Hyvää kotimatkaa!

Isäsi kotimatka on alkanut.

Sinä hait isäsi saarivaltiosta. Lentoasi oli vastassa merimieskirkon pappi ja perhetuttu. Saattoivat sinut satamakaupunkiin, jossa vastassa oli katolisen kirkon paikallinen pappi. Sinä menit tunnistamaan isäsi ja sitten arkku suljettiin.

 

Varustamo ja lentoyhtiö kuljettivat isäsi sinkkiarkkua, sinä olit koko ajan läsnä kun arkkua siirrettiin. Lentokentillä, tulleissa, vastaaonottotiskeillä ja kaikkialla ottivat osaa, siirsivät sinut jonon ohi huomaamatta, veivät perille asti, toivat tarjoiltavaa, pitivät huolta, tasoittivat tietä.

 

Viidestä lapsesta sinä olit se, joka haki isänne kotiin.

Olen ihan varma, että isäsi hyväksyi sinut täysin ja iloitsee, että hait kotiin.

 

Te 90-luvulla syntyneet

Teen töitä 90-luvulla syntyneiden parissa. Viime vuoden opiskelin 90-luvulla syntyneiden parissa, Espanjassa. Ja jotenkin minusta on alkanut tuntua, että minäkin olisin voinut syntyä vasta 90-luvulla. Tai ehkä synnyinkin:)

Te ette häpeä, ette piiloudu, ette kanna syyllisyyttä.
Te olette vapaampia.
Teidän kanssanne on kiva tehdä töitä.

Teillä on pikavipit, kännylaskut ja nettitutut.
Te ette mieti päätänne puhki sitä, mitä te olette.
Te vaan olette. Vapaasti.

Kun teillä nousee tie pystyyn, te ette jää jumiin.
Te ette mene läpi harmaan kiven.
Kun teillä nousee tie pystyyn, te vaihdatte tietä. 

Minusta tuntuu, että minäkin tahdon olla syntynyt 90-luvulla.

Luottamusharjoitus

"Osaatko erottaa leikin sosiodraamaharjoitteesta, teatterilämppärin luottamusharjoitteesta ja toimintakokemusmenetelmiin kuuluvan harjoitteen leikistä?"

 

Juuri kun näitä oltiin syksyn opetuksissa pohdittu, jouduin ottamaan mittaa omasta luottamuksestani... No se sama, mikä muitakin suomalaisia jänniittää ja laittaa luottamuksen koville: hammaslääkäri. Ilkeän operaation jälkeen kun tuli sitten se vielä ilkeämpi operaatio.

 

Omahammaslääkärini oli tehnyt taas hyvää työtä ja löytänyt loistavan suorittajan vielä ilkeämmälle operaatiolle. Kun ilkeän operaaton turvaksi kutsuin isovanhempani, vielä ilkeämpään operaatioon Tajunnan Ali  hankki mentaaliyleisöksi Markun, jo eläköityneen omahammaslääkärini ikävuosilta 8-18.

 

Muistelin lapsuuteni aikuiskaveria lämmöllä. Turvallinen perheen ulkopuolinen aikuissuhde, kannustava ja kokonaisvaltaisesti taitava hahmo, luottamusta rakentava tuttavuus. Markku pysyi vuodesta toiseen, vähän harmaantui vain samassa ajassa kun minä vanhenin lapsesta  ajokortti-ikään. Ja 18 täytettyäni päädyin vielä vuosiksi Markun perheen joulupukiksi, kerran vuodessa jouluaattona.

 

Vielä ilkeämmän operaation suoritajassa oli jotain samaa rauhaa kuin Markussa, siinähän se tuli mieleenkin.  

 

"Perheen ulkopuolisen aikuisen kasvattajuus on luonteeltaan vanhempien kasvatustyötä tukevaa."

"Niin kuin Markulla", jatkoin lausetta mielessäni, kun opetuksissa edettiin kasvattajuuden teemoihin.

 

Viiime vuoden opiskelutoverini Cristian keskellä, puujaloilla. Andalusialainen teatteri on värikästä, riemunkirjavaa karnevaalia.

 

Palestiinalaisten tanssi

Yksi tämän työsyksyn kohokohtia oli eräs alkusyksyn yllättävä hetki töissä. Puutarhajuhlassa esiintyi palestiinalaisnuorten tanssiryhmä, jonka esitystä innostuin mennä seuraamaan.

Tanssi. Tanssi. Tanssi.

Tanssista on tullut salonkikelpoinen laji viimein Suomessakin. Kiitos Tanssii tähtien kanssa -ohjelman, tanssia saa miehetkin.

 

Minulla on tanssiin rakkaudellinen suhde. Viime vuonna kävin tanssitunneillakin, osana Sevillan teatterikoulun näyttelijäntyön koulutusta. Teoriaopintoja tein tanssista Teatterikorkeakoulun Avoimen Yliopiston kurssilla kymmenkunta vuotta sitten, jolloin osallistuin mm. tanssitaiteen tohtori Riitta Pasanen-Willbergin loistavaan luentosarjaan "Tanssintekijät". Muistan kuinka heti ensiluennolla meidän piti kirjoittaa essee omasta suhteestamme tanssiin. Minä kirjoitin, etten ymmärrä tanssista mitään enkä ole koskaan tanssinut, mutta armeijassa kun hinkattiin niitä paraatikuvioita, ajattelin, että tämän täytyy olla tanssia.   

 

Palestiinalaisten tanssia oli mukava katsoa.

 

Nostan hattua Jukkolan Yasulle ja Bärlundin Kajdelle, jotka ovat koonneet loistavan Street dance -ryhmän ja esiintyvät nyt täysille saleille Street Kings -kokoonpanolla.  Kajde on opettanut tanssia jo ainakin 15 vuoden ajan nuorille ja tavoittanut tanssitunneilleen myös niitä nuoria, joilla on ollut kohonnut syrjäytymisriski. Kajde ja Yasu ovat pitäneet lukemattomia tanssin work shopeja, joissa tavallinenkin lähiönuori on saanut opastusta ja kannustusta esim. breikkaamiseen. Monella work shopeista on vähä vähältä syntynyt se, mikä on tähän asti puuttunut: harrastus.

 

 

Vein kerran yhden toisen tanssitaiteen tohtorin ulos. Ylipuhuin - no ehkä tämä on liioiitteleva verbi - hänet kanssani STOA:an katsomaan yhtä tanssiesitystä. Se oli elämäni ensimmäinen kerta tanssia katsomassa. Kesken esityksen sanoin hänelle, etten saa kiinni tämän dramaturgiasta tai juonesta. Hän vastasi  jotenkin   niin, että pitäisikö tässä olla juoni...tai miksi tämä pitäisi ymmärtää?

 

Pimeää

Aamulla on pimeää ja illalla on pimeää. Töihin mennessä on pimeää ja töistä palatessa myös.

Ei muuta kuin auto baanalle ja menoksi.

Joku muistelikin jonkun todenneen, että ei tätä Suomenniemeä ole läpivuotisesti asuttavaksi tarkoitettukaan. Viisaita olivat keskiajan kuninkaalliset metsästysseurueet, jotka Suomenniemelle kesällä saapuivat ja syksyn tullen palasivat Reimsin rannoille. Johan tähän valottomuuteen kansakunta joutuu popsimaan D-vitamiiniakin purkkitolkulla ja silti kaamosmasennuksesta puhutaan.

Näin komea yllätys odotti työpaikalla yhtenä aamuna!

Wanhaan aikaan suomalaiset taisivat kaamosajaksi lähinnä vetäytyäkin pirttiin makoilemaan. Syystyöt oli tehty ja  kellarit muurattu täyteen särvintä talvea varten. Ja kun se sitten tuli - se pimeys - oli viisainta kääntää pirtissä kylkeä ja odottaa valoa. Mitäpä sitä pimeässä olisi tehnytkään kuin korkeintaan jotain hämärähommaa puhdetyötä muiden kanssa iltasella seurustellessa, pirtin pimeässä.

 

Tälläkin pääsi, vaikka pimeää olikin:)

 

Viiden sanan keikka

Elokuvatuotantoyhtiön studio, paraatipaikalla keskellä Helsinkiä, arvotalossa. Hissiä myöten kaikki upeasti entisöity. Olin hyvissä ajoin, etuajassa paikalla. Valmistautuneena, äänen avanneena, latautuneena. Ehdin istua alas upottavaan sohvaan, juoda kahvin ja lukea iltapäivälehden, rentoutuakin.

 

Tekstinkin sain  hyvissä ajoin eteeni, kokonaista viisi sanaa. Viiden sanan TV-mainos, hienosti tehty. Varttia vaille saapui mainostoimiston väki ja viittä vaille filmiyhtiön väki. Oli mielenkiintoista seurata ammattilaisten kanssakäymistä. Tapasivat ensi kertaa livenä, puhelimessa olivat jutelleet jo viikkojen ajan ja tehneet isosti yhteistyötä onlinessa. Tuotannonväen kanssa synkkasi, kuten tuolla studiolla on synkannut aina. Samaa köyttä.

 

 

 

Filmiyhtiön väki  esitteli tuoreimman version mainosfilmiä, kannettavalta katsottiin. Mainostoimiston väki kommentoi asiantuntevasti, hienoja huomioita, kokeneen ammattilaisen ymmärrystä nyansseista. Puhuivat asioista, joita en ymmärtänyt, tekniikkaa ja alan sanastoa.

 

Ohjeet spiikkerille tulivat taitavasti. Kokenut mainostoimisto oli ajatellut kaiken valmiiksi. Tuotannon väki veti samaa köyttä kanssani, ehkä vähän briljeerattiinkin sopivassa kohdassa kun siirryttiin studiotyöskentelyyn. "Jos mä vedän istualtani", sanoin kun huomasin että studiossa oli entisen jäljiltä mikrofoni tuolikorkeudella. "Tai aloitetaan ainakin niin, muutetaan jos tarvitsee". Tuotanto asetteli mikrofonin oikeaan kulmaan, ovi kiinni. Jäin yksin pieneen äänityskoppiin, jonka lasi-ikkunasta näin vain tuottajan, mutta kuulokkeistani kuulin kyllä muidenkin äänet.

 

 

 

Ehdotin, että teen 2-3 oton sarjoja. Sopi tuottajalle. Tasot kohdilleen ja tekstin kimppuun. Viiden sana teksti on aika haastava tehtävä. Tekstin asema suhteessa koko tuotantoon tuntui olevan aika iso, rouhea. Melko nopeasti löytyi oikea tatsi, oikea tempo, oikea tyyli. Sanojen painotuksia piti hivenen hakea - pienellä painotuserolla kun muuttuu helposti koko lauseen sanoma. Mainostoimiston kokenut ammattimies ehdotti, että kun tekstiä on niin vähän, niin tehdään laaja kirjo.

  

Tuottaja antoi osaavaa ohejistusta, luotti tekemiseeni. Filmiyhtiön väki kommentoi myös. Useanlaisia vetoja, mutta sitten se ykskaks vaan löytyi. Oikea tyyli, riittävän rouhea, tarpeksi asiallinen, sopivasti pitkät vokaalit ja konsonantit kohdillaan. Pari-kolme samanlaista, varmuuden vuoksi vielä parilla eri painotuksella. Kaikki osapuolet tykkäsivät. Tunnissa valmista. Studion ovella mainostoimiston kokenut äijä kehui otettani. "Kiitos samoin", sanoin ja tarkoitin sitä mitä sanoin.  

 

Tuntui hyvältä.

Hyvin meni keikka.

Minun maailmani.

Oli niin mukava taas käydä minun maailmassani....jossa olen yksin, mutta niiiin hyvässä seurassa. Saanhan tulla pian taas?

 

 

Barcelonan kodissa

Luotijuna Madridista Barcelonaan kiiti vauhdilla ja syysloma kääntyi kohti loppuaan. Kahden ja puolen tunnin matka meni mukavasti. Espanjalaiseen tapaan vaunu oli myyty siten, ettei kenenkään tarvitse istua yksin, vaan kaikille on vierustoveri. 

Minun vierustoverini oli flunssassa, kuten kaikki Madridissa. Itseasiassa koko vaunumme niiskutteli, aivasteli, yski ja köhi. "Me olemme kaikki sairaina", sanoi vierustoverini ja aivasti. Aivan niin, minäkin. Madridissa oli ollut kylmä ja surkean hostellini minisängyssä tuskin oli mahtunut nukkumaan. Väsytti ja vilutti.

 

Luotijunan ikkunasta oli kiva seurata ohiviliseviä ylänkömaisemia matkalla Keski-Espanjasta Kataloniaan

Barcelonan kotini oli parempi - ja lämmin! Kuten koko kaupunki - lämmin! Aurinkokin lämmitti. Majapaikkani sijaitsi El Ravalin kaupunginosassa, kapeiden kujien keskellä, oikein vanhan kaupunginosan ytimessä. Espanjan sijasta kaduilla kuului arabian kieltä ja kaikki alueen lihakaupatkin olivat Halal-lihaa myyviä. Pakistanilaisia, marokkolaisia, arabeja.  

