maanantai 18. marraskuuta 2013

Saapui se!

Sunnuntain täytti iso hollantilainen juhla: Sinterklaas saapui kuin saapuikin laivalla Espanjasta, rantautui Amsterdamiin tuhannen Zwarte Pieteenin kanssa ja kulki koko kaupungin läpi juhlavassa paraatissa!





Anne Frankin kotitaloon en jäänyt jonottamaan. Jono oli kilometrin mittainen, kuten kuulemma aina.



Amsterdamin tuli kulejttua ristiin ja rastiin, joten katukuvassa huomio kyllä kiinnittyi ihmisten pituuteen. Nehän on ihan oikeasti yli kaksimetrisiä! Karilla oli kyllä koeteltu teoria hollantilaisten pituuteen: "Se on se evoluutio,  katsos. Kun vesi vaan on noussut, jäljelle ovat jääneet nuo päätä pidemmät". Ilmeisesti en ole ainoa, joka on saman havainnut?

lauantai 16. marraskuuta 2013

Sinterklaas ja Musta Pekka saapuvat!



Lauantaiksi sain seurakseni rakkaan ja hyvän ystäväni Karin, joka on asunut Amsterdamissa jo 7 vuotta. Kari olikin loistava kaupunkiopas. Kävimme syömässä Puccinissa, Staalstraatilla, lähellä kaupungintalo Stoperaa. Lounaan jälkeen Kari johdatti minut loistavalle kaupunkikierrokselle, josta kännykamerani räpsi tämän päivityksen kuvat: 

Tuhansien kanaavlien kaupungissa on asemakaava kuitekin 3-5-kerroksisen talojen ajalta, joten kaupunki tuntuu pieneltä - vaikka miljoonakapunki onkin. Korkeimmat talot sijaitsevatkin sitten kaupungin laitamilla. Hollannissa on lähes 17 milj asukasta. Jos asukasluvun suhteuttaa pinta-alaan, olisi Suomessa 175 miljonaa asukasta, mikäli mielisimme olla hollantilaisten kanssa yhtä asukastiheyden kanssa.

Rembrandtin patsasasetelma on maalauksestaan tälle paikalle tehty. "Eikö sinne Helsinkiin sopisi Pojat rannalla tai Hugo Simberin Kaskeajat?", ehdotti Kari.

Kaupunginarkisto - entisen pankkitalon tiloissa - on avoinna kaikelle kansalle, alakerrassa löytyy näyttelyitä.

Pramea oli entinen pankkiholvi. Hollannin historiaan on rikkauksia ja kaupankäyntiä mahtunut, joten liekö täälläkin maannut osa niistä timanteista, joita keskiajan kaupaankäynti toi?

Historialliset valokuvat kertoivat Hollannin lähimenneisyydestä. Kari suomensi hollanninkieliset opasteet: tässä esitellään 30-luvun innovaatiota,  ulkoilmakoulua. Kerrostalon muotoon rakennetussa koulussa oli kuitenkin seinät auki jotta tuberkkelista ja muista tgaudeista kärsivä Eurooppa saisi ulkoilman karaisemia kansalaisia. Kokeiluksi taisi jäädä?

Sinterklaas, hollantilaisten merimiesten aikoinaan maailmalta tuoma legenda, lie sukua legendalle Santa Clausista, pyhimyksestä, joka oli lapsille kiltti ja toi näille lahjoja. Hollantilaisessa perinteessä Sinterklaas saapuu marraskuun puolivälissä Espanjasta Hollantiin, mukanaan Zwarte Pieten eli Musta Pekka, joka jakaa tuhmille lapsille risuja. Tänä vuonna Sinterklaas saapuu Amsterdamin satamaan laivallaan 17.11. - huomenna! 

Keskustassa noustiin näköalakahvilaan, josta olikin joka suuntaan esteetön näköala.

Ykskaks kaupungin hälinä lakkasi kun puikkelehdettiin keskellä kaupunkia sijaitsevaan nunnaluostariin. Hiljaisen keitaan keskellä oli kaksi kirkkoa, katolinen ja kalvinistinen.


Ranskalaiset partiolaiset järjestäytyivät kuvaan

Paikallisen Stockan keskellä kiipeili neljä nukkea, jotka ovatkin nyt kovin ajankohtaisia: Hollannissa kuhistaan Mustan Pekan hahmon historiallisesta painolastista: onko enää 2010-luvulla tarpeen muistuttaa alusmaiden orjakaupasta? Amsterdamin pormestari olikin linjannut, että tänä vuonna ei joulupukin apurilla tarvitse näkyä korvarenkaita, viittauksena orjan osaan. 

