Saunapuheindeksi, vol.2

Kauhoin kilometrin pohjalaisen kaupungin uimahallissa. Saunapuheet koskivat kasvatusta. Opettajille ollaan antamassa vuodenvaihteessa lisää toimivaltaa, kertoi joku. "Ja niin kuuluuki teherä", totesi toinen. Seurasi jämerää ajatustenvaihtoa kasvatuksesta. Vanhempi mies antoi nuoremman paasata, myötäili ja rohkaisi taiten. Nuorempi taisi vähän kyselläkin tuntemattomalta vanhemmalta mieheltä vahvistusta. "Rajat pitää lapsille laittaa." "Huumehiaki pyörii nuorten keskuudessa ja aikuusten on oltava tarkkana."

Keskikokoisen pohjalaiskaupungin sijainti ei ole ihan raamattuvyöhykkeellä, mutta juurevasti uskonnollisia siellä kyllä ollaan. Kirkkoja on pirusti: on parin evankelis-luterilaisen lisäksi maan merkittävimpiin kuuluvat helluntaiseurakunnan, vapaakirkon ja jehovan todistajien kirkot ja temppelit. Lisäksi on herätysliikkeiden rukoushuoneita ja kirkkotiloja sekä Vapaamuurareiden ja Oddfellowsin tilat. 

Kaupunginjohtajasta alkaen ollaan uskonnollisia. Kaupungin johtotroikka on hauskalla tavalla ekumeeninen: virkamiehet ovat virkamiehiä, muttei se nyt salaisuuskaan ole, että troikkaan nyt on vaan sattunut aktiivista helluntailaist, vapaakirkkolaista ja eri herätysliiketaustaista seurakunta-aktiivia luterilaista, liekö muitakin. Sairaanhoito-piirinkin valta makaa avaran kristityissä käsissä. 

Helsingistä 300 km pohjoiseen taittuu niin vauhdilla, että matkaa pidempi taitaakin olla se muutos, joka kahden kaupungin välillä arvojen tasolla on. Uskontojen suhteen Suomessa taidetaan vielä elää vaihetta, jossa ollaan vapautumassa valtiokirkon ikeestä. Seuraava askel saattaakin sitten olla ihan neutraali, myönteinenkin suhtautuminen uskontoon, vapaasti valittuun uskontoon.

Baletissa

Esittävän taiteen saralla vieraimmaksi on tainnut jäädä klassinen baletti, jota en ole koskaan ollut katsomassa. Hyvä ystäväni kuitenkin houkutteli mukaansa Bella Figuraa seuraamaan. Esitys koostui kolmesta teoksesta, joista yksikään ei tainnut kuitenkaan olla sitä itseään, klassista balettia, vai kuinka?

Ensimmäinen koreografia oli 1940-luvulta, toinen 80-luvulta ja tuorein 90-luvulta.

Kuva illan nimikkoteoksesta Bella Figurasta. Foto: Suomen Kansallisooppera 2014 http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/bella_figura/1867  

Oopperatalo itsessään on jo niin näkemisen arvoinen, että useamminkin voisi käydä. Asiantuntevassa seurassa oli myös mukava olla - kahdella väliajalla oli kiinnostavaa kuulla toisen kokemusta ja näkemystä nähdystä ja koetusta.

HS:n kriitikko taisikin luonnehtia tätä esitystä modernin baletin historiakatsaukseksi: kolmen eri vuosikymmenen vaikutteita. Varhaisin koreografioista oli George Balanchinen "Neljä luonnekuvaa". Balanchinen säätiö vahtii esitysoikeuskia tarkoin, joten myös puvustus on oltava alkuperäisestyksen henkeen: naisilla balettiasussa kapea venäläisvyö jne.

Keskimmäinene teos oli William Forsythen "In the Middle, Somewhat Elevated", jota pidetään nykytanssin mestariteoksena.

Koko illan nimikkoteoksen aika oli viimeisenä: Jiří Kyliánin "Bella Figura", jonka musiikkina kuultiin hidasta ja hypnoottista barokkiajan säveltäjien musiikkia. Bella Figura on - käsiohjelmaa lainatakseni - "ylistys ihmiskehon riisutulle kauneudelle". Ja sitä se todella oli: hiljentävä, kaunis, miellyttävä kokemus.

Näytelmä ja musikaali

Viime viikonlopulle osui kaksi kiintoisaa esitystä: Espoonlahden teatterin Aina ja Vaskivuoren lukion Nahkatakkinen tyttö.  

Näytelmä kertoi 11-vuotiaan Aina-tytön raskaasta tehtävästä masentuneen äitinsä ja 4-vuotiaan veljensä huolehtijana. Ainan ja Aarre-veljen isä on hiljattain kuollut ja äiti masentunut. Apeasta aiheesta ohjaaja Marko oli loihtinut lavalle kuitenkin valoisan tarinan, jossa on onnellinen loppu. Käsikirjoitus on Kati Kaartisen ja näytelmän ensiesitys Helsingin kaupunginteatterissa 2009. Espoonlahden harrastajateatterin hoteissa näytelmästä oli tullut kaunis ja herkkä. Kun ohjaajan satun tuntemaan (opiskelutoverini), näin esityksessä myös paljon Markoa: sitä pientä ja hentoa otetta, josta Dave Lindholm laulaa. 

Ainan pelastukseksi koituvat lähipiirin aikuiset: naapurin setä ja koulun sydämellinen sijaisopettaja. Ihastelin espoolaisten näyttelijäntyötä. Nelivuotiaan ja 11-vuotiaan esittäminen ei ole tehtävistä helpoin, mutta näyttelijät tekevät uskottavat hahmot. Reilun tunnin mittainen esitys vei mukanaan. Esityksen jälkeen oli oli puhdistunut, oli käynyt katharsis? 

Foto: Espoonlahden teatteri/ Länsiväylä-lehti 2013

Vaskivuoren lukion musikaali oli loppuunmyyty. Kympin uutisten tarjoama julkisuus ja itsensä Nipa Neumannin kehut siivittivät lipunmyynnin sellaiseen vauhtiin, että viisi jäljellä olevaa näytöstä oli kuulemma myyty hetkessä loppuun. Ja kuten Neumann TV-uutisissa sanoi, nuoruuden intoa oli ihastuttavaa katsoa. Nahkatakkinen tyttö oli taitava musikaali, hienosti tehty. Ohjaajan tunsin tälläkin kertaa: Kari on alan ammattilainen. 

Foto: MTV3 2014.

Dingon musiikki tulvahti vantaalaisen musiikkilukion oppilaiden esittämänä hurjalla draivilla, nuoruuden innolla, ilolla ja tunteella! Esityksen aikana ymmärsin, mikä valtava kansallinen aarreaitta se Dingon musiikki onkaan - ainakin meille 80-luvulla nuoruutemme eläneille. Nyt seuraava sukupolvi toi estradille kaiken sen, sopivasti etäisyyttä omaten, sopivasti nuoruutta puhkuen. Esiintyjät olivat taitavia, päähenkilön esittäjä "Dingo" suorastaan loistava. 

Vaikka alunperin toisinpäin olisin kuvitellut, kyyneleet tulivat silmiin nimenomaan jälkimmäisessä esityksessä. Eivätkä ne olleet surun kyyneleitä vaan herkistymistä sille aitoudelle, jota lukiolaisten upeissa laulutulkinnoissa, näyttävissä tansseissa ja osaavassa säestyksessä oli. Seuraavan polven nuorten tulkinta vanhempien ikäpolven  lauluista. Kaunis esitys.  

Saunapuheindeksi

Uimahallin saunassa voi nopeasti käydä mittaamassa kulloisenkin kohdekaupunkinsa asenneilmaston, yleisen ilmapiirin ja arvomaailman. Helsingistä ei tarvitse matkata kuin kehäkolmosen ulkopuolelle ja saunoissa aletaan taas puhua tuntemattomien kanssa. Itäkeskuksessakin sitä tosin tehdään, mutta vain arabiaksi, swahiliksi jne.

Yleisen saunan saunapuheet - paikkakunnan arvopuntari?

Tämänkertaisessa kaupunkikohteessani voi ajella mm. Viipurintietä, Karjalankatua ja Kannaksentietä. Sanovat, että kaupungin ruokaperinteitä on rikastuttanut aimo joukko viipurilaislähtöisiä leipureita, kauppiaita ja ravintoloistijoita. Uimahallin saunassakin soljui notkea karjalan murre kun ukot vaihtoivat kuulumisiaan. 

Joukkoon oli eksynyt nuorukainen, joka haastoi aikuiset äijät puhelinasioissa. Taitavasti esitteli asiansa: eikö vaan  olisikin korkea aika vaihtaa jo uuteen kännykkään, kun vanha on jo parin vuoden takaa ja nokialainen? Joku myönteli, että nokialaiset ovat menneen talven lumia ja toinen argumentoi tekniikan vauhdikkaalla kehityksellä. "Kuule sie,  ko ohan se pirun pitkä aika joku kakskii vuotta tekniika kehitykses", vakuutteli äijä toiselle. Tarjouksiakin on joulun alla, halvalla saa, hyvä on ajankohta puhelinta vaihtaa. Epävarmalle puhelimenvaihtoa pohtivalle nuorukaiselle valettiin uskoa, että jos kerta vaihtoa mietit, niin vaihda pois!

Nuorukaisen viereen istahtanut mies alkoi hymyillen pudistella päätänsä. "Täs mie sit istun ja sie se oot puhunt koko saunan puolelles", mies manasi hymyillen. Kovasti isänsä näköinen nuorukainen poistui ja äijät jatkoivat muista aiheista. 

Lahteen asettui aikoinaan 10 000 karjalaisevakkoa, lähinnä Viipurista ja sen ympäristöstä. Viipurilaisia kauppaliikkeitäkin Lahden keskustaan avattiin peräti 119 kappaletta. Käsityöliikkeitäkin siirtyi karjalaisten kaupungista Lahteen 43 kpl ja erilaisia palveluammatinharjoittajia 160. Kannaksen lukio, karjalaisia urheiluseuroja, Viipurin hovioikeus, karjalaisia sanomalehtiä, Viipurin diakonissalaitos, 18 teollisuuslaitosta jne. 

Päijät-Hämeessä karjalaismurretta kuulee yhä. Uidessa laskeskelin, että päijät-hämäläisestä kaveripiiristäni varmaan puolilla on karjalaisjuuria. Sen huomaa jo sukunimistäkin: karjalaislähtöisiä nimiä. 

Viipurista siirrettiin kokonaisia kouluja opettajakuntineen päivineen. Omalla (päijät-hämäläisellä) yläasteellani oli opettajakunnassa myös värikäs joukko evakkokarjalaisia opettajia, sodannähneitäkin vanhempia opettajia. Karjalaisen luokanvalvojani otteessa oli jykevästi tunnetta, tulta, tappuraa ja herkkyyttä - sekä silmissä pilkehtivää iloa ja leikkimieltä. Liikunnanopettaja puhui avoimesti karjalaisuudestaan, muistelikin joskus meille. Ruotsinopettaja saattoi vaikka laulaa ilonsa ilmoille, itkeä vuolaasti päivän uutisia ja kaikella tavalla tuoda tuntonsa tuosta vaan esille, karjalaisen eloisasti ja kursailematta.

Hyviä opettajia olivat, evakkoon joutuneet karjalaiset!

Kohteliaisuus

Paluu Suomeen tuntuu kivalta - ja luntakin on luvassa! Hollannista jään kaipaamaan kohteliaisuutta. Suojatien eteen takuuvarmasti pysähtyviä autoja, tervehtiviä ihmisiä jne.

Viimeisen majapaikkaani sijainti oli tämän komeasti valaistun raatihuone-kaupungintalon vastapäätä, Marktzin aukiolla Harderwijkissä.

Pikkukapungin kadulla tuikituntematon maalarikin minut kohdatessaan tervehti hyvät päivät ja jatkoi sitten matkaansa tikkaat kainalossa. Ja junassa ne aina tervehtivät, muut matkustajat. Aamuvarhaisella koirankusettajakin huikkasi toiselle aamuvarhaiselle kulkijalle hyvät huomenet, kun laukkuani raahaten etenin viimeisenä aamuna kohti juna-asemaa.

ROC da Vinci Collegen pääsisäänkäynniltä.

Joku saattaa nyt sanoa, että tervehditäänhän Suomessakin. Niin tervehditäänkin - ilmeisesti kaikkialla muualla paitsi Helsingissä! Ja suojatien eteenkin autot pysähtyyvät - paitsi Helsingissä. Hollannissa jokaikine bussikuski tervehti, mutta eräs tuttava - ulkomailla asuva - tuhahti hiukan happamasti Hensingistä, että "eihän siellä EDES bussikuskit tervehdi". Monella muulla maailmankolkalla kun oletetaan, että EDES pelveluammatissa tervehdittäisiin.

No, turha tässä on Suomea moittia, ei edes Helsinkiä. Hollannissa on mukava käydä, toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa kesäkeleissä uudestaan. Vaikka polkupyörämatkaillen.

Evert matkallun ja turismin osaston "lentokonekäytävällä". Tapaamisiin taas!

Siskot ja veljet

Herrojen syntymämaat olivat Brasilia ja Marokko, tyttöjen syntymämaista ei tullut puhetta. Brassin kanssa komminikoitiin espanjaksi. Abdel, toinen vasemmalta, kertoi hyvin avoimesti marokkolaisnuorten kotoutumisen haasteista. Islamilaisessa kulttuurissa on totuttu siihen, että miehelle asema järjestyy sukupuolen perusteeella, mutta Hollannissa se ei toimikaan. Marokkolaispojat ovat syrjäytymisvaarassa, mutta tytöt menestyvät koulussa hienosti ja usein suorastaan ahkeroivat. Poikien ongelma tunnetaan etenkin Rotterdamin suunnilla, jossa marokkolaisyhteisö on suuri. Abdel puhui arabiaa, ranskaa, hollantia ja englantia hyvin hyvin. Pohjoisesta saapuneelle karhun kokoiselle opelle paljasti ammattihaaveensakin: jos sitä poliisiksi ryhtyisi! 

Opiskelijat ottivat omakseen ja kielimuurit kaatuivat. Kun yksi oli rohjennut tehdä tuttavuutta, toi se kohta kaverinsa ja kaverin kaverin ja esitteli. Sitten kaverin kaverit esittelivät omille kavereilleen ja pian koko 100 opiskelijan mamuyhteisö oli tuttu.

Viiden ryhmän yhteisössä aamu alkaa klo 8.30 opettajien ja luokka-avustajien päivän briiffauksella. Klo 9 saapuvat opiskelijat ja viisi luokkahuonetta alkavat elämänsä. Opiskelijoita tuee kesken lukuvuoden lisää, sillä joku on juuri muuttanut maahan, toinen havahtunut koulupaikan puutteeseen, joku palannut ammatillisesta koulutuksesta valmistavaan koulutukseen - kieltä vielä oppimaan tms. Paikallinen "nuoristakuu" velvoittaa koulunkäyntiin 21-vuotiaaksi saakka ellei satu työtä löytämään. Kotiin makaamaan jääminen ei luonnistu, sillä tuet loppuvat jos ei tee mitään.
  

Tadžikistanista Hollantiin muuttanut Dawid tuli reippaasti kysymään, että puhunko venäjää. "Ikävä kyllä en", jouduin toteamaan. Tulkiksi ryhyi kuitenkin kenialaissyntyinen Shu´ayb. Molemmat puhuvat jo sujuvahkoa hollantia, vaikka eivät vielä kolmea vuottakaan ole olleet uudessa maassaan. Dawid osoittautui vapaapainin Hollannin mestariksi - ja kaksoseksi, jonka veli on myös vapaapainija ja samassa koulussa. Kaksoskuvio ei minulle valjennut, joten taisin jutella molempien veljesten kanssa vuoropäivinä ymmärtämättä, että eri miehethän siinä olivat.

Myös opettaja sattuu olemaan maahanmuuttaja: Marion kotimaa on Uruguay - vai onko se jo 26 Hollannin vuoden jälkeen kuitenkin jo Hollanti?

Harderwijkissä minun runollisesta sielustani pujahti maailmoja syleilemään pienen pieni perhonen, joka liihotteli vapaana yläilmoissa koulun ylle saakka, jossa se kohtasi toisen pienen perhossielun - tai montakin. Papillonit liihottelivat toinen toisiinsa tutustuen, luottamusta hakien, kiinnostuneesti katsellen...ja ihan selvästi jokainen oli aika kaukana kotoaan...vieraalla maalla, vähän yksin ja aralla mielellä.

Ja kyllä minulla sydäntä riittääkin maasta toiseen muuttaneille: itse en muuttanut lapsuudessani kuin paikkakunnalta toiselle, mutta nuo ovat vaihtaneet maatakin! 

Kirkkokuvien sijasta tähän päivitykseen tuleekin nyt Rotterdamin kahdesta moskeijasta kuvat (yllä Mevlanan ja alla Esslamin moskeijat). Islam on klassinen ja komea maailmanuskonto, kristittyjen sisaruskonto, joka itsekin katsoo olevansa kristittyjen kanssa "samasta Aatamista ja Eevasta". Eurooppalistuva islam omaksuu vähä vähältä ympäristönsä arvoja. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta kiinnostunut islam kehittyy - jos jossain, niin Euroopassa, luulen.

Aamun tunneilla vieressäni istui älykäs muslimityttö, Aminata, joka taisi jo kuutta kieltä. Kerroin Aminatalle lukeneeni eilin uutisista, että brittitutkimus arvioi 20 vuoden päästä tärkeimmiksi maailmankieliksi espanjan, kiinan, arabian ja saksan (sekä ranskan). Aminata kertoikin suunnittelevansa opiskella seuraavaksi kiinaa ja sitten espanjaa. Arabian hän arveli jättävänsä niiden jälkeen, sillä se on jo jonkin verran tuttua afrikkalaiskielten pohjalta. Aminataa kiinnostaa isonakin kielet. "Olen kyllä vähän ujo, mutta voisin varmasti olla tulkkina kun afrikkalaisten kanssa kaupankäynti vilkastuu".

Suurin osa tänään kohtaamistani perhossieluista oli muslimeja. Suomessa islamista on viime vuosina kirjoiteltu melko yksipuoliseen sävyyn. Rakkaan naapurin tai sukulaisen kanssa kannattaa mieluummin lyöttäytyä juttusille kuin ryhtyä kyräilemään. Siinä sitä voi molemmat sitten kasvaa ja kehittyä.

Landstede

Landsteden koulutuskonserni on iso organisaatio sekin, mutta täällä Harderwijkissä on "vain" 4000 opiskelijan oppilaitos, Zwollessa on sitten enemmän. Olen kulkenut alkuviikon Evertin matkassa ja tänään vieraillut 1- ja 2-tasojen ammatillisessa valmistavassa koulutuksessa. (Hollannin koulutussysteemi on 6-tasoinen, joten tasot 1 ja 2 vasta valmistavat ammatilliseen koulutukseen ja tasoilla 2-4 sitten saadaan ammattitutkinto, tasot 5 ja 6 ovat korkeamman koulutuksen tasoa).

Tänään olin Esmeraldan luokassa, joka valmistavaa opetusta. Parikymmentä opiskelijaa ikäluokasta 16-23v, aika paljon maahanmuuttajataustaisia oppijoita. Englanti oli monelle hiukan vieras kieli, paremmin olisin pärjännyt esim. arabiaksi. Opiskelijat ottivat kuitenkin ystävällisesti vastaan, vaikka englannin kieli hiukan taisi montaa jännittääkin. Tasoilla 1 ja 2 ollaan oppimassa kansalaisvalmiuksia ja -taitoja, opiskelutaitoja...hakemassa suuntaa mahdollisiin ammattiopintoihin. Kaikilla ei välttämättä ole peruskoulututkitnoakaan taustalla, on maahanmuuttajiankin ympäri maailman sivu. Yksi keskeinen asia onkin opetella hollantilaisen yhteiskunnan käytänteitä.

Kotitaloustunneillakin piipahdin. Siellä tehtiin peppernoootjes eli niitä pikkuisia piaprkakun kaltaisia, joita Sinterklaasin "tontut" eli SwartePietenit jakavat. Piparkakkuja siis.

Reseptistä ohjeet ja leipomaan!