Aamun uutisissa kerrottiin kansanedustajien tahtovan säilyttää uskonnon opetuksen entisellään. Vuodesta 2003 alkaenhan uskonnon opetusta on annettu kummallisena karvalakkimallina: ei-tunnustuksellisena, mutta oman uskontokunnan mukaisena. Se tarkoittaa sitä, että uskonnonopetus on ankkuroitunut siihen uskontoon, johon oppilas kuuluu. Siis luterilaiset käyvät luterilaisilla uskontotunneilla, ortodoksit ortodoksisilla, katolilaiset katolilaisilla, muslimit islaminuskoisilla, buddhalaiset buddhalaisilla, krishna-uskoiset krishnalaisilla jne.
Vuonna 2003 olisi jo pitänyt olla rohkeutta irrottautua vanhasta ja luoda kaikille yhteinen uskontotieto, nykyisen karvalakin sijasta. Tämän päivän suomalaisnuori tarvitsee uskontotietoa enemmän kuin koskaan! Minun nuoruudessani kaikki olivat luterilaisia, mitä nyt yksi Timppa oli ortodoksi ja eräs Leea helluntailainen. Tämän päivän oppilaalla on jo pelkästään omalla luokallaan viiden eri uskontokunnan tovereita, naapuriluokasta puhumattakaan. Nyt jos koskaan peruskoulun tulisi tarjota perussivistys kaikista niistä uskonnoista, joita 2000-luvun lapsi elämänpiirissään kohtaa.
Omaa uskontoa opettakoon oma uskonto: koti ja vanhemmat sekä oma kirkko tai uskonnollinen yheteisö, johon kuuluu. Kunnallinen peruskoulu tarjotkoon kaikille yhteisen, nuetraalin uskontiedon opetuksen samaan tapaan kuin on kaikille yhteinen historia, yhteiskuntaoppi ja matematiikka. Vai pitäisikö yhteiskunnallistenkin oppiaineiden ryhmäjakoja alkaa tehdä sen mukaan, mihin puolueeseen oppilaan vanhemmat kuuluvat? Eriytetyt historiantunnit kokoomusperheiden lapsille, vasemmistolaisvesoille, vihreää historiaa, keskustalaishistoriantunnit ja historian kieltävien vanhempien lapsille vaihtoehtoihistorian tunnit?
Camoon, uskonnonopetus, tuokaa se 2010-luvulle!
