Torstaina lennän Amsterdamiin Finnairin suoralla lennolla
AY0845 |
Z
|
14Nov
| 16:40 |
18:15
|
ja perjantaina vierailen Rotterdamissa Tarun emännöimänä. Lauauntaiksi amsterdamilaistanut ystäväni Kari on suunnitellut lounastapaamiseen ja ehkä vähän kaupunkia esittelee viikonloppuna. Kari on organisoinut perjantai-illalle Nuorkauppakamarin seminaaria, johon olisin näemmä myös tervetulut, mutta pelkään etttä Rotterdamissa vierähtää iltaan asti.
Maanantaista tiistaihin vierailen Hardenbergissä, Pohjois-Hollannissa, jossa paikallinen yhteistyökumppanimme on nimennyt Klaran valmistelemaan viareiluani. Keskiviikosta alkaen sitten kohteenani onkin etelässä sijatseva Dordrecht, jonka yhteyshenkilö Andre on ollutkin jo tiiviisti yhteyksissä. Tänään Andrelta tuli viesti, jossa hän ehdotti minulle, että tapaisin ensi viikon keskiviikkoiltana kaksi suomalaista vaihto-opiskelijaa Dordrectissa, helsinkiläisen ja turkulaisen, päivällisen merkeissä.
Ennen 28.11. olevaa paluupäivääni vierailen vieelä yhden nelipäiväisen verran Landstedtissa/ Zwollessa, Evertin isännöimänä.
Hardenberg on noin 30 min lähijunalla Zwollesta koilliseen, muuta paikkakunnat näkyvätkin kartalla. |
Kun näin on kalenteri saatu lyöntiin, alkaa tarkempi ohjelmanvalmistelu hollantilaisten kanssa sähköpostitse. Majoituksia olen varannut jo kahdelta paikkakunnalta ja kaksi puuttuvaa selvinnee huomenna kun yhteyshenkilöt palaaavat asiaan. Junalippuja en ole vielä varannut, mutta sekin on edesssä heti kun ohjelmat varmistuvat.
Onpas tämä mukavaa...tervetuliaislahjojahan tässä pitää alkaa pohtimaan, sen verrran luonnikkaasti nuo yhteyshenkilöni ovat visiittejäni valmistelleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti