Kesän kehto

Stadikalla, Stadionin maauimalalla, on kuumimpina kesäpäivinä jopa 8000 kävijää. Meitä kausikorttilaisiakin on varmaan tuhatkunta, liekö enemmänkin. Stadika on monen helsinkiläisen kesäparatiisi, kesän kehto. Satoi tai paistoi, tuttu joukko kuntouimareita urakoi altaassa. Kilpauimaritkin ovat siirtyneet kesäksi Stadikan 50m altaaseen ja iltaisin hyppyaltaan täyttää vesipalloilijat, päivisin uimahyppääjät.

Foto Copyright: wikipedia.com

Sitten on vielä auringonpalvojat - joukkio ihmisiä, jotka ovat jo kesäkuussa pikimustia. Viime vuosien uusin tulokas on vesijuoksu: pari ekaa rataa onkin vesijuoksuun varattu, ja suosittu laji tuntuu olevan sekin. Nuoriso tulee Stadikalle näyttäytymään. Rumia ihmisiähän siellä ei olekaan vaan vain meitä kauniita ja komeita! Hyppytorni aukeaa aina toviksi kerrallaan ja hetkessä on jonoksi asti hyppääjiä, 10 metristäkin. Aika ajoin näkee kyllä rohkeita ja taitavia eistyksiä: kympistä tullaan takaperin kerien, volttien kautta pää edellä veteen.

Kerran taas, jonain kesän letkeänä iltapäivänä, auringonottajien kansoittama Stadika seurasi kuin unessa - torkuksissa pyyhkeillään lekotellen - hyppytornin tavanomaisia tapahtumia. Uintivalvoja antoi merkin ja oikeasta korkeudesta jonon seuraava hyppäsi.
Tauko.
Uusi merkki.
Seuraava.
Kympistä innostui poikaporukka hyppimään taaksepäin voltteja. Kerta kerralta yksi hyppääjistä jäi aina vaan lähemmäksi lähtötason betonireunusta. Siis tasanteelta kohti allasta hypätessä pää kävi yhä vaan lähempänä betonitasoa - kun taaksepäin voltin tekee hypätessä, pää tietysti palaa kohti lähtöalustaa...  

Ja sitten se kävi: KOPSAHDUS! Hyppääjän takaraivo osui betonireunaan ja taaksepäin kerivä keho retkahti ilmojen halki kohti vettä. Samalla sekunnilla koko Stadika kohahti ja sadat ihmiset heräsivät pyyhkeiltään, noustiin vaistomaisesti seisomaan, tuli ihan hiljaista. Ja samalla hetkellä lävähti auki hätäuloskäynnin pariovet. Tiukkakatseinen, karismaattinen uimavalvoja, mulatti, pitkä, lihaksikas, eleetön. Käveli sekunnissa hyppyaltaan reunaan, riisui sandaalit, seurasi herkeämättä hyppääjän veteen menoa, vedessä oloa...kyyristyi, seurasi kuinka hyppääjä nousee pintaan, pää tulee vedenpinnalle, suoristi selkänsä...."Ei käyny mitään", sanoi hyppääjä. Stadika kohahti uudestaan, helpotuksen huokaus, tuhat ihmistä samaan aikaan. Sitten ihmiset alkoivat spontaanisti puhua keskenään. Uimavalvoja otti pojan portailla vastaan ja isäkin oli löytänyt altaan reunalle, yhdessä kulkivat kopille.

Ajattelin vielä seuraavana päivänä uimavalvojan tyylinäytettä: se oli kyllä uskomaton suoritus, ennaltaehkäisevä. Muutenhan me olisimme kaikki wanna-be-hengenpelastajat ja vapaapäivää viettävät lääkärit, palomiehet, pintapelastajat ja muut sukeltaneet sinne. Mutta nyt ei jäänyt epäselväksi, kuka valvoo.