Iittala on lyönyt läpi Hollannissa.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Rotterdam

Lähdin ajoissa matkaan hotelliltani, sillä raitiovaunu jyskytti melkein puoli tuntia kaupungin halki, Amsterdamin Centraalin rautatieasemalle. Lippua piti vilauttaa mennen ja tullen - ilman pilettiä ei pääsisi edes raitiovaunusta ulos, kiitos avautuvien lippuporttien.

Damien välillä oli aakeeta laakeeta. Junan ikkunasta selvisi, miksi tämä maa on nimeltään Alankomaat. Ja vaikka kansakunta on 17 miljoonaa, pienen pinta-alan valtiossa riittää peltoakin silmänkantamattomiin.
Centraalilla löysin lippumyymälän ja sain ostettua 14e hintaisen junalipun Rotterdamiin. Aie oli mennä nopealla Fyra-junalla, mutta minä onneton hyppäsinkin väärään junaan, joka meni kyllä sekin Rotterdamiin, mutta pysähtyen jhokaiselle maitolaiturille. Soitin matkalta Tarulle, että tulen nyt 20 min myöhässä.
Taustalla kuulut kuutiotalot, joissa pitää huonekalutkin olla seinän mukaan viestettyjä - vaikka lattia vaakatasossa onkin.
 
Rotterdamin arkkitehtuuria.

Rotterdamissa paistoi aurinko. Taru oli paikallisella Centraalilla vastassa ja kävelimme kaupungin halki Rotterdamin Merimieskirkolle, joka kokoaa Hollannin suomalaisia yhteen. Kirkolla oli kova kuhina, perinteiset joulumarkkinat alkavat ensi viikolla ja niihin oli tullut juri kontillinen suomitavaraa kotimaasta, myyntiin. Benelux-maissa asuu laaja suomalaiskunta, joka mielihyvin hakee joulutarvikkeet Merimieskirkolta.


Taru ja Eevis, johtaja ja kuraattori. Merimieskirkot ovat ammoisista ajoista palvelleet kotimaan merenkulkijoita (Rotterdamin satama on yhä maailman toiseksi villkkain!) ja muita maanmiehiä. Benelux-maissa asuu aika paljon suomalaisia komennuksilla tai vakituisesti: on Haagin ja EU:n virastoja ja toimistoja, suomalaisyrityksiä, au paireja, iso suomalisten vaihto-opiskelijoiden joukko, paikallisen puolison löytäneitä kaksikielisine lapsineen jne. Ulkosuomalaisten pariin suuntautuvaa sosiaalityötä rahoittaa myös valtio osaltaan.   

Kuivatavarakontti oli saapunut satamaan Suomesta ja kirkon vapaaehtoiset suomalaisrouvat laittelivat tavaraa hyllyihin, ensi viikolla alkavia joulumarkknoita varten. Kylmätavarakontti saapuu alkuviikolla.

Markkinoille odotetaan valtavaa joukkoa, sillä pohjoismaiden merimieskirkkojen samaan aikaan järjestettävät joulumarkkinat ovat ilmeisen tunnettu traditio myös muiden kuin skandinaavien keskuudessa. Rotterdamhan on varsin kansainvälinen kaupunki. Suomalaisten myyjäisesitettä koristavat myös sponsorien logot: tuttuja laivayhtiöitä kotimaasta ja yksi paikallinen matkatoimisto, joka tekee Suomeen matkoja.


Keskellä Rottredamia sijaistee myös Pauluksen kirkko, Pauluskeerk, joka tarjoaa tukea ja suojaa niille, joilla ei ole mitään: asunnottomille, luvattomille maahantulijoille, paperittomille jne.

Pauluskeerkin sijanti keskellä kaupunkia kertoo yksityisten ihmisten ja yhteisöjen tuesta: kirkon työ on saanut myös paljon taloudellista tukea, jolla toiminta mahdollistetaan. Erikoinen oli tämänkin rakennuksen arkkitehtuuri. 

Rotterdamin suomalaisella merimieskirkolla on neljä työntekijää. Ihan sillä määrällä toiminta ei pyöri, joten kirkko ottaa vuodeksi kerrallaan eri alojen ihmisiä ns. vuosivapaaehtoiksi. Sapattivuotta tai välivuotta pitämään olisi tulossa jatkuvasti enemmän ihmisiä kuin voidaan ottaa. Kirkko tarjoaa asunnon ja vapaaehtoistyön, näemmä ylöspidonkin. Vapaaehtoisten lisäksi täällä asuvat suomalaiset tekevät kovasti talkoita kirkolla, esim. myyjäisiä ei ilman heitä syntyisi laisinkaan. Kotimaasta on jonoksi asti työharjoitteluun halukkaita eri alojen opiskelijoita.

Kirkon kahvilahuoneessa tuoksui kahvi ja tuoreet korvapuustit. Lisää merimieskirkosta löytää täältä: http://www.merimieskirkko.be/nl_index_fi.html

torstai 14. marraskuuta 2013

Amsterdam



Finnairin lakko alkaa huomenna, joten matkani pääsi alkuun kreivin aikaan. Finnairin suoralento Amsterdamiin sujui joutuisasti, mutta ruokatarjoilut oli tällä kertaa poissa pelistä - catering on jo lakossa. Tälläkin lennolla lentoemännät joutuivat puuttumaan muutaman suomalaisen nuoren aikuisen häiriköintiin, tukevassa humalatilassa kun olivat. Toinen häiritsevästi käyttäytynyt siirrettiin loppulennon ajaksi ykkösluokkaan, josta Hollannin poliisi kävi korjaamassa suomalaissankarin Amsterdamin kentällä.  
 

Schipholin kansainvälinen lentokenttä Amsterdamissa saa kaikkialta kehuja tyylikkyydestään. Lentokentällä on kuulemma taidenäyttelyjä - ja mitä kaikkea. Euroopan viidenneksi vilkkain lentokenttä oli tänään rauhallinen ja antoi vaikutelman selkeydestä ja joutuisuudesta. Kävin turisti-infosta ostamassa Amsterdamin joukkoliikenteen nelipäiväisen kortin, 21e. Sitten etsiydyin ostamaan lähijunaan lipun Amsterdam Zuidin asemalle asti, 3e.


Ilta oli jo pimeä ja vesisadekin tihuutteli maisemaa märäksi, kun saavuin lentokenttäjunalla 8 minuutissa Amsterdam Zuidin asemalle, josta sitten suunnistin metrolinjan 50 porteille ja upouudella matkakortilla sisään. Kartan sijasta suunnisitn mustvalkotulosteella, jonka älysin eilen printata työmaalla GoogleMapsin reittihausta. Sokkona arvioimani aika "klo 19 lentokentältä hotellilleni" osuikin ihan oikeaan. Saatoin siis seurata kuuliasesti mustavalkoisen printtni ohjeita: "Vaihda Amsterdam Zuidin asemalla Metrolinjaan 50, määränpää Isolatorweg, 6 min vaihtoaikaa. Matkusta kaksi pysäkkiä, jää pois Hen Sneevlietweg, kävele 700m määränpäähän 9 min".


Julkisella liikenteellä pääsi vauhdikkaasti, kun oli hyvät ajo-ohjeet. Ilman mustavalkoprinttiäni olisin ollut pulassa, vaikka eihän tuolta lentoasemalta tarvinnut kuin yhden vaihdon verrran suoritua: junasta metroon.

Lentokentältä oli kätevä laskeutua junalaiturille: se on heti lentoaseman alla, liukuportailla kerros alemmas ja olet laiturilla. Liukuportaiden yläpäässä oli lipunleimauslaite, jolle sattui kanssani samaan aikaan kolme espanjalaista nuorukaista - tietysti! Eiväthän ketkään muut kuin espanjalaiset - ja nämä olivat vielä andalusialaisia - ota heti niin välitöntä kontaktia: yksi herroista lykkäsi lipun eteeni ja kysyi aika hyvällä englannilla, että pitääkö tämä nyt leimata. Sanoin, etten tiedä, sillä olen täällä ekaa kertaa. Sitten epäilin, että "puhuitteko te portugalia?". "No, no, somos españoles" ja vaihdoimme espanjan kieleen. Marbellasta ja Malagasta olivat, juuri myös lentokentältä tulleet ja niin ikään ensi kertaa Amsterdamissa. Kerroin, että olen Suomesta ja herrat kehuivat suomalaisia olevankin Marbellassa hirrrrrrmuisen paljon.

Olin taas niin vaikuttunut espanjalaisten - tai andalusialaisihan nämä olivat - tavasta ja kyvystä ja tunneälystä ja mistä kaikesta...puolessa minuutissa antautua jutustelemaan, tekemään tuttavuutta, ystävystymään, otamaan kontaktia. Ja sitä iloa! Hymyillen, nauraen, siltaa toiseen ihmiseen rakentaen andalusialaiset viilettivät kanssani liukuportaat laiturille ja alkoi la conversación, keskustelu. La conversación on jotain, joka ohittaa kaiken muun: hetken, joka oli. Ja hetken, jota haettiin. Ja junan, johon pyrittiin. Ja aikeen, joka oli. Keskustelu syrjäyttää suunnitelmat, aikataulut, aikeet. Kun kohdataan, muu jää. Niin kävi nytkin. Junia meni ja tuli, mutta me keskustelimme. Ei espanjalainen - ja nämä nyt sentään olivat andaluuseja - pysty jättämään keskustelua kesken, oli juna tai ei. Osasin muutaman murteellisen sanan ja se nauratti andalusialaisia kovasti. "Buen viaje, KILLOS", toivotin. Siten ei sanota missään muualla kuin Andalusiassa.

Hyvää matkaa minullekin: ¡Buen viaje, KILLO!

*******

Ps. "La conversación", keskustelu. Tuota kirjoittaessani minulle avautui ihan uusi etymologinen näköala: conversación näemmä kääntyy myös "kanssakäyminen, yhteys, yhteydenpito, seuraelämä" - ja jopa "salavuoteus, luvaton sukupuoliyhteys". Ilmankos espanjalaiset niin intohimolla aina harjoittavatkin conversaciónia. 

Mutta siitä etymologiasta:
con= kanssa
versación=?
versar=kulkea jnk ympäri
versátil=liikkuva, kääntyvä, muuttuva, vaihteleva, epävakainen, muuntuva
versatilidad=liikkuvuus, vaihtelevaisuus
versículo=vuorolaulu

maanantai 11. marraskuuta 2013

Hollantiin!

Maanantain työpäivän on täyttänyt miellyttävä viestikuhina sähköpostissa: hollantilaiset yhteistyökumppanimme ovat viestitelleet pian alkavaan vierailuuuni liittyen kaikenmoista. Olen tavannut hollantilaisen junayhtiön aikatauluja ja haeskellut sopivia matkoja kaupungista toiseen sekä ilmoitellut aikatauluistani isännilleni. Isännät ja emännät - kolmen yhteistyökumppanimme edustajia - ovat sitten ryhtyneet suunnittelemaan ohjelmaani.

Torstaina lennän Amsterdamiin Finnairin suoralla lennolla
AY0845
Z
14Nov
16:40
18:15

ja perjantaina vierailen Rotterdamissa Tarun emännöimänä. Lauauntaiksi amsterdamilaistanut ystäväni Kari on suunnitellut lounastapaamiseen ja ehkä vähän kaupunkia esittelee viikonloppuna. Kari on organisoinut perjantai-illalle Nuorkauppakamarin seminaaria, johon olisin näemmä myös tervetulut, mutta pelkään etttä Rotterdamissa vierähtää iltaan asti. 




Maanantaista tiistaihin vierailen  Hardenbergissä, Pohjois-Hollannissa, jossa paikallinen yhteistyökumppanimme on nimennyt Klaran valmistelemaan viareiluani. Keskiviikosta alkaen sitten kohteenani onkin etelässä sijatseva Dordrecht, jonka yhteyshenkilö Andre on ollutkin jo tiiviisti yhteyksissä. Tänään Andrelta tuli viesti, jossa hän ehdotti minulle, että tapaisin ensi viikon keskiviikkoiltana kaksi suomalaista vaihto-opiskelijaa Dordrectissa, helsinkiläisen ja turkulaisen, päivällisen merkeissä.

Ennen 28.11. olevaa paluupäivääni vierailen vieelä yhden nelipäiväisen verran Landstedtissa/ Zwollessa, Evertin isännöimänä.


Hardenberg on noin 30 min lähijunalla Zwollesta koilliseen, muuta paikkakunnat näkyvätkin kartalla.

Kun näin on kalenteri saatu lyöntiin, alkaa tarkempi ohjelmanvalmistelu hollantilaisten kanssa sähköpostitse. Majoituksia olen varannut jo kahdelta paikkakunnalta ja kaksi puuttuvaa selvinnee huomenna kun yhteyshenkilöt palaaavat asiaan. Junalippuja en ole vielä varannut, mutta sekin on edesssä heti kun ohjelmat varmistuvat.

Onpas tämä mukavaa...tervetuliaislahjojahan tässä pitää alkaa pohtimaan, sen verrran luonnikkaasti nuo yhteyshenkilöni ovat visiittejäni valmistelleet.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kansainvälistymään

Kesää kohti
Työnantajani lähettääkin minut ensi viikosta alkaen kahden viikon työmatkalle Hollantiin. Sekin on osaltaan näitä EU:n liikkuvuusohjelmia, kansainvälistymiseen pyrkiviä hankkeita. Olen onnellisessa asemassa, sillä olen opiskelijana ja aikuiskoulutuksen opettajana ikään kuin tuplamahdollisuuksien edessä: olen päässyt opiskelijastatuksella vaihtoon ja opettajastatuksella liikkuvuushankkeeseen mukaan.

Viime kesäinen kurssi Espanjassa oli taas kaikille EU-kansalaisille avoin Work Shop. Samanlaisia olisi yhä tarjolla...sadepäivien harmaudessa olen selaillut kurssikatalogia netissä ja olisihan siellä kaikenlaista kurssia taas tyrkyllä: Sevillassa olisi kulttuurituntemukseen liittyvää viikon kurssia, Barcelonassa viikon mittaista "Uudet teknologian luokkahuoneessa"-koulutusta, Teneriffalla ja Malagassa espanjan opettajille viikon mittaista koulutusta...espanjan kielen opettajaksihan sitä pitäisikin ryhtyä:p

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kävin Kuusysin treeneissä

Facebookiin päivitin Calellan kuulumisia, ja sieltä ne huomasi myös nuoruudenkaverini Marko, joka oli tulossa FC Kuuysin C-junnujen treenileirille naapurikylään, Santa Susannaan. Marko on joukkueenjohtaja ja huoltaa poikansa ja muiden pelaajien asioita yhdessä valmentajan ja huoltajan kanssa - myös harjoitusleirillä Espanjassa.

Siispä pakkasin reppuun rantavarustuksen ja kävelin 6 km matkan rantaraittia pohjoiseen, Santa Susannan merenrantataajamaan.  Joukkue oli juuri palannut kenttätreeneistä ja oli menossa hotellillaan syömään. Markon kanssa mentiin kuitenkin vielä kilometri eteeenpäin, pohjoiseen, josta löytyi mukava rantaravintola.  Pääsin suosittelemaan katalaanikeittiön herkkuja. Kalaa syötiin, alkupaloiksi Patatas bravas con alioli ja katalonialaisittain laitettua leipää Pan con tomate (Pan amb tomate tms). 

Lounaalla ehdittiin vaihtaa kuulumiset ja sitten jatkettiinkin rannalle, jonne joukkue oli tullut jo lounaan jälkeen fysiikkatreeneihin. 


Sanat Susannasta käppäilin auringonlaskua kohti eli kaukana siintävään Calellaan. Viimeinen ilta ja seuraavana aamuna kotiin.

Kuorofestivaaleilla vuorossa oli kiinalaiskuoron esitys Katedraalin aaukella. 


Hiipuvaan iltaan viimeiset vilkaisut parveekkeeltani ja matkalaukun pakkaukseen.

Yolanda neuvoi minut perjantaiaamuna lähipysäkille, josta hyppäsin lentokenttäbussiin klo 7.42. Reilussa tunnissa bussi pyyhki moottoritietä Barcelonan kehäteiden aamuruuhkien kautta terminaali 2 eteen. Norskikone lähti ajoissa ja laskeutui Helsinki-Vantaalle ajoissa.

Edellisen penkkirivin suomalaisseurue, 4 nuorehkoa naista ja miestä, olivat ihan umpitunnelissa ja kovaan ääneen puhuivat levottomia, joivat omia viinojaan, lauloivat ja metelöivät. Yhdessä vaiheessa lentoemäntä kävi takavarikoimassa seurueen viinat, jonka jälkeen seurue tilasi 10 pulloa lentokoneen skumppaa. Siis tervetuloa Suomeen! Onneksi kukaan ei oksentanut tai tullut käsirysyä!

Suomineito, rakas kotimaani, onko Sinulla alkoholiongelma?