torstai 31. heinäkuuta 2014

Eurooppaan


Yllä oleva kuva on Helsingin Sanomista. Artikkeli julkaistiin alkukuussa, ja se kertoi afrikkalaisista maahanmuuttajista, joita on Eurooppaan tulvaksi saakka. Paremman elintason perässä ollan valmiita ottamaan suuriakin riskejä, kuten uutiset Vällimeren yli seilaavista täpötäysistä pakolaislautoista kertovat. 

Alempi kuva on minun ottamani, Barcelonasta. Metroportaista maantasalle saapui joukko mustia miehiä, jotka aloittivat kaupustelun. Tavaravilttien nurkissa oli narut siten, että kertanykäisyllä saattoi viltin koota mytyksi, aiskata selkäänsä ja rientää pakosalle ratsaavia poliiseja. Jollain keinoilla laittoman maahantulijankin on itsensä elätettävä ja kotiin lähetettävää rahaa kerätä. Kun kerroin etelä-amerikkalaiselle tuttavalleni näistä kaupustelijoista, oli hänellä yksi ainoa kysymys: joko olet ostanut heiltä jotain? Katolilaisilla espanjalaisilla tuntuu olevan sama näkökulma: vaikka se luvatonta kaupustelua olisikin, on paperittomia maahantulijoita jotenkin auettava - vaikka ostamalla ylihinnalla jotain krääsää.


Tämän kerran viimeinen kuva tuleekin sitten Sevillasta. Sevillalainen tuttavani oli tämän kuvan napannut kadulta ja laittanut Facebookiin. On niin lämmintä, että pulutkin hakeutuvat varjoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti