Paluu Suomeen tuntuu kivalta - ja luntakin on luvassa! Hollannista jään kaipaamaan kohteliaisuutta. Suojatien eteen takuuvarmasti pysähtyviä autoja, tervehtiviä ihmisiä jne.
|
Viimeisen majapaikkaani sijainti oli tämän komeasti valaistun raatihuone-kaupungintalon vastapäätä, Marktzin aukiolla Harderwijkissä. |
Pikkukapungin kadulla tuikituntematon maalarikin minut kohdatessaan tervehti hyvät päivät ja jatkoi sitten matkaansa tikkaat kainalossa. Ja junassa ne aina tervehtivät, muut matkustajat. Aamuvarhaisella koirankusettajakin huikkasi toiselle aamuvarhaiselle kulkijalle hyvät huomenet, kun laukkuani raahaten etenin viimeisenä aamuna kohti juna-asemaa.
|
ROC da Vinci Collegen pääsisäänkäynniltä. |
Joku saattaa nyt sanoa, että tervehditäänhän Suomessakin. Niin tervehditäänkin - ilmeisesti kaikkialla muualla paitsi Helsingissä! Ja suojatien eteenkin autot pysähtyyvät - paitsi Helsingissä. Hollannissa jokaikine bussikuski tervehti, mutta eräs tuttava - ulkomailla asuva - tuhahti hiukan happamasti Hensingistä, että "eihän siellä EDES bussikuskit tervehdi". Monella muulla maailmankolkalla kun oletetaan, että EDES pelveluammatissa tervehdittäisiin.
No, turha tässä on Suomea moittia, ei edes Helsinkiä. Hollannissa on mukava käydä, toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa kesäkeleissä uudestaan. Vaikka polkupyörämatkaillen.
|
Evert matkallun ja turismin osaston "lentokonekäytävällä". Tapaamisiin taas! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti