Sevillan vuodestani alkaen minua on kiinnostanut Euroopan raideliikenteen kehitys: EU-tasolla on tehty päätös Euroopan raiteistamisesta niin, että alle 1000 km lennot vähenisivät suurnopeusjunayhteyksien ansiosta. Sevillahan sijaitsee yhden tällaisen luotijunareitin varrella: Madridiin suhahtaa AVE:lla alle 2,5 tunnissa, vaikka matkaa on sen 500 km. Kun matka alkaa kaupungin keskustasta ja päättyy kaupungin keskustaan, on se lentoyhteyttä selvästi nopeampi. Ei tarvitse suunnitella lentokenttäkuljetuksia tai varata kahta tuntia lähtöselvitykseen, sen kun vain kävelee junaan. (Tosin luotijuniin laukut kyllä läpivalaistaan, joten paikalla on syytä olla hyvissä ajoin, vaikkapa puolisen tuntia ennen lähtöä.)
Edelliseen liittyen tutkailin hiukan karttaa. Kaukanahan tässä ollaan, täällä Suomen perukassa. Täältäkin tosin pääsisi raiteille ihan mukavasti, vaikkapa yölaivalla Tukholmaan, josta voi nousta nopeaan junaan ja 5 tunnissa - ilman vaihtoa - Köpikseen. Ravintolavaunussa voisi käydä syömässä hyvän lounaan, ihailla Etelä-Ruotsin maisemat ja Juutinrauman sillan - ja vaikkapa kävellä kerran junan päästä päähän. Nettikin toki löytyy, joten voihan sitä surffailla netissäkin ruotsalaisen junayhtiön tarjoamana palveluna. Ja tosiaan: keskustasta keskustaan. Ja aikuisen normihintainen lippu ei maksa kuin halvimmillaan 20 euroa! Ykkösluokassa pitäisi pulittaa 80 e, mutta eiköhän nuo Ruotsin uudet modernit junat ole kakkosessakin laatua ja priimaa.
Köpiksessähän ihminen viihtyy mainiosti muutaman yön, joten seuraava junailu voisi viedä 5 tunnissa Hampuriin, ilman vaihtoja sekin. Keskustasta keskustaan. Ei odottelua lentokentällä, vaan jaloittelua junassa ja maittava lounas! Ja Hampurissakin riittää näkemistä pariksi päiväksi. Ja avot, siitä se sitten vasta alkaakin: suunopeusjunien eurooppalaiset reitit. Viidessä tunnissa hurahtaa Hampurista Frankfurtin, Pariisiin, Amsterdamiin jne. Berliiniin pääsee alle 2 tunnissa. Ja jos yöjunaan ottaa makuupaikan, aamulla voikin nousta junasta aamiaiselle Venetsiassa, Barcelonassa tai melkein missä vaan!
Tämä pitää laittaa korvan taa, mahdollisuudet lisääntyvät vuosi vuodelta kun junayhteyksiä kehitetään. Aikatauluja voi hakea saksalaisen valtion rautatieyhtiön Deutsche Bahnin sivuilla: http://www.bahn.de/p_en/view/index.shtml
Kotisohvalta on kiva muistella viime viikon matkan viimeistä etappia, kolmipäiväistä vierailua Madridiin. AirBnB:n kautta vuokraamaani asuntoa ei löytynyt vaikka kuinka haravoin annettua osoitetta. Ei auttanut kuin soittaa omistajalle, joka antoi kännynumeron "para la chica que lo limpia", asuntoa siivoavalle tytölle. Puhelu Natalylle auttoi: sain hyvät ohjeet mukavan selkeällä venezuelan espanjalla, jota yhdessä kolumbian espanjan kanssa pidetään ääntämykseltään puhtaimpana espanjan kielenä.
Ja voi, venezuelalainen Nataly oli niin miellyttävä, huumorintajuinen, sydämellinen. Oli kiiruhtanut toiselta puolelta kaupunkia avaintani luovuttamaan, ja kiire oli seuraavaa asuntoa siivoamaan. Allekirjoitettiin vuokrasopimus ja sovittiin mutkattomat lähtöaamun avaimenpalautukset: jätä avaimet tuohon ja tuohon, vedä ovi perässäsi kiinni ja hyvää kotimatkaa!
Kun reissua oli jo takana viikko, päätin pitää viikonloppuvapaan. Olen ihan tarpeeksi matkustellut, joten minun ei enää tarvitse juosta kieli vyön alla nähtävyyksissä. Kun siltä alkoi tuntua, pidin vapaaviikonlopun. Madridkin on nähty, joten loikoilin himassa, pesin vähän pyykkiä ja keräilin voimia: ensi viikko on taas työviikko.
Lauantai-illalle sattuneen El Clasicon eli F.C. Barcelonan ja Real Madridin klassikkopelin menin kyllä lähikuppilaan seuraamaan. Pelihän oli Barcelonassa, mutta madiridilaiset kokoontuivat telkkareiden ääreen, mieluusti muiden seuraan. Jokaikinen Palos de la Fronteran paari, kuppila ja oluthuone oli täpötäynnä. Ja voi sitä riemua, kun Madrid teki 2-1 maalin! Ja sitä pettymystä, kun tuomari hylkäsi maalin! Ja kun lopuksi Madridin voittomaali 2-1 tuli, alkoivat juhlat!
Toinen viikonlopun katsojakokemus oli teatterista. Kävin katsomassa perjantaina ensi-iltansa saaneen näytelmän Así que pasen cinco años, Valle Inclánin teatterissa Lavapiesin kaupunginosassa. Tuttavani Jeronimo, jonka kurssille osallsituin jokunen vuosi sitten Cantabriassa, oli näytelmässä varsin komeassa roolissa - ja hyvin fyysisesti vaativassa! Ihastelin pian viisikymppisen Jeronimon eli Titon lavatyöskentelyä: korkeita hyppyjä, kuperkeikkoja, tanssia - ja hengästymättä puhetta.
