Kielikoulu, German Language School GLS, sijaitsee koillisosassa Berliiniä, kaupunginosassa nimeltään Prenzlauer Berg. Entisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa eli Itä-Saksassa aluetta asuttivat pääsääntöisesti intellektuellit, taiteilijat ja opiskelijat. Nyttemmin kaupunginosan ikivanhoja suuria korttelikerrostaloja on saneerattu ja kaupunginosan arvo on noussut. Prenzlauer Bergissa on koko Saksan mittakaavassa eniten lapsia, siis lapsiperheitä suhteutettuna asukasmäärään / km2.
Vaikka saneerattu onkin, tyypillinen näkymä on, että joka toinen talo on juuri upeasti peruskorjattu, joka toinen lähes asumiskelvottomassa kunnossa. Kun viime vuosina näitä ikivanhoja taloja on sitten alettu kunnostamaan lattiasta kattoon, on sattunut yllätyksiä: paljastunut huoneistoja, joista on lähdetty Berliinin muurin murtumisen päivänä hyvin äkkiä: jääkaappiin on jäänyt ruoat ja kaikki muukin on ollut 20 vuotta koskemattomana. Omiin silmiini viimeinen tämmöinen uutinen sattui pari vuotta sitten.
Myös kielikoulu on remontoinut vanhoista isoista taloista kokonaisen kampusalueen useinen rakennuksineen. GLS on vanha ja arvostettu, isolla volyymillä toimiva kielikoulu. Vuosittain sen kursseille osallistuu yli 50 000 opiskelijaa, kaikkialta maailmasta. Vuoden jokaisena maanantaina alkaa alkeiskurssi - tämäkin kertoo suuresta volyymista, sillä monella muulla kielikoululla alkeiskurssi alkaa vain kerran kuussa.
Kielikoulu on ostanut kampuskorttelistaa suojelutalon, valtavan 8-kerrokseisen korttelitalon, josta se nyt ryhtyy remointoimaan vielä lisää opetus-, majoitus- ja muuta tilaa käyttöönsä. Talon suojeluohjelmaan kuuluu vaatimus palauttaa alakerran - aikoinaan julkinen - uimala alkuperäisasuun ja uimakäyttöön. Niinpä GLS mainostaakin jo, että tervetuloa kahden vuoden kuluttua kurssille - ja koulupäivän jälkeen uimaan. Taidan tulla!
Samaisessa kaupunginosassa asuu sattumoisin myös ystäväni Connie, joka on alkujaan itäsaksalainen. Tutustuin häneen espanjan kielikurssilla Las Palmasissa muutama vuosi sitten. Käytiin perjantaina Connien kanssa syömässä ja Connie esitteli Prenzlauer Bergin kaupunginosaa. Eräässä puistossa oleili sulassa sovussa valtavasti lapsiperheitä, alkoholisteja ja muuta väkeä. Puiston keskellä sijaistee alkoholisteille tarkoitettu toimintatalo ja sen vieressä lapsiperheiden käyttöön tehty upea leikkipuisto.
Yllättäen jouduimmekin Connien kanssa lastenhoitoon, kun Connien afrikkalaisen naapuriperheen kaikki alle kouluikäiset lapset pelmahtivat puistoon samaan aikaan ja meidät nähdessään lasten äiti sai hyvän tilaisuuden kipaista kauppaan. Connien 11-vuotias tytär on naapurin lapsille kuulemma kuin isosisko, joten Luca hoiti homman, mutta lasten 3-vuotias veli tahtoi välttämättä leikkiä minun kanssani. Saksan kielen taitoni riitti juuri ja juuri 3-vuotiaan tasolla: osasin kysyä nimen ja iän hehe:) Jälkeenpäin kuulin, että afrikkalaisperheen lapset puhuvat myös englantia, sillä koti on kaksikielinen.
Prenzlauer Bergistä jatkoin kielikoulun perjantai-illan bileisiin: La Ultima Fiesta Karakas-nimisessä palmupaarissa Kurfürstenstraßella. Paikka oli hauskan kotikutoinen, kellarikerroksessa. Hmmm... siitäpä tulikin mieleen, että jotain ainutkertaista katoaa tunnelmasta, kun suomalaisviranomainen vaatii julkisista vapaa-ajan viettopaikoista saman kaavan mukaisia kirkkaine valaistuksineen, standardilevyisine ovineen jne.
Onko viranomaisesta tullut Suomessa ikäänkuin holhoaja, joka tarjoaa aikuisille ihmisille turvaa, mutta ottaa samalla aikuisilta vastuun pois? Hyvää tarkoittava kääntyy päälaelleen: kun viranomainen takertuu jokaiseen asiaan, aikuinen kansalainen passivoituu ja alkaa vaatia lisää sääntöjä ja kontrollia, sysää vastuun viranomaisille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti