Sotamuistoja Vaasasta

Vaasan varuskunta on nyttemmin lakkautettu, joten saatoin hurauttaa fillarilla yksikkömme pihaan saakka. Tulvahti muistoja!

Muistan kuinka syntymäpäiväni aamuna kukonlaulun aikaan meidät pakattiin kuorma-autojen lavoille ja valmistauduttiin odottamaan. Odotettiin ja odotettiin, pakkanen paukkui kuorma-auton pressun takana. Lämpimälla lavalla alkoi väsyttää ja nuokuttiin toinen toisiamme vasten. Sitten ykskaks muistin, että minullahan on syntymäpäivä! Annettua hiljaisuutta uhmaten sanoinn vierustoverille, että minulla on syntymäpäivä. "TÄH? MIKOLLA ON SYNTYMÄPÄIVÄ!" Sitten koko kuorma-auton lavallinen varusmiestovereita lauloi, kovaan ääneen. Laulun jälkeen pressun takaa kuului kiukkuisen vääpelin ääni. Vääpelille selitettiin asia ja pressun takaa kuului sitten vääpelinkin onnittelut. Jäi hyvä muisto siitä aamusta!

Meidän alokastuvan ikkunat keskellä.

"Vaasa - vaihtoehto armeijalle", sutkauteltiin silloin viime vuosituhannella. Tottahan se olikin: historiallinen Vaasan pieni kasarmi sijaitsi niin keskellä kaupunkia, että mittavien sotilastoimien sijaan hinkattiin enemmänkin sisäkuria. Sotilaskouluttajakin kävi aluksi ihan asianmukaisesti läpi vartiomiehen tehtävistön, mutta sanoi sitten, että "Älkääkä sitten missään nimessä tässä varuskunnassa koskaan ampuko varoituslaukausta tai mitään muutakaan laukausta, vaikka mikä olisi! Tässä me ollaan kerrostalojen keskellä ja jos tästä nyt losauttaa varoituslaukauksen ilmoille, on se ylimmän kerroksen parvekkeella!"

Ilmeisesti keskustakasarmista myös kuului ympäröivien parvekkeiden vaasalaisrouvien korviin lähestulkoon kaikki puhe - ja huuto nyt ainakin. Siksi kaikenlainen kovaääninen kiroilu näemmä sai varuskunnassa puhelimet pirisemään. Ohje olikin, että äänenkäytön kanssa ollaan maltillisia. Kerran kävi kuitenkin niin, että ruokalassa yksikkömme jäi ilman ryhmänjohtajaa, joten alokas Hautala, Laihialta, määrättiin viemään yksikkömme takaisin. Hautala oli hurtti eteläpohjalainen mies, joka oli suuren suunsa kanssa aika ajoin hankaluuksissa. Hienosti Hautala kuitenkin komensi yksikkömme muotoon, ojennutti ja laittoi marssimaan. Käännöksetkin sujuivat niin hyvin, että Hautala ei malttanut vastustaa kiusausta vaan laittoi yksikkömme laulamaan:

"Huamenna menhän Tukholmaaaan

- HUOMENNA MENNÄÄN TUKHOLMAAN!!!
Ruattista tehrään siirtomaa

- RUOTSISTA TEHDÄÄN SIIRTOMAA!!!
Naiset ja lapset tapetaan.."

 

 

Yksikön portailla odottikin sitten jo Päivystävä Upseeri. Oli puhelin soinut. Ja Hautalaa vietiin.

Päävartiosto.

Vaasan varuskunnassa oli varmaan kolmasosa varusmiehistä ruotsinkielisiä. Meidänkin yksikössä oli lauma närpiöläisiä, jotka olivat ihan ummikkoja suomen kielen suhteen. Rantaruotsalaiset tulivat mieluummin Vaasaan kuin lähtivät matkaamaan Dragsvikiin saakka. Joskus kaksikielisyys aiheutti hauskoja hetkiä. Alkuvaiheessa ryhmänjohtajamme tietysti koulivat  meistä sotilastavat omaavia alokkaita. Muodossa seisomista harjoiteltiin yksikön pihassa ja aina jollakulla oli asennossaan huomautettavaa. Aika usein jäi kenkien kantapäät liian kauas toisistaan ja ryhmänjohtaja huomautti. Niin teki myös Öström, mutta kaksi samankaltaista sanaa sekoittuvat: "ALOKAS TE, KANKAANPÄÄT YHTEEN!" , korpraali Öström jyrisi.

Sulkeiskenttä.

Korsnäsiläiset eli mustasaarelaiset olivat oma hauska herraskaisen miellyttävä joukkionsa. Harjoittelin korsnäsiläisten kanssa aina ruotsia ja ankdammenin väkeä ilahdutti kun yksi ugri edes yrittää.

Monet varusmiestovereista olivat urheilijoita ja treeniensä takia sitten saaneet mahdollisuuden suorittaa intin lähellä kotia ja treenejään. Niin meidänkin tuvassa: jääkiekkoilijoita, uimareita, pespalloilijoita, käsipalloilijoita jne. Koko elämänsä Ruotsissa asunut, mutta Suomen kansalaisuuden säilyttänyt Sihvo kuunteli aikansa närpiöläisten puheita ja  ilahtui "se on kuin Kalevalaa, tuo niiden kieli!"