Matkani jatkuu huomenna perjantaina Barcelonaan (Apartamentos Atica, Travessera de Gràcia 441-443, Barcelona), jossa aion viivähtää vielä 4-5 päivää ennen kotiinpaluta. Paluulento on ke 9.7. Barcesta Helsinkiin, punavalkoisin siivin. Barcessa aion tavata sinne lauantaina saapuvan Jarkon, jonka blogi Un zumo más on täällä. Jarkko lupasi tuoda päivän lehdet!
Jarkon lisäksi tapaan kyproslaisen espanjanopettajan Chryson, joka oli kanssani viime kesänä Santoñassa marionettiteatterikurssilla. Chryso on Barcelonassa viikon mittaisen pätkän 16-kesäisten opiskelijoidensa ja opettajakollegoidensa kanssa. On mukava tavata molemmat! Paitsi että kaikki kolme olemme espanjan kielestä innostuneita, meitä yhdistää myös teattari, ja ammateissakin on yhtymäkohtia.
Arska on paistellut ja playalla on maattu. Tämä kuva on jo illalta, jolloin playa alkaa olla tyhjentynyt päivittäisestä ihmispaljoudesta. Alla on majapaikkani. |
Maanantaina pirautin Dalille Sevillaan, hänen 30-vuotispäivänsä onnitteluiksi. Puhuttiin pitkään. Kerroin, että olin aikeissa tulla Sevillaan käymään, mutta säikähdin niitä lämpötiloja. Dal vahvisti, että kuumaa on, klo 22 vielä 30 astetta, ja iltapäivällä 38 astetta - ja että ensi viikolla mennään yli 40 asteen. Dal kertoili teatterikoulun kuulumisia: moni on keskeyttänyt opinnot - niin myös Dal itse ja kaksoset Alejandro ja Francisco. Syy on selvä: opiskelijoilla on aika hankala tilanne (pääministeri) Rayoyn matokuurille pistämässä Espanjassa. Opintotuet on leikattu ja opiskelumaksut nousseet. Ja jos vanhemmatkin ovat työttöminä, ei jälkikasvun opiskeluja ole varaa maksaa. Lainaa ei ole tarjolla eikä töitäkään. Espanjastahan on ennennäkemätön invaasio muihin maihin: nuoret ovat nyt muissa maissa opiskelemassa tai töissä.
Toissa iltana olin playalla kuuntelemassa paria bändiä (ylh. ja alh.) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti