Tavallisella fillarilla Mataroon

Sunnuntainen pyöräretki suuntautui Calellasta Mataroon, jossa poikkesin lounastamassa. Matka oli kyllä mukava, vaikka ei sähkömoottorin apua nyt ollutkaan. Maastopyörässä oli kuitenkin 26" renkaat ja 29 vaihdetta, joten sujuihan sillä matkanteko.  

Sunnuntaiaamupäivänä playan täytti rantalentiskisat.

Calella vuorelta katsottuna. Samalla näköalapaikalla kolme vanhempaa herraa kovasti keskuetli ja liityin joukon jatkoksi. Yhdessä päiviteltiin venäläisturistien määrät ja omistukset. Eläkeläisherrat olivat kovasti kiinnostuneita Suomen taloustilanteesta. Kerroin minkä taisin. Venäläisten lisääntyneestä omistuksesta Itä-Suomessa puhuttiin myös.  Kuvan etualalla kohoavat suuret kerrostalot ovat kuulemma 60-luvulla saksalaisten omistukseen rakennettuja, mutta nyttemmin jo täysin espanjalaisten omisteisia. Herrat neuvoivat minulle mukavan reitin, jota myöten laskeskelinkin vuorilta takaiisn merenrantaan ja kohti Sant Pol de Marin viehättävää kaupunkia.

Myös Canet de Marin sivuutin, mutten tällä kertaa pysähtynyt. Canetissa olen ollut useana kesänä, ja se on niinikään viehättävä katalaanikylä, jossa ei välttämättä ruokalistojakaan ole espanjaksi. Canetissa aika pysähtyy, siestan aikaan on täydellinen hiljaisuus ja kaikki paikat kiinni.  

Kahviseurana minulla on ollut Kari Selénin matkakuvaus hänen caminostaan, "Simpukan tähden - vaellus Santiago de Compostelaan".   Kirjoittaja on historioitsija, joten kirjassa valottiin hyvin caminon menneisyyttä, eri kaupunkien taustoja jne. Historioitsijan tarkkuudella kirjoittaja on myös pitänyt matkapäiväkirjaa, uuvuttavan tarkasti aika ajoin.

Selénin kirjaa oli kuitenkin mukava lukea. Oli virkistävää lukea matkakuvaus, joka ei ollut millään muotoa uskonnollinen. Kirjoittaja toteaa heti ensiriveillä, että hän ei ole uskonnollisella pyhiinvaelluksella - ja se tuntui lukijastakin virkistävältä!
 

Aurinko on siihen malliin kärventänyt, että otsaa on kuumottanut. Välimeressä olen uinut liki joka päivä, ja playalla on kyllä tarvinnut aurinkovoidetta. Tässä rantaraitti, jota myöten tänään pyöräilin Mataroon asti. Matkalla poikkesin kaksi kertaa rannan tuntumasta ylemmäs vuoriston suuntaan. Takaisin tulin lähijunalla, sillä kuumana  päivänä tuo n. 30km matka pienine eksymisineen oli ihan riittävä suoritus.

Sähköpolkupyörällä Lloret de Mariin

Lohikosken Larista ja hänen "kakkosautostaan" sähköavusteisesta polkupyörästä oli hiljattain HS:ssa juttu. Kiinnostus takaraivossani astelin Santa Susannassa polkupyörävuokraamoon ja kun myyjä esitteli viimeisenä mallina sähkömoottorilla avustetun polkupyörän, oli päätös valmis. Otin fillarin  neljäksi tunniksi vuokralle. Sitten vaan polkupyörän selkään ja rantaraittia pitkin Malgrat de Mariin, josta jatkoin upean maalaismaisema halki Blanesiin. Matka sujui jouten. Aluksi piti hiukan opetella, että kuinka se moottoriavusteisuus oikein toimii.

Takakapassa 7-vaihteinen pykälistö ja sähköavusteisessa moottorissa tehot 1-5. Moottorin akku satulaputken suuntaisesti. Myyjä suositteli käyttämään tehoa 3. Tässä mallissa pyörä ei siis liiku ilman polkemista eli polkupyörä on ns. pedelec. Sellaisiakin sähköavusteisia polkupyöriä on, joissa ei tarvitsisi lainkaan polkea. 

Tasamaalla pitkällä suoralla huomasin, että tehoksi kannatti nostaa 4 ja jopa 5. Nopeusmittaria ei vehkeessä ollut, mutta kyllä se nyt varmaan 35 km/h kulki suoralla. Blanesin jälkeen lähdin kokeilemaan jyrkkää ylämäkeä kohti Lloret de Maria. Se ei onnistunut vaan pyörä hyytyi siihen paikkaan. Polkeminen oli älyttömän raskasta, joten päätin kiertää toista kautta. Ja nyt seuraa tämän tarinan opetus: toista reittiä viilettäesäni ykskaks tein oivalluksen: vaihteet! Tässähän on tosiaan 5-portaisen tehovalitsimen lisäksi toinenkin valitsin: ne 7 vaihdetta! Ylämäki ei sujunut, koska olin yrittänyt sitä isoimmalla vaihteella.

Matkalla alkoi sataa, joten pidin lounauspaussin matkan varrelle sattuneessa ruokapaikassa. Sitten olikin taas hyvä jatkaa - tuossa tuokiossa - Lloretin merenrantakaupunkiin asti. Kohteliaat espanjalaiset autoilijat antavat hyvin tilaa polkupyöräilijöille, joita täällä onkin paljon. Myös pyöräreittejä on hyvin, näissä kolmessa sivuuttamassani rantakaupungissa kaikissa ns. pyöräväylät jopa. Lloret de Marin kaupunkia tiiraillessani hiffasin, että tunnin päästä pitäisi olla palauttamassa pyörää, melkein 30 km päässä. Ei muuta kuin fillarin selkään ja polkaisin tuosta vaan rannikkoreittiä takaisin - nyt sen vuorenkin yli, kevyesti noin vaan!

Lloretin ja Blasen välisssä kiipesin fillarilla vuorenharjalle, josta avautuivatkin komeat näkymät Välimerelle (ylh.).  Blanesiin laskeuduin sen satamanpuoleiselta rinteeltä, pientä kiemurtelevaa kyläraittia pitkin (alh.).

Lloret de Mar tuntui melko uneliaalta rantakylältä, mutta Blanes alkoi kiinnostaa. Siellä on pitkät hiekkarannat ja katalonialaista elämää. Toisin kuin Santa Susanna, Blanes tuntui olevan ihan ehta katalaanien asuttama kaupunki, jossa toki turistejakin riittänee. 

Fillarireissuni tein muuten ilman karttaa, sillä sellaista ei oikein mistään löytynyt - paitsi puoliväliin saakka eli Blanesin kaupunkikartan sain käsiini kyllä. Ilman karttaa Espanjassa kulkevat kaikki muutkin, joten ei hätää: rohkeasti vaan kyselemään. Ja reaktio kysymykseen on aina sama: espanjalainen pysähtyy, laskee kassinsa maahan, hymyilee, vetää henkeä ja alkaa selittämään ohjeita. Sitten hänen seuralaisensa tai joku muu ohikulkija puuttuu puheeseen ja alkaa arvelemaan, että jos tahtoisi nopeammin päästä, voisi kuitenkin mennä Nacionalidin (kantatie) vartta? Yhdessä kuitenkin tullaan siihen tulokseen paikalle sattuneen kolmannen osapuolen, postinjakajan kanssa, että maisemat on paremmat tällä reitillä. Sitten postinjakaja jatkaa matkaansa ja huikkaa kaiille "adeu" ja minulle "adios". Tämän jälkeen ohilkulkijakin jatkaa matkaansa ja huikkaa samat sanat lähtiessään. Alkuperäinen reittioppaani nostaa laukkunsa ja ryhtyy epäilemään, olenko jo syönyt. Vastaan tomerasti, että söin juuri ja ystävällinen herra kertoo, että heillä olisi kyllä paellaa. Pyydän sanoa rouvalle terveisiä ja jatkan äkkiä matkaani, ennen kuin löydän itseni paellaa syömästä.

Malgrat de Marin rantaa.

Kuin ihmeen kaupalla ehdin ihan ajoissa polkupyörävuokraamoon, joka tosin on niin espanjalainen että vähätkös siitä jos joku nyt vähän myöhässä pyörän palauttaa. Tiedä vaikka olisi saanut hyvää paellaa. Kehun sähköpyöräkokemustani maasta taivaisiin, sillä sitähän se olikin. Vähän kuin mopo, mutta kuitenkin fillari. Illalla huomaan olevani ihan poikki. Tulin sentään surauttaneeksi sillä yli 50 km matkan.   

Ps. Santa Susanna tuoksui niin turismille, että palasin takaisin lähtökuoppiin: olen taas Calellassa, siinä samassa huoneistohotellissa, josta viikko sitten Santa Susannan lähdin. Ja täällä viivyn ensi viikon perjantaihin asti, 4.7. saakka. 

Lomalla

Parvekenäkymät parvekkeeltani 6. kerroksesta Välimerelle (ylh.) ja uima-altaalle (alh.)

Juhannusta juhlittiin maanantaina, jolloin alkoi samanlainen paukuttelu ja ilotutlitusrakettien ammuskelu kuin Suomessa uutena vuotena. Juhannuksen juhlakakkua en ole toistaiseksi ainakaan maistanut, mutta kuvan nappasin kaupassa:

Taidan pitä nyt lomaa tästä blogistakin. Ensi viikolla sitten taas.

Olen lomalla.

Santa Susanna

Jätin kivan huoneistohotellin studion Calellassa, nautin aamiaisen poikkeuksellisesti ulkona ja käppäilin aamupäivän auringonpaisteessa Calellan halki rautatieasemalle. Lähijuna tuli saman tien ja vei 10 minuutissa Santa Susannaan. 

Santa Susanna on yksi Costa Bravan merenrantakylistä, n. 50 km Barcelonasta koilliseen. Se on myös viimeisiä lähijunaseisakkeita. Lloret de Mariin ja muihin Koillis-Espanjan rantakohteisiin olisi mentävä bussilla tai omalla autolla.

Santa Susanna on hotellialuetta, isoja rantahotelleja vierivieressä. Nyt siis alkaa vajaan viikon mittainen hoteliloma, puolihoidolla. Olen ihan sananmukaisesti siis heittäytynyt rantapummiksi: viime hetken halvoilla hinnoilla hotellista toiseen! Puolihoitoa en olisi kaivannut, mutta sillä oli vain parinkympin hintaero viikon hotelliöille, joten kokeillaan nyt.  Aamiainen on klo 8-10, illallinen klo 19-21. Rantaan on kivenheitto, joten sinne siis.

Lounaspaikan sisäpihaterassilla, leppeässä rantakelissä, kukkaloiston keskellä. 

Eilen osuin niin loistavaan lounaspaikkaan, että tarjoilut olivat viedä kielen mennessään. Espanjassa panostetaan ruokaan, se on selvä. Perinteinen lounaskattaus klo 13-15 sisältää usein paikallisen ruokaperinteen helmiä: Kataloniassa se on kalaruokia, tuoreita vihanneksia, hyviä talon viinejä. Eilinen maksoi kympin ja sisälsi tuttuun tapaan Primer Palton, Segundo Platon, Postren ja valinnan mukaan juomaksi veden tai viinin. Menu del Dia oli vain katalaaniksi, mutta tarjoilija tarjoutui kääntämään sen. 

Vaihtoehtoja oli hurjasti: tavallisen kolmen sijaan kuusi. Valitsin primer platoksi kuitenkin kaipaamaani kotitekoisen gazpachon, herkullisen kylmän tomaattikeiton, joka tarjoiltiin reilun lisukeannoksen kera: tuoretta kurkkua, tomaattia ja paprikaa pienenpieninä kuutioina sekä leipäkrutonkia ja ilmakuivattua kinkkua kuutioina. Segundoksi otin kalavaihtoehdon, joka osoittautui joksikin Välimeren vaalealihaiseksi kalaksi, joka oli paistettu maukkaaseen paksuun tomaattisalsaan, simpukoilla ja ravuilla höystettynä. Jälkiruoaksi sain vielä valita pitkästä listasta mieluisan, joka oli tällä kertaa jäätelöä kahvin kera. Ruokajuoman kanssa kävi vähän vanhanaikaisesti. Katalaaneille viini on kuin suomalaiselle maitoa: jos se loppuu kesken ruoan, sitä tuodaan toinen pullo pöytään. Puolen litran punaviinikarahvi tyhjenee kuumassa päivässä tuosta vaan, janoon.

Katalonialaiset eivät ole kovin näyttävästi juhlineet uuden kuninkaan Felipe VI:n valtaantuloa. Itse asiassa siitä ei taideta juurikaan täällä puhua. Kataloniankielinen lehtikin teki emämunauksen: tuoreen kuninkaan kuva oli väärinpäin, ylösalaisin. Se tuntuu kovin... kovin erikoiselta virheeltä. Aamiaispaikan tarjoilija, vanhempi herra, kuittasi kuningaspuheeni hyvin lyhyesti. Uimarannalla jututtamani katalaaninuoret sentään arvelivat, että kyllä "nuorempi on parempi". Muistutin heitä, että eikös kuningas Juan Carlos kuitenkin ollut nuoremman sukupolven mieliin mm. suorasukaisilla sanoillaan Venezuelan edesmenneelle presidentille "? Katalaaninuoret hymyilivät kohteliaasti suomalaissedän jutuille, mutta eivät juuri sanoneet juuta eikä jaata asiaan.

Katalaanihotellini tervetulokansiossa eri kielten sivujen merkeiksi on laitettu ko. maan karttakuva. Ensin on ihan tuntemattoman muotoinen maa...kappas..sehän on Katalonian maakunnan ääriviivat...sitten Espanja, Englanti, Ranska, Saksa, Italia, Venäjä.  Perjantaihin saakka siis Hotel Indalo Park´ssa, Dirección Avinguda del Mar 19, Santa Susanna, España. 

Rantapummina Costa Bravalla

Ensimmäinen lomaviikko ei ehtinyt kuin puoleen väliin, kun oli aika ruveta tekemään jatkosuunnitelmia. Kelit ovat hellineet: ei ole satanut täällä räntää, vaan aurinko on porottanut tuttuun tapaan. Tuuli on vilvoittanut mukavasti, mutta kyllä elohopea lähelle 30 astetta on joka päivä kivunnut. Alkuviikosta ripautteli vettä aamupäivällä tunnin tai kaksi, ja sitten taas aurinko helotti. ETV1:n meteorologi lupaili Sevillaan niin hurjia lukemia, että päätin jättää matkan etelään toiseen kertaan. Zaragozakin saa nyt toistaiseksi odottaa, sillä minulla on hyvä kirja meneillään ja sitä on kiva lukea tuolla rannalla. Jatkan siis rantapummina tulevankin viikon! 

Rantaravintolan pöydässä odotti valmiina tomaatti/valkosipiuli-kattaus, sillä täällä Kataloniassa tarjotaan ruoan kanssa Pan amb tomatea, katalonialaista vaaleata leipää, jonka pintaan hierotaan valkosipulia ja tomaattia sekä sirotellaan suolaa ja lorotellaan oliiviöljyä. Ai ai, hyvää on. 

Blanesilaisittain laitettua kalaa. Siis naapurikaupungin tapaan, pikkukalaa ja merenelävää. 

Huoneistohotelli Calellassa vaihtuu lauantaina hotellihuoneeseen Santa Susannassa, samalla rannalla hiukan pohjoisemmassa. Käytin tänään uskomattomat 4-5 tuntia booking.comin ja muiden hotellisivustojen koko ajan muuntuvia hotellitarjouksia seuraten. Vaivanpalkaksi tein loistavan diilin: puolihoitopaketti viikoksi hyvässä rantahotellissa: wifi, ilmastointi ja parveke. Voihan se hiukan turistialuetta olla, mutta eikös tämä koko rannikko ole? Ja lähijunalla nyt pääsee vartissa vaikka umpikatalonialaiseen kylän Canet de Mariin, jonne tiistaina patikoin Calellasta n. 10 km matkan. Ehkäpä suuri hotelli Santa Susannassa tarjoaa polkupyöriä vuokralle? Ei olisi ollenkaan hassumpaa fillaroidakin näitä rantapuebloja. 

Näyttävä TV-mainos "La roja SÍ pueda" (Punainen KYLLÄ pystyy) on vähin äänin kaikonnut telkusta eilisen Chile-matsin jälkeen. Turpaan tuli, Chile rökitti Espanjan joukkueen ihan huolella. Olin hakeutunut matsia seuraamaan paikalliseen ravintolaan, jossa isolla skriinillä oli jalkapallojuhlaa tarkoitus ilakoida. Toisin kävi. Ilakoimaan tulleet spanskit söivät sapuskansa ja lähtivät kotiin. Niin tekivät myös tarjoilijat, taisi itse asiassa koko paikka mennä vähin äänin kiinni heti kun matsi oli ohi. Minäkin kävelin kaupungin halki kotiin, pienessä tihkusateessa. 

Tänä aamuna aurinko taas paistoi. Ranta täyttyi ihmisistä. Jos nyt mitään muuta punaista ei enää katukuvassa näykään, turistit ainakin punoittavat oikein huolella. Aurinkovoiteen lisäksi uskallankin suositella aloe veraa sisältäviä after sun -voiteita, joita täällä kaikki espanjalaiset marketit myyvät.

Kaikella on aikansa...

..ja kaikella on paikkansa. 

Ruuhkaisella Barcelona Santsin rautatieasemalla minulla meni kyllä 20 minuuttia ihan vaan sen ymmärtämiseen, että mistä ne junat edes lähtevät ja toisekseen, että milloin. Kolmannekseen piti vielä keksiä, että miten se junalippu saadaan ostetuksi. Ilman apua en olisi edes oikeaa masiinaa löytänyt! Valtavan rautatieaseman tekee hankalaksi se, että on pitkän matkan junia ja laitureita, luhyen matkan liikennettä, metroa ja sun muuta. 

Tykkään tästä espanjalaisesta elämänmenosta hurjasti! Kun aamulla vastaan käveli nuorimies olutpullo kädessään, oli minulle alusta alkane selvää, ettei se voi olla espanjalainen. Brittihän se olikin. Matkalla rannalle, tyttöystävineen ja vanhempineen (tai tyttöystävän vanhempineen). 

Espanjalainen ei kävele ulkona olutpullo kädessä. Se on ihan mahdoton ajatus. Espanjalainen kyllä juo olutta, mutta yhdessä kavereidensa kanssa paarin pöydän ääressä. Usein janoon, ehkä lasillisen tai joskus kaksikin. Mutta ei ei ei lähde ulos olutpullo kädessä. Eikä humallu oluesta.  

Espanjalainen ei myöskään nosta jalkojaan penkille. Ne, jotka nostivat, olivat ehkä brittejä nekin. Barcelonan Santsin rautatieasemalla junaa odotellessa. Ja kyllä kyllä, kyllä espanjalainen nousee välittömästi ylös, jos häntä vanhempi kanssamatkustaja ei ota istumapaikkaa löytääkseen. 

Minusta se on viehättävää ja rauhallista - elämää rauhoittavaa - että leipäkaupasta löytyy leipä, kalakaupasta kala ja paariin mennään juomaan lasilliset olutta. Ja että kenkiä ei nosteta penkille, ja että vanhukselle annetaan istumapaikka. 

Lähijuna Barcelonasta Calellaan on laman aikana jonkinlainen esiintyvien taiteilijoiden estradi. Omalla tunnin matkallani vaunuuni saapui viisi eri yrittäjää: ensimmäinen lauloi ilman kitaraa, toinen lauloi kitaralla itse itseään säestäen, kolmas vain kerjäsi kohteliaasti "pyydän, ruokaa varten lantti", neljäs jakoi tyhjille istuimille pikkutilpehööriä (nessupaketti, sytkäri ja purkkapaketti), jota sitten olisi saanut lanttia vastaan itselleen lunastaa.

Viides ei ollut oikeastaan rahanpyytäjä lainkaan. Viidentenä ohjelmanumerona näimme katalaanipoiken eläväistä menoa: joukko teinejä nauraen ja mekastaen valtasi keskikäytävän ja keksi ruveta vetämään leukoja siinä tangossa, josta pidetään kiinni kun juna hytkyy. Isompi näytti ensin, sitten pienemmät perässä. Kahdella kädellä, yhdellä kädellä. Jalat 90 asteeen kulmassa, jalat suorana jne. Meitä turisteja se alkoi ykskaks hymyilyttää hirmusti. Totiset saksalaiset, yksi suomalainen, brittipariskunta, joitakuita muita suli ykskaks yllättäen hymyyn, vaihdettiin hymyleviä katseita, nauratti ja hymyilytti. 

En ihan saanut kinni siitä, mikä meitä siinä hymyilytti. Jokin aitous, viattomuus, eläväisyys? 

Lomalla

Barceló Sants, neljän tähden hieno hotelli Barcelona-Santsin yläpuolella, tarjoaa huoneistaan hulppeat näkymät kaupungin yli. Rautatieasema maan alla, hotelli maan päällä.

Kataloniassa härkätaistelu kiellettiin vuodesta 2012 alkaen. Barcelonan toisesta klassisesta härkätaisteluareenasta kunnostettiin katettu ostoskeskus. Las Arenas sijaitsee Plaza de Espanalla. Areenalla oli jo 70-luvun lopulla lopetettu härkätaistelut, näemmä sata vuuotta vanhan rakennuksen kunnon takia. Historiallinen rakennus jäi tyhjilleen ja vasta 2000-luvulla se avattiin uudestaan yleisölle.

Lopputuloksesta voi olla montaa  mieltä: paikallaan on vain rakennuksen seinät, jotka on sisältäpäin tuettu valtavalla rakennelmalla. Sisällä on kuudessa kerroksessa kauppoja, suuri elokuvateatteri, kahviloita ja kattotasanteella ravintolamaailma. Ehkä operaation myönteisin puoli on se, että saatiin edes seinät säilymään?

Kattotasanteen näkymät ovat hyvät.

Joan Miron puistoa

Barcelonassa futistappion jälkeen

Eilinen Brasilian MM-kisojen Espanjan avausmatsi Hollantia vastaan oli rökäletappio, Hollanti vei 5-1. Taksikuskin kanssa ehdimme analysoida matsin silllä vartin matkalla, joka EL Pratin lentokentältä hotellilleni kului. Kuski oli sitä mieltä, että"los ingleses, alemanes, holandéses - y ustedes - olette fyysisiä jalkapalloilijoita, ja hoidatte fyysistä kuntoanne, kun espanjalaiset miljonäärifutarit sen sijaan notkuvat baarissa, juovat viskiä ja viihtyvät komeiden tyttöjen seurassa aamuun asti".  

Foto Copyright: El Pais/  ALEJANDRO RUESGA (Lähde: www.elpais.es)

Minua viehätti tuo ustedes, monikkoteitittely. Ihankohan oikeasti varttuneempi kuski ajatteli, että me suomalaiset olemme jalkapallokansa? Unelmahan tässä alkaa elää! Kuten sen eilen joku kisastudiossa sanoi: Suomi on MM-kisoissa sitten kun Kuningas Litmanen on päävalmentaja! Se voi olla siis lähempänä kuin aavistankaan, niputtihan barcelonalainen kaiken nähnyt taksikuskikin meidät jo saksalaisten, englantilaisten ja hollantilaisten kanssa samaan sarjaan!

Ps. Taksin otinkin kun kone oli hiukan myöhässä ja saapui siihen terminaaliin, josta junalle on ihan jumalattoman pitkä laukunvetomatka...:) 

Tule, loma, tule!  Hotelli on loistava ja ilmastointi myös!

