Sähköpolkupyörällä Lloret de Mariin

Lohikosken Larista ja hänen "kakkosautostaan" sähköavusteisesta polkupyörästä oli hiljattain HS:ssa juttu. Kiinnostus takaraivossani astelin Santa Susannassa polkupyörävuokraamoon ja kun myyjä esitteli viimeisenä mallina sähkömoottorilla avustetun polkupyörän, oli päätös valmis. Otin fillarin  neljäksi tunniksi vuokralle. Sitten vaan polkupyörän selkään ja rantaraittia pitkin Malgrat de Mariin, josta jatkoin upean maalaismaisema halki Blanesiin. Matka sujui jouten. Aluksi piti hiukan opetella, että kuinka se moottoriavusteisuus oikein toimii.

Takakapassa 7-vaihteinen pykälistö ja sähköavusteisessa moottorissa tehot 1-5. Moottorin akku satulaputken suuntaisesti. Myyjä suositteli käyttämään tehoa 3. Tässä mallissa pyörä ei siis liiku ilman polkemista eli polkupyörä on ns. pedelec. Sellaisiakin sähköavusteisia polkupyöriä on, joissa ei tarvitsisi lainkaan polkea. 

Tasamaalla pitkällä suoralla huomasin, että tehoksi kannatti nostaa 4 ja jopa 5. Nopeusmittaria ei vehkeessä ollut, mutta kyllä se nyt varmaan 35 km/h kulki suoralla. Blanesin jälkeen lähdin kokeilemaan jyrkkää ylämäkeä kohti Lloret de Maria. Se ei onnistunut vaan pyörä hyytyi siihen paikkaan. Polkeminen oli älyttömän raskasta, joten päätin kiertää toista kautta. Ja nyt seuraa tämän tarinan opetus: toista reittiä viilettäesäni ykskaks tein oivalluksen: vaihteet! Tässähän on tosiaan 5-portaisen tehovalitsimen lisäksi toinenkin valitsin: ne 7 vaihdetta! Ylämäki ei sujunut, koska olin yrittänyt sitä isoimmalla vaihteella.

Matkalla alkoi sataa, joten pidin lounauspaussin matkan varrelle sattuneessa ruokapaikassa. Sitten olikin taas hyvä jatkaa - tuossa tuokiossa - Lloretin merenrantakaupunkiin asti. Kohteliaat espanjalaiset autoilijat antavat hyvin tilaa polkupyöräilijöille, joita täällä onkin paljon. Myös pyöräreittejä on hyvin, näissä kolmessa sivuuttamassani rantakaupungissa kaikissa ns. pyöräväylät jopa. Lloret de Marin kaupunkia tiiraillessani hiffasin, että tunnin päästä pitäisi olla palauttamassa pyörää, melkein 30 km päässä. Ei muuta kuin fillarin selkään ja polkaisin tuosta vaan rannikkoreittiä takaisin - nyt sen vuorenkin yli, kevyesti noin vaan!

Lloretin ja Blasen välisssä kiipesin fillarilla vuorenharjalle, josta avautuivatkin komeat näkymät Välimerelle (ylh.).  Blanesiin laskeuduin sen satamanpuoleiselta rinteeltä, pientä kiemurtelevaa kyläraittia pitkin (alh.).

Lloret de Mar tuntui melko uneliaalta rantakylältä, mutta Blanes alkoi kiinnostaa. Siellä on pitkät hiekkarannat ja katalonialaista elämää. Toisin kuin Santa Susanna, Blanes tuntui olevan ihan ehta katalaanien asuttama kaupunki, jossa toki turistejakin riittänee. 

Fillarireissuni tein muuten ilman karttaa, sillä sellaista ei oikein mistään löytynyt - paitsi puoliväliin saakka eli Blanesin kaupunkikartan sain käsiini kyllä. Ilman karttaa Espanjassa kulkevat kaikki muutkin, joten ei hätää: rohkeasti vaan kyselemään. Ja reaktio kysymykseen on aina sama: espanjalainen pysähtyy, laskee kassinsa maahan, hymyilee, vetää henkeä ja alkaa selittämään ohjeita. Sitten hänen seuralaisensa tai joku muu ohikulkija puuttuu puheeseen ja alkaa arvelemaan, että jos tahtoisi nopeammin päästä, voisi kuitenkin mennä Nacionalidin (kantatie) vartta? Yhdessä kuitenkin tullaan siihen tulokseen paikalle sattuneen kolmannen osapuolen, postinjakajan kanssa, että maisemat on paremmat tällä reitillä. Sitten postinjakaja jatkaa matkaansa ja huikkaa kaiille "adeu" ja minulle "adios". Tämän jälkeen ohilkulkijakin jatkaa matkaansa ja huikkaa samat sanat lähtiessään. Alkuperäinen reittioppaani nostaa laukkunsa ja ryhtyy epäilemään, olenko jo syönyt. Vastaan tomerasti, että söin juuri ja ystävällinen herra kertoo, että heillä olisi kyllä paellaa. Pyydän sanoa rouvalle terveisiä ja jatkan äkkiä matkaani, ennen kuin löydän itseni paellaa syömästä.

Malgrat de Marin rantaa.

Kuin ihmeen kaupalla ehdin ihan ajoissa polkupyörävuokraamoon, joka tosin on niin espanjalainen että vähätkös siitä jos joku nyt vähän myöhässä pyörän palauttaa. Tiedä vaikka olisi saanut hyvää paellaa. Kehun sähköpyöräkokemustani maasta taivaisiin, sillä sitähän se olikin. Vähän kuin mopo, mutta kuitenkin fillari. Illalla huomaan olevani ihan poikki. Tulin sentään surauttaneeksi sillä yli 50 km matkan.   

Ps. Santa Susanna tuoksui niin turismille, että palasin takaisin lähtökuoppiin: olen taas Calellassa, siinä samassa huoneistohotellissa, josta viikko sitten Santa Susannan lähdin. Ja täällä viivyn ensi viikon perjantaihin asti, 4.7. saakka.