 

 

Lepäsin Madridin flunssan ja vilutuksen pois. Vasta  iltamyöhällä lähdin ruokaa etsimään, oli nälkä. Astuin ensimmäiseen ravintolaan ja istuin pöytään. "Olen ollut koko päivän syömättä, joten iso salaatti ja lihapullat", valistin tarjoilijaa. Ja arabiravintola  kun oli, muslimitarjoilija ymmärsi yskän. Onhan niillä kokemusta, ramadanin paastopäivien päätteeksi sali on aina täynnä nälkäisiä. Annokset olivat jumalattomia. Salaattivati oli koottu kasvisten lisäksi peruna- ja juurespohjaisista liha- ja kalasalaateista, maistuvien  kastikkeiden ja humuksen kera. Lihapullia oli valtavasti, perunaröykkiöiden vierellä. Isolle miehelle tehtiin iso annos. Viiniä en edes kysynyt, kun ajattelin etteivät arabiravintolassa viiniä myy.

 

Gaudin ikuisuusprojekti, La Sagrada Familian katedraali, on edennyt hurjasti sitten vuoden 2005, jolloin sen ensi kerran näin.

Juttelin Adihin kanssa, joka kertoi laihtuvansa aina Ramadan-kuukauden aikana 5-6 kiloa. Ravalin väki oli mukavaa ja miellyttävää kansaa, vaikka matkaopaskirjaset varoittelevatkin turisteja pimeän aikaan Ravalin kujista. Iltaisin ja päiväsaikaan kaupunginosan keskuskatu, La Rambla de Raval, oli kiva ja viihtyisä ajanviettopaikka lukemattomine terasseineen ja kauppapaikkoineen. Myöskään Las Ramblasille ei ole kuin puolen kilometrin matka - ollaan siis ihan Barcelonan ytimessä, Plaza de Españan ja Plaza de Catalunyan puolivälissä.

La Rambla de Raval. Pohjoispäädyn terassiravintolasta sai maistuvan lounaan, 8 euron Menu del Dian. Kun sama tummanpuhuva lenkkarijalkainen ukko oli sivuuttanut pöytäni kolme kertaa lähietäisyydeltä, sidoin kangaskassini niiin tiukasti kiinni pöydänjalkaan, että turha olisi ollut edes yrittää. Eikä kyllä ukkoakaan enää sitten näkynyt.

 

 

 

 

Madridin muistoja

Toissaviikkoinen syysloma meni Madridissa ja Barcelonassa.  Kännykän USB-kaapeli jäi Sevillaan, joten kuvat tulevat nyt jälkijunassa:

Sevillan kapeilla kujilla osataan parkkeerata niin, että ohi mahtuu roska-autokin. 

Rakas nettikahvilani Emperedor Trajano (yllä).
Cristian etsii töitä: maalausta, kokkausta, ostosten tekoa, seuranpitoa vanhuksille, siivousta (alla).

Madridissa taas ihastutti tuo kokonainen kerrostalon seinä, joka rönsyää vihreänä. 

Hmm, kuka on Mika?

Majapaikkani sijaisti kongressitalon takana, joten mielenosoitusten pelossa koko kortteli kuhisi poliiseja yötä päivää ja mellakka-aidatkin odottivat kadunkulmissa.

Puerta del Solilla "tuttu" meksikolaisbändi musisoi.

Leijui se! Lattari-katutaitelijoilla oli monenlaista viritystä.  

Isovanhempien kanssa hammaslääkärissä

Meinasi puntti tutista kun alettiin tänään hammaslääkärissä vähän ilkeämpi operaatio. Kaikki viisaudenhampaansa menettäneet ja juurihoidon kokeneet tietävät tunteen.  

 

Siinä silmät kiinni maatessa tuli mieleen toissapäiväinen Pyhäinpäivä. Silloinhan muistetaan jo poisnukkuneita lähimmäisiään. Minulta - aikuiselta ihmiseltä - ovat tietenkin jo aikapäiviä sitten nukkuneet pois kaikki neljä isovanhempaani, merkittäviä ja rakkaita ihmisiä kaikki. Heitä sitten aloin siinä pohdiskella kun taitava hammaslääkärini teki työtään. Silmät tiukasti ummessa alkoi tuntua siltä, että siinähän ne neljä seisoivat, molemmin puolin hammaslääkärin tuolia. Tuntui niin turvalliselta, että alkoi hymyilyttää.  Kaksi sairaanhoitajamummuani, kaksi sotaveteraaniukkiani. Ehdin ajetella, että paljosta ovat ihmsiet selvinneet - sodassa haavoittuneet ja senaikaisin konstein umpeen ommellut.

 

Helppohan siinä oli sitten maata, kaksi mummua vieressä ja  ukkien turvalliset äänet seuranani. Hyvin meni!