskonnon opetusta on annettu kummallisena karvalakkimallina: ei-tunnustuksellisena, mutta oman uskontokunnan mukaisena. Se tarkoittaa sitä, että uskonnonopetus on ankkuroitunut siihen uskontoon, johon oppilas kuuluu. Siis luterilaiset käyvät luterilaisilla uskontotunneilla, ortodoksit ortodoksisilla, katolilaiset katolilaisilla, muslimit islaminuskoisilla, buddhalaiset buddhalaisilla, krishna-uskoiset krishnalaisilla jne.

Vuonna 2003 olisi jo pitänyt olla rohkeutta irrottautua vanhasta ja luoda kaikille yhteinen uskontotieto, nykyisen karvalakin sijasta. Tämän päivän suomalaisnuori tarvitsee uskontotietoa enemmän kuin koskaan! Minun nuoruudessani kaikki olivat luterilaisia, mitä nyt yksi Timppa oli ortodoksi ja eräs Leea helluntailainen. Tämän päivän oppilaalla on jo pelkästään omalla luokallaan viiden eri uskontokunnan tovereita, naapuriluokasta puhumattakaan. Nyt jos koskaan peruskoulun tulisi tarjota perussivistys kaikista niistä uskonnoista, joita 2000-luvun lapsi elämänpiirissään kohtaa.  

Omaa uskontoa opettakoon oma uskonto: koti ja vanhemmat sekä oma kirkko tai uskonnollinen yheteisö, johon kuuluu. Kunnallinen peruskoulu tarjotkoon kaikille yhteisen, nuetraalin uskontiedon opetuksen samaan tapaan kuin on kaikille yhteinen historia, yhteiskuntaoppi ja matematiikka. Vai pitäisikö yhteiskunnallistenkin oppiaineiden ryhmäjakoja alkaa tehdä sen  mukaan, mihin puolueeseen oppilaan vanhemmat kuuluvat? Eriytetyt historiantunnit kokoomusperheiden lapsille, vasemmistolaisvesoille, vihreää historiaa, keskustalaishistoriantunnit ja historian kieltävien vanhempien lapsille vaihtoehtoihistorian tunnit? 

Camoon, uskonnonopetus, tuokaa se 2010-luvulle!

Saunapuheindeksi, vol.2

Kauhoin kilometrin pohjalaisen kaupungin uimahallissa. Saunapuheet koskivat kasvatusta. Opettajille ollaan antamassa vuodenvaihteessa lisää toimivaltaa, kertoi joku. "Ja niin kuuluuki teherä", totesi toinen. Seurasi jämerää ajatustenvaihtoa kasvatuksesta. Vanhempi mies antoi nuoremman paasata, myötäili ja rohkaisi taiten. Nuorempi taisi vähän kyselläkin tuntemattomalta vanhemmalta mieheltä vahvistusta. "Rajat pitää lapsille laittaa." "Huumehiaki pyörii nuorten keskuudessa ja aikuusten on oltava tarkkana."

Keskikokoisen pohjalaiskaupungin sijainti ei ole ihan raamattuvyöhykkeellä, mutta juurevasti uskonnollisia siellä kyllä ollaan. Kirkkoja on pirusti: on parin evankelis-luterilaisen lisäksi maan merkittävimpiin kuuluvat helluntaiseurakunnan, vapaakirkon ja jehovan todistajien kirkot ja temppelit. Lisäksi on herätysliikkeiden rukoushuoneita ja kirkkotiloja sekä Vapaamuurareiden ja Oddfellowsin tilat. 

Kaupunginjohtajasta alkaen ollaan uskonnollisia. Kaupungin johtotroikka on hauskalla tavalla ekumeeninen: virkamiehet ovat virkamiehiä, muttei se nyt salaisuuskaan ole, että troikkaan nyt on vaan sattunut aktiivista helluntailaist, vapaakirkkolaista ja eri herätysliiketaustaista seurakunta-aktiivia luterilaista, liekö muitakin. Sairaanhoito-piirinkin valta makaa avaran kristityissä käsissä. 

Helsingistä 300 km pohjoiseen taittuu niin vauhdilla, että matkaa pidempi taitaakin olla se muutos, joka kahden kaupungin välillä arvojen tasolla on. Uskontojen suhteen Suomessa taidetaan vielä elää vaihetta, jossa ollaan vapautumassa valtiokirkon ikeestä. Seuraava askel saattaakin sitten olla ihan neutraali, myönteinenkin suhtautuminen uskontoon, vapaasti valittuun uskontoon.

Baletissa

Esittävän taiteen saralla vieraimmaksi on tainnut jäädä klassinen baletti, jota en ole koskaan ollut katsomassa. Hyvä ystäväni kuitenkin houkutteli mukaansa Bella Figuraa seuraamaan. Esitys koostui kolmesta teoksesta, joista yksikään ei tainnut kuitenkaan olla sitä itseään, klassista balettia, vai kuinka?

Ensimmäinen koreografia oli 1940-luvulta, toinen 80-luvulta ja tuorein 90-luvulta.

Kuva illan nimikkoteoksesta Bella Figurasta. Foto: Suomen Kansallisooppera 2014 http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/bella_figura/1867  

Oopperatalo itsessään on jo niin näkemisen arvoinen, että useamminkin voisi käydä. Asiantuntevassa seurassa oli myös mukava olla - kahdella väliajalla oli kiinnostavaa kuulla toisen kokemusta ja näkemystä nähdystä ja koetusta.

HS:n kriitikko taisikin luonnehtia tätä esitystä modernin baletin historiakatsaukseksi: kolmen eri vuosikymmenen vaikutteita. Varhaisin koreografioista oli George Balanchinen "Neljä luonnekuvaa". Balanchinen säätiö vahtii esitysoikeuskia tarkoin, joten myös puvustus on oltava alkuperäisestyksen henkeen: naisilla balettiasussa kapea venäläisvyö jne.

Keskimmäinene teos oli William Forsythen "In the Middle, Somewhat Elevated", jota pidetään nykytanssin mestariteoksena.

Koko illan nimikkoteoksen aika oli viimeisenä: Jiří Kyliánin "Bella Figura", jonka musiikkina kuultiin hidasta ja hypnoottista barokkiajan säveltäjien musiikkia. Bella Figura on - käsiohjelmaa lainatakseni - "ylistys ihmiskehon riisutulle kauneudelle". Ja sitä se todella oli: hiljentävä, kaunis, miellyttävä kokemus.

Näytelmä ja musikaali

Viime viikonlopulle osui kaksi kiintoisaa esitystä: Espoonlahden teatterin Aina ja Vaskivuoren lukion Nahkatakkinen tyttö.  

Näytelmä kertoi 11-vuotiaan Aina-tytön raskaasta tehtävästä masentuneen äitinsä ja 4-vuotiaan veljensä huolehtijana. Ainan ja Aarre-veljen isä on hiljattain kuollut ja äiti masentunut. Apeasta aiheesta ohjaaja Marko oli loihtinut lavalle kuitenkin valoisan tarinan, jossa on onnellinen loppu. Käsikirjoitus on Kati Kaartisen ja näytelmän ensiesitys Helsingin kaupunginteatterissa 2009. Espoonlahden harrastajateatterin hoteissa näytelmästä oli tullut kaunis ja herkkä. Kun ohjaajan satun tuntemaan (opiskelutoverini), näin esityksessä myös paljon Markoa: sitä pientä ja hentoa otetta, josta Dave Lindholm laulaa. 

Ainan pelastukseksi koituvat lähipiirin aikuiset: naapurin setä ja koulun sydämellinen sijaisopettaja. Ihastelin espoolaisten näyttelijäntyötä. Nelivuotiaan ja 11-vuotiaan esittäminen ei ole tehtävistä helpoin, mutta näyttelijät tekevät uskottavat hahmot. Reilun tunnin mittainen esitys vei mukanaan. Esityksen jälkeen oli oli puhdistunut, oli käynyt katharsis? 

Foto: Espoonlahden teatteri/ Länsiväylä-lehti 2013

Vaskivuoren lukion musikaali oli loppuunmyyty. Kympin uutisten tarjoama julkisuus ja itsensä Nipa Neumannin kehut siivittivät lipunmyynnin sellaiseen vauhtiin, että viisi jäljellä olevaa näytöstä oli kuulemma myyty hetkessä loppuun. Ja kuten Neumann TV-uutisissa sanoi, nuoruuden intoa oli ihastuttavaa katsoa. Nahkatakkinen tyttö oli taitava musikaali, hienosti tehty. Ohjaajan tunsin tälläkin kertaa: Kari on alan ammattilainen. 

Foto: MTV3 2014.

Dingon musiikki tulvahti vantaalaisen musiikkilukion oppilaiden esittämänä hurjalla draivilla, nuoruuden innolla, ilolla ja tunteella! Esityksen aikana ymmärsin, mikä valtava kansallinen aarreaitta se Dingon musiikki onkaan - ainakin meille 80-luvulla nuoruutemme eläneille. Nyt seuraava sukupolvi toi estradille kaiken sen, sopivasti etäisyyttä omaten, sopivasti nuoruutta puhkuen. Esiintyjät olivat taitavia, päähenkilön esittäjä "Dingo" suorastaan loistava. 

Vaikka alunperin toisinpäin olisin kuvitellut, kyyneleet tulivat silmiin nimenomaan jälkimmäisessä esityksessä. Eivätkä ne olleet surun kyyneleitä vaan herkistymistä sille aitoudelle, jota lukiolaisten upeissa laulutulkinnoissa, näyttävissä tansseissa ja osaavassa säestyksessä oli. Seuraavan polven nuorten tulkinta vanhempien ikäpolven  lauluista. Kaunis esitys.