Sitä lomallakin - tällä ihmistyypillä - tulee asettaneeksi itselleen aika paljon tavoitteita, ohjelmaa ja velvoitteita. Tänään sanoin itseni irti moisesta, käänsin kylkeä herätyskellon soidessa ja jatkoin uniani. Unissa seikkailevat yhä työasiat ja muut arjen kuviot, joten on syytä antaa itselleen aikaa - ja suoda lepoa.
Kahdeksan vuotta sitten olin tuossa kivenheiton päässä, Canet de Marin kalastajakylässä, ensi kerran eläissäni Espanjan mantereella. Italialaiset kämppikseni opettivat minulle silloin Ring the bell -tanssia niin tehokkaasti, että saimme taloyhtiöltä varoituksen. Oli kuulemma musiikki pauhannut liikaa ja korkojen kopse häirinyt alakerran naapuria. Tällä kertaa opettelin tanssimaan Rihannaa, kun kolumbialaissyntyinen tuttavani vältämättä tahtoi opettaa. Istuskeltiin parvekkeellani ja vaihdettiin kuulumiset.
Terassiparvekkeeni antaa sisapihalle ja heti sen alla on alakerran naapurin ulkohuone. Aika kiltisti oltiin kylla ja meteliahan Espanjaan mahtuu! |
Eilen taas oli minun vuoroni käydä kylässä: toinen Barcelonan tuttuni kutsui piipahtamaan asunnolleen, tuohon 7 korttelin päähän, Rocafortiin. Oli kiva tavata! Kolmas Barcelonan tuttuni on matkoilla, joten ehkäpä hänet sittenn treffaan toisella kertaa.
Tänään nukuin niin pitkään kuin työn ja arjen sekaisia unia näkyi. Sitten heräsin ja totesin, että ei tässä kannata enää lähteä rannalle Canet de Mariin tai muualle Costa Bravaan. Kello oli jo puolipäivässä ja Costa Bravalle menee tunti suuntaansa lähijunalla. Lähdin hetken mielijohteesta Mont Juicille, olympiakukkulalle. Bussissa japanilasturistin 10 matkan kortti katosi automaatin syövereihin ja jouduin tulkiksi kuskin ja japsin välille. Kuski hallitsi tilanteen täysin: hän otti tapahtumasta vastuun ja alkoi selvittelemään puhelimitse asiaa. Mont Juicin pysäkillä kuski seisautti koko bussin siihen ja avasi lootan siihen asti kuin sen kuski voi avata. Kun ei siitä apua ollut, kuski kirjoitti japsille uuden 8 matkan lipun (2 oli jo käytetty) ja kädestä pitäen kiitti minua tulkkauksesta. Olin tyytyväinen, että huonosta espanjastani ja vielä huonommasta englannistani oli apua!
Olympiakukkula Mont Juicin näkymiä. |
Huomenna lennän Bilbaoon. Toisin sanoen jätän Barcen kahdeksi viikoksi, jotka aion kurssitella ja lomailla siellä Pohjois-Espanjassa, Biskajanlahdella. Paluulento Barceen on vasta la 6.7. Nyt kuitenkin on syytä lähteä viimeisen Barce-illan kunniaksi ulos. Siispä: hasta luego!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti