Lomamatka lähenee loppuaan, mutta ei auta kitistä - tämähän on ollut mainioa matka. Kokonaista kolme ja puoli viikkoa, joten johan sitä voi kotiinkin palata. Sitä ennen kuitenkin muutama kuva Barcesta:
|
GoogleMaps antoi reittiohjeeksi Calellasta majapaikalleni reitin "junalla Barcelona Santsin rautatieasemalle, josta metrolla Dos de Maig -asemalle". Huomasin olevani Google Mapsia joutuisampi kulkija, sillä jäinkin pois jo Arc de Triumphilla, Riemukaarella, josta sitten jatkoin Dos de Maigille bussilla.
Majapaikassa olin niin ajoissa, että jouduin huonetta odottelemaan "vartin", joksi ajaksi respa ophjasi minut 6. kerroksen oleskeluparvekkeelle. Sieltä olikin hyvät näkymäy viereiseen Sant Paun (=Hospital de la Santa Creu i Sant Pau) museosairaala-alueeseen (alla).
|
|
Sant Paun Sairaalalta näkee 5 korttelin päässä kohoavan, Gaudin suunnitteleman La Sagrada Familian kirkon. Sen rakennustyöt ovat yhä kesken, mutta työmaa on islmin nähden kehittynyt siinä 9 vuodessa, jonka ajan olen Barcelonassa käynyt. Jossain arveltiin kirkon tulevan valmiiksi vuoteen 2040, mutta silmiini sattui matkaopaskirjasessa tieto, että vuoteen 2026 mennessä. Rakennustöitä johtaa nykyään Gaudin apulaisen poika, arkkitehti hänkin.
|
|
Lauantaina piipahdin sitten Sant Paun museosairaalassa, joka on keskiajalta alkaen toiminut, näemmä kaupungin vanhin sairaalalaitos. Se perustettiin jo vuonna 1401, ja se on sijainnut eri vuosisatojen aikana vähän eri puolilla kasvavaa kaupunkia. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa sille kuitenkin varattiin kaupunkikaavasta oma valtava korttelistonsa, ja 1900-luvun alussa avattiin sitten tämä suuri siaraala-alue, jonka pääsisänkäynti on näin juhlava (kuva yllä).
|
|
Pienoismallissa näkyy sairaalan alkupään rakennukset, joita yhdistää maanalaiset käytävät. 2000-luvun alussa kaikki sairaalatoiminta siirretttiin uusiin tiloihin, ja vanhasta sairaala-alueesta alettiin restauroida museoaluetta. Sen rakennuskanta on arkitehtuurinsa takia Unescon maailmanperintökohde. Toisaalla saman sairaala-alueen rakennuksissa toimii nykyisin taidekoulu ja Katalonian kansalliskirjasto, mutta nämä rakennukset kuuluvat suojelukohteeseen. Restaurointityö on vasta alussa, joten päsin vierailemaan vain yhdellä osastolla päärakennuksen lisäksi.
|
|
Maanalaisissa yhdyskäytävissä tuntui ihan sairaalalta. |
|
Yksi osastoista nyt ja ennen (kuvat ylh. ja alh.). |
|
Sant Paun maailmanperintökohde on hitaasti, mutta varmasti työn alla. Alue on kyllä upea, komea puistomainen viherparatiisi, jossa sopusoinnussa ympäristön kanssa kohoavat nuo kauniit rakennuksen. Puistossa käppäillessäni ajattelin, että jos jossain, niin täällä olisi ihmisen hyvä toipua sairauksistaan!
Alueelle pääsi pientä pääsymaksua vastaan ja opastettuja kierroksiakin olisi ollut tarjolla. Kierroksen aluksi oli 10-minuuttinen videoesitys sairaalan vaiheista - katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi vuorotellen. Kunkinkielisen esityksen päätti videokollaasi, jonka lopukis kymmenkunta eri ikäistä barcelonalaista tuntui katalaaniksi sanovan "Minä synnyin täällä". Myös yleisössä varttunut katalaanivanhus totesi samat sanat meille muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti