Eurooppaan

Yllä oleva kuva on Helsingin Sanomista. Artikkeli julkaistiin alkukuussa, ja se kertoi afrikkalaisista maahanmuuttajista, joita on Eurooppaan tulvaksi saakka. Paremman elintason perässä ollan valmiita ottamaan suuriakin riskejä, kuten uutiset Vällimeren yli seilaavista täpötäysistä pakolaislautoista kertovat. 

Alempi kuva on minun ottamani, Barcelonasta. Metroportaista maantasalle saapui joukko mustia miehiä, jotka aloittivat kaupustelun. Tavaravilttien nurkissa oli narut siten, että kertanykäisyllä saattoi viltin koota mytyksi, aiskata selkäänsä ja rientää pakosalle ratsaavia poliiseja. Jollain keinoilla laittoman maahantulijankin on itsensä elätettävä ja kotiin lähetettävää rahaa kerätä. Kun kerroin etelä-amerikkalaiselle tuttavalleni näistä kaupustelijoista, oli hänellä yksi ainoa kysymys: joko olet ostanut heiltä jotain? Katolilaisilla espanjalaisilla tuntuu olevan sama näkökulma: vaikka se luvatonta kaupustelua olisikin, on paperittomia maahantulijoita jotenkin auettava - vaikka ostamalla ylihinnalla jotain krääsää.

Tämän kerran viimeinen kuva tuleekin sitten Sevillasta. Sevillalainen tuttavani oli tämän kuvan napannut kadulta ja laittanut Facebookiin. On niin lämmintä, että pulutkin hakeutuvat varjoon!

Liikennevaloista ehtoolliselle

Espanjan reissu on ohi, ja kotisohvalta voi vielä muistella. Espanjalaisten avuliaisuus yllättää aina. Se tuntuu hyvältä. Ihmiset eivät ole yksin vaan toinen toistaan varten. Ihmiset tapaavat tervehtiä toisiaan, jutella, neuvoa, kysellä. 

Muistelin kyllä, että espanjalaisen postilaitoksen Correoksen kirjelaatikot olisivat keltaisia, mutta sellaista ei silmiini sattunut. Sen sijaan vihreä laatikko sattui silmiin, kadun toisella puolella, keskellä vilkaisliikenteistä barcelonalaista avingudaa (avenida). Kiltisti odotin suojatien valon vaihtuvan, ja sitten kävelin suojaten yli samalla repustani postikorttejani kaivellen. Yksisuuntaisen avingudan suojatien varteen rinnakkain pysähtyneet autoilijat lie näkivät korttipinoni. Vihreän laatikon äärellä raavin päätäni: ei kirjeluukkua. Selkäni takana alkoi soida autojentorvet, mutta siihenhän Espanjassa on tottunut, joten en edes kääntänyt päätäni. Sitten alkoi kuulua huutoa. Oho, minullehan ne autoilijat soittivat torvea ja huutelivat ohjeita! 

Lähin autoilija oli jo melkein ehtinyt autosta ulos - keskellä vilkasliikenteistä avingudaa - kun ymmärsin mistä on kyse. "Siihen ei voi laittaa kortteja", autoilija huusi ystävällisesti. "Teidän pitää viedä kortit keltaiseen laatikkoon. Ainakin tuolla...", autoilija jatkoi. Kiitin ja sanoin hätäpäissäni, että teillä palaa jo vihreä valo, menkää vaan, kyllä minä sellaisen laatikon löydän. Muut autoilijat vilkuttelivat ja painoivat jo kaasua. 

Tämä postilaatikko löytyi kuitenkin valokuva-albumini kätköistä: Sevillan tuttu lähiplazan postilaatikko.

Toinen periespanjalainen piirre on "Para compartir" eli ruokalistan otsikko "Jaettavaksi". Siis La Carta (ruokalista) sisältää otsikot: Alkupalat, Jaettavaksi, Kalaruoat, Liharuoat jne. Espanjalaisethan menevät ravintolaan seurueina, joten napostelulautanen "Jaettavaksi" on kätevä annosmuoto. Seurue saattaa tilata vaikkapa kolme erilaista annosta - jaettavaksi. Monessa ruokapaikassahan Para Compartir -annoksissa on kokovaihtoehdotkin: tapas eli yhdelle, 1/2 Racon eli puolilautanen ja 1/1 Racon eli kokoannos. Ruoan jakaminen...niin, eikös se ole aika raamatullista suorastaan. Ehtoollista.

Chryso, kyproslainen tuttavani, kutsui minut syömään maanantai-iltana Plaza de Catalunyan aukion laidalla sijaitsevaan Hard Rock Cafe Barcelonaan. Chryso oli liikkeellä n. 20 opiskelijansa ja kahden kollegansa kanssa. Kyseessä on siis kyproslainen Nikosian englanninkielinen koulu, jonka espanjan valinnaiskurssin ekskursiota Chryso oli Barcelonassa viikon ajan luotsaamassa. Liityin kolmen opettajan ja parinkymmenen 16-17-vuotiaan seuraan. Oppilaat olivat kohteliaita vierasmaalaista opea kohtaan, sujuvasti puhuivat espanjaa. Oli hauska parituntinen - jakaa illalliskokemus Nikosian kansainvälisen koulun kanssa espanjalaisessa Hard Rock Cafessa. Yhteinen ateria, ateriayhteys.

Chryso ja espanjanlukijoita Nikosiasta (yllä). Illallisemme päättyessä paikassa alkoi musisointi (alla).

Sant Pau ja La Sagrada Familia

Lomamatka lähenee loppuaan, mutta ei auta kitistä - tämähän on ollut mainioa matka. Kokonaista kolme ja puoli viikkoa, joten johan sitä voi kotiinkin palata. Sitä ennen kuitenkin muutama kuva Barcesta: 

GoogleMaps antoi reittiohjeeksi Calellasta majapaikalleni reitin "junalla Barcelona Santsin rautatieasemalle, josta metrolla Dos de Maig -asemalle". Huomasin olevani Google Mapsia joutuisampi kulkija, sillä jäinkin pois jo Arc de Triumphilla, Riemukaarella, josta sitten jatkoin Dos de Maigille bussilla.

Majapaikassa olin niin ajoissa, että jouduin huonetta odottelemaan "vartin", joksi ajaksi respa ophjasi minut 6. kerroksen oleskeluparvekkeelle. Sieltä olikin hyvät näkymäy viereiseen Sant Paun (=Hospital de la Santa Creu i Sant Pau) museosairaala-alueeseen (alla).

Sant Paun Sairaalalta näkee 5 korttelin päässä kohoavan, Gaudin suunnitteleman La Sagrada Familian kirkon. Sen rakennustyöt ovat yhä kesken, mutta työmaa on islmin nähden kehittynyt siinä 9 vuodessa, jonka ajan olen Barcelonassa käynyt. Jossain arveltiin kirkon tulevan valmiiksi vuoteen 2040, mutta silmiini sattui matkaopaskirjasessa tieto, että vuoteen 2026 mennessä. Rakennustöitä johtaa nykyään Gaudin apulaisen poika, arkkitehti hänkin.

Lauantaina piipahdin sitten Sant Paun museosairaalassa, joka on keskiajalta alkaen toiminut, näemmä kaupungin vanhin sairaalalaitos. Se perustettiin jo vuonna 1401, ja se on sijainnut eri vuosisatojen aikana vähän eri puolilla kasvavaa kaupunkia. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa sille kuitenkin varattiin kaupunkikaavasta oma valtava korttelistonsa, ja 1900-luvun alussa avattiin sitten tämä suuri siaraala-alue, jonka pääsisänkäynti on näin juhlava (kuva yllä).

Pienoismallissa näkyy sairaalan alkupään rakennukset, joita yhdistää maanalaiset käytävät. 2000-luvun alussa kaikki sairaalatoiminta siirretttiin uusiin tiloihin, ja vanhasta sairaala-alueesta alettiin restauroida museoaluetta. Sen rakennuskanta on arkitehtuurinsa takia Unescon maailmanperintökohde. Toisaalla saman sairaala-alueen rakennuksissa toimii nykyisin taidekoulu ja Katalonian kansalliskirjasto, mutta nämä rakennukset kuuluvat suojelukohteeseen. Restaurointityö on vasta alussa, joten päsin vierailemaan vain yhdellä osastolla päärakennuksen lisäksi.



Maanalaisissa yhdyskäytävissä tuntui ihan sairaalalta.

Yksi osastoista nyt ja ennen (kuvat ylh. ja alh.).

Sant Paun maailmanperintökohde on hitaasti, mutta varmasti työn alla. Alue on kyllä upea, komea puistomainen viherparatiisi, jossa sopusoinnussa ympäristön kanssa kohoavat nuo kauniit rakennuksen. Puistossa käppäillessäni ajattelin, että jos jossain, niin täällä olisi ihmisen hyvä toipua sairauksistaan!

Alueelle pääsi pientä pääsymaksua vastaan ja opastettuja kierroksiakin olisi ollut tarjolla. Kierroksen aluksi oli 10-minuuttinen videoesitys sairaalan vaiheista - katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi vuorotellen. Kunkinkielisen esityksen päätti videokollaasi, jonka lopukis kymmenkunta eri ikäistä barcelonalaista tuntui katalaaniksi sanovan "Minä synnyin täällä". Myös yleisössä varttunut katalaanivanhus totesi samat sanat meille muille.  

Kyläanalyysi

Seuraa viiden pennyn analyysi Maresmen rantakylistä:

Canet de Mar on ehta katalaanikylä, jossa siestan aikana ei liikahda mikään. Kylä nukkuu, persiaanit on laskettu ikkunoille, mikään paikka ei ole auki. Aito pohjois-espanjalainen kylä, jossa sielu lepää. Lauantai-iltana ja sunnuntaina keskusaukiolle tullaan istuskelemaan ja tanssimaan sardanaa, katalaanien kasnallistanssia. 

Calella on hauska sekoitus eri vuosikymmenten kerrostumaa: 60-luvun rantakohteessa on yhä varttuneita saksalaisturisteja, joista osalla on ollut jo 50 vuoden ajan kesäasunto Calellassa. Mutta eläkeläisiäkin enemmän on parikymppisiä bilettäjiä Benelux-maista ja Saksasta, siis bussilastettain, hotelleittain, tuhansittain. Jonkinlainen eläkeläisten päivätanssien ja abi-ristelilyn sekoitus, jota vielä maustaa taaja turistijoukko ummikkovenäläisiä, jotka eivät osaa tosiaan muuta kuin venäjää. Ja kaiken tämän lisäksi Calella kuitenkin on ihan aito katalaanikylä, jossa turistivirralle on oma pääkatunsa ja katalaaneille oma ostoskatunsa. Niiden välillä on 100 metriä, joten tuossa tuokiossa voi loikata turistien täyteiseltä kävelykadulta ajattomaan katalaaniaikaan. 

Piñeda del Marista löytyi tämä viehättävä ruokapaikka.

Piñeda del Marin kylää tunnen huonosti, mutta ensivisiittini sinne näytti, että sekin on hyvin aito kalastajakylä, katalonialainen, mutta nyttemmin ilmeisen paljon afrikkalaisten imigranttien suosima. Katukuvassa vastaan tuli jatkuvasti mustia, ylpeästi kehoaan kantavia afrikkalaisia. Maahanmuuttajiahan Espanjassa on paljon. Valistunut veikkaus kertoo, että lama-Espanjassa tehdään paljon pimeätä työtä, ja esimerkiksi tomaattitarhoilla auringonpaisteessa ahkeroivat ovat yhä useammin afrikkalaisia. Osalla heistä on paperit kunnossa, osa on ns. laittomia maahanmuuttajia eli paperittomia. 

