Yöunet!

Yöunet meni. Rupesin jännittämään lähtöä perjantai-illalla niin, että uni jäi tulematta. Yöllä pohdin unenhorteessa moneen kertaan, että mikä minua tässä jännittää. Tämä on elämäni toinen kerta kun menen Baskimaahan, ja ekaa visiittiäkin jännitin ihan samalla tavalla. Ja mikä kokemus se parin vuoden takainen kurssi Baskimaassa olikaan, huima, mielettömän upea viikko!

Ehkäpä jännitys tietää yhtä onnistunutta viikkoa:)! Kun uni ei tullut, nousin aamulla aikaisin, pakkasin laukun, siivosin ja kun aikaa oli, tein saman minkä ystäväni Sari ja Pekka Epanjaan lähtiessään: fillarilla Helsinki-Vantaalle.

Oli niin mukavaa hipsiä hiljakseen lentokentälle fillarilla. Kilometrejä tuli varmaan noin 20, joista pitkä pätkä upeissa jokirantamasemissa Vantaanjoella.

Jännitykseni syiksi sain joitain ajatuksia kasaan:

• laukku pakkaamatta
• herättääkö kello varmasti
• miten menen kentälle
• ehdinkö siivota ennen lähtöä
• osaanko siellä Ranskassa majapaikkaan
• miten pärjään Ranskassa kun en puhu ranskaa

Eli huono valmistautuminen taisi kostautua. Ehkäpä ensi kerralla siis pakkaan laukun edellispäivänä valmiiksi, tilaan jokun heittämään kentälle ja siivoan niin, että lähtöpäivänä ei ole siitäkään huolta. 

Ja majapaikkaan osasin hyvin! Sitä paitsi Biarretzin kentällä oli opasteet myös espanjaksi, ja majapaikkani respa puhui englantia jotenkuten. Illalliselle en jaksanut lähteä keskustaan, sillä keli on "nuhainen" eli tihkusadetta. Söin illallisen majapaikkani ravintolassa, ja tarjoilija osasi vähän englantia ja vähän espanjaa ja minä vähän ranskaa. Kokki tuli pöytääni kyselemään miltä maistuu ja kertoi sujuvalla espanjalla olevansa isänsä puolelta argentiinalainen. Kokki kertoi lähtevänsä tänään lauantai-iltaa viettämään ystävineen San Sebastianiin, joka on tosiaankin vain reilun 40 km päässä - ja ilmeisesti kiva paikka, koska kokkikin oli sinne lähdössä bailaamaan (esp. bailar = tanssia). Sinne huomenna, rajan yli Espanjaan!

Ps. Kokin kanssa ehdimme avautua asioistamme, siis käydä la convercasionin eli keskustelun. Kerroin haikeestani matkata Lattareihin, SurAmericaan eli Etelä-Amerikkaan. Kerroin lukuisista latinotutuistani. Kokki kertoi olleensa 6 kk Argentiinassa ja palanneensa sieltä hiljattain: "eurooppalaiset ovat totisempia ja stressaantuneempia", argentiinalais-ranskalainen kokki pohti. Kerroin ensi viikon suunnitelmani, ja kokki omistaan. Teitittelimme, mutta lopuksi kyllä toivottelimme tuttavalliset jatkot toisillemme.

Ps2: Ranskalainen tarjoilija on ylpeä ammattitaidostaan, mutta varoo tungettelemasta. Hän huomaa pienenkin ilmeen tai eleen, joten älä napsuttele sormia, huuda tai huido - se on ammattitaidon aliarvioimista. Ranskassa teititellään. Tylyys, jota moni matkaaja Ranskassa on kokenut saaneensa osakseen palvelutilanteissa, ei ehkä selitykään vain kielihaasteista vaan myös tapakulttuurista: ranskalaista loukkaa se, että joku tekee entreen sanomatta mitään (esim. suomalainen tapa mennä hiljaa istumaan pöytään ihan vaan ominpäín, ottamatta kontaktia kehenkään). Ensin pitää tervehtiä ovelta "salia", sitten ottaa katsekontaktia ja tervehtiä yksi toisensa perään sekä henkilökuntaa että hienovireisesti muita asiakkaita. Pöytään ohjataan. Kohdattaessa toinen ihminen, kysellään commen cavat, erotessa hyvästellään ja toivotellaan asiaankuuluvat toivotukset.

Yst.terv.
Nimim. Herrasmies, joka juuri sulatti ranskalaissydämet majapaikkansa ravintolassa

(ohjeet osin Helena Petäistön matkaoppaasta, praktiikka allekirjoittaneen)