Ps2. Kone olikin Vueling eli espanjalainen halpalentoyhtiö, eikä norjalainen. Vueling.com on siis ryhtynyt Barce-Hki ja Madrid-Hki -reiteillä kilpailemaan suomalaismatkustajista. Vuelingilla on myös hyvät jatkoyhteydet Espanjan sisäisille lennoille.

Mökille mars!

Suora lento Helsingistä Barcelonaan vie huomenna illalla niin, että norskikone rullaa El Pratin kentälle paikallista aikaa klo 20.50. Se on espanjalaisessa illassa mukavaa aikaa: lämpö on vähentynyt, ihmiset lopettelevat työpäiväänsä ja valmistaudutaan kohtpuoliin lähtemään illalliselle. 

Majapaikan varasin viikonlopuksi kaupungista. Barcelonalainen tuttava arveli, että olisihan se mukavampi olla yö tai pari cityssä kuin kiirehtiä illan viimeiseen lähijunaan. Otin vinkistä vaarin ja varasin viimehetken hinnalla huoneen 4 tähden hotellista, oikein helpon matkan päässä lentokentältä - 19  minuutin suora junayhteys. Hotelli on Barcelona-Santsin suuren rautatieaseman ylle rakennettu valtava hotelli, Barceló Sants. Siitä on kätevä jatkaa maanantaina aamupäivällä Costa Bravalle, sillä juna lähtee ko. asemalta.

 

Hotel Barceló Sants maanpäällä ja rautatieaseman Barcelona-Sants maan alla.

Viikonlopun ohjelmassa on siis pikapyrähdys Barcelonaan. Tavoitteena syödä hyvin, levätä ja hablata spanskia. Maanantaina matka jatkuu sitten reilun tunnin lähijunamatkalla mökille, Calellaan. Omaa mökkiä siellä ei ole, mutta huoneistohotellista irtosi huoneisto viikoski edullisemmin kuin Barcesta hotelli pariksi yöksi. Ranta siis kutsuu! 

Paikallisen VR:n eli Renfen sivuilta (ww.renfe.es) jo katselinkin juna-aikataulut valmiiksi:

Yllä lentokentältä Barceen ja alla Barcesta Calellaan, muutaman tunnin ajalta vaihtoehdot - eli hyvin on tarjolla yhteyksiä eikvätkä matka-ajatkaan ole pitkiä.

Juhlien kautta lomille

Onhan tätä nyt juhlittukin: puolen vuosikymmenen mittaista opiskelurutistusta. Kutsuin muutamia työtovereita, läheisiä ja ystäviä Tuusulanjärven kulttuurimaisemiin, rantasaunalle kakkukahveille. Loppuillasta saapui myös joukko opiskelutovereita - siis valmiita teatteri-ilmaisunohjaajia samalta vuosikurssilta. Pohjalaisia en ruvennut kutsumaan kauas Etelä-Suomeen - lupaan järjestää Seinäjoelle uudet kahvit, jahka sinne suuntaan seuraavaksi satun! 

Tosin olihan juhlaväessä paljon etelään asettuneita pohjalaisiakin: mm. työtoverini Seija onnitteli ja kehui suorituksiani sekä antoi tiskirätistä!

Työviikon päättäneille kahveille ehti nelisenkymmentä vierasta. Komeasti itse itsensä tasaiseksi virraksi porrastaen - ei tullut jonoa eikä tungosta, ja ehti jutustella jonkun aikaa itse kunkin kanssa. Olin hermostunut ja jännitin, mutta ne tunnetilat kaikkosivat, kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Kahvitarjoilujen kanssa tuli hiukan kiire, kun oli melkoisen työntäyteinen viikko takana eikä liiemmälti riittänyt aikaa pohtia asiaa. Seuraaviin juhliini kutsun Mohammadin Sevillasta keittiötä koutsaamaan.

Oli mukava esitellä toinen toisilleen entuudestaan vieraita ihmisiä. Muisteltiin menneitäkin, eri yhteyksistä tuttuja ihmisiä kun ollaan. Pohjalaisen heimon lisäksi isänpuoleista savolaista sukua oli hyvin edustettuna. 

Onnea toivoteltiin!