Santa Susanna on täysin turisteille rakennettu hotelliranta. Itse asiassa varsinainen Santa Susannan kylä jääkin ylemmäs vuorenrinteeseen, ja rantaan rakennettu kilometrin mittainen hotellirypäs on kuin paikallinen Saariselkä: kaikki on tehty turisteille. Santa Susannan hotellit täyttyvät kesäaikaan turisteista, ja muuna aikana jalkapalloilijoista. Santa Susannaan on rakennettu kunnon nurmikentät, joten hotellit ovat alkaneet markkinoida epäsesonkiviikkoja eri puolilta Eurooppaa tuleville jalkapallojoukkueille harjoitusleirien pitopaikaksi. Suomalaisillekin futareille Katalonain marraskuiset leudot kelit sopivat ilmeisen hyvin. 

Costa del Maresme

Joudun pahoittelemaan aiempia puheitani Costa Bravalla olosta. Viime päivien pyöräretket ovat opettaneet, että itse asiassa en olekaan Costa Bravalla, vaan Costa de Maresmella.

Yllä Barcelonan provinssin kartta. Maresmen alue on Väimeren rannalla, alkaen El Masnousta jatkuen Pineda del Mariin. Costa Brava sen sijaan alkaa vasta Pineda de Marin pohjoispuolelta Blanesista, jatkuen sitten sinne Ranskan rajan lähelle saakka.

Alla Maresmen alueen kunnat - nauhamaisesti taajama taajaman viereen rakentuneet merenrantakylät  ja muutama vuoristokylä. Alueen suurin kaupunki on Mataró yli 100 000 asukkaallaan. Canet de Marissa on 14 000 asukasta, joskin kesäaikaan toki enemmän, sillä turisteja Maresmessakin on paljon.

Matkani jatkuu huomenna perjantaina Barcelonaan (Apartamentos Atica, Travessera de Gràcia 441-443, Barcelona), jossa aion viivähtää vielä 4-5 päivää ennen kotiinpaluta. Paluulento on ke 9.7. Barcesta Helsinkiin, punavalkoisin siivin. Barcessa aion tavata sinne lauantaina saapuvan Jarkon, jonka blogi Un zumo más on täällä. Jarkko lupasi tuoda päivän lehdet! 

Jarkon lisäksi tapaan kyproslaisen espanjanopettajan Chryson, joka oli kanssani  viime kesänä Santoñassa marionettiteatterikurssilla. Chryso on Barcelonassa viikon mittaisen pätkän 16-kesäisten opiskelijoidensa ja opettajakollegoidensa kanssa. On mukava tavata molemmat!  Paitsi että kaikki kolme olemme espanjan kielestä innostuneita, meitä yhdistää myös teattari, ja ammateissakin on yhtymäkohtia.

Arska on paistellut ja playalla on maattu. Tämä kuva on jo illalta, jolloin playa alkaa olla tyhjentynyt päivittäisestä ihmispaljoudesta. Alla on majapaikkani.

Maanantaina pirautin Dalille Sevillaan, hänen 30-vuotispäivänsä onnitteluiksi. Puhuttiin pitkään. Kerroin, että olin aikeissa tulla Sevillaan käymään, mutta säikähdin niitä lämpötiloja. Dal vahvisti, että kuumaa on, klo 22 vielä 30 astetta, ja iltapäivällä 38 astetta - ja että ensi viikolla mennään yli 40 asteen. Dal kertoili teatterikoulun kuulumisia: moni on keskeyttänyt opinnot - niin myös Dal itse ja kaksoset Alejandro ja Francisco. Syy on selvä: opiskelijoilla on aika hankala tilanne (pääministeri) Rayoyn matokuurille pistämässä Espanjassa. Opintotuet on leikattu ja opiskelumaksut nousseet. Ja jos vanhemmatkin ovat työttöminä, ei jälkikasvun opiskeluja ole varaa maksaa. Lainaa ei ole tarjolla eikä töitäkään. Espanjastahan on ennennäkemätön invaasio muihin maihin: nuoret ovat nyt muissa maissa opiskelemassa tai töissä. 

Toissa iltana olin playalla kuuntelemassa paria bändiä (ylh. ja alh.)