Andalusian kuvia

Alameda de Herculeksen aukion päädyissä kohoavilla roomalaisilla pylväillä on niilläkin ikää. Alameda oli minunkin olohuoneeni Sevillan vuoteni aikana. Pitkä aukio on iltaisin täynnä ruokailijoita ja lasillisella istuskelijoita, päivisin lounastajia ja turisteja. Keskellä aukiota sijaitsevalta terassilta saa takuuvarmoja tapas-herkkuja: alla papas bravas roqaforte-salsalla ja gazpachoa vahvempi salmorejo-keitto. 

Sevillan ilta 

Málagassakin pääsisi kaupunkipyöräilemän, jos olisi kotiosoite kaupungissa ja julkisen liikenten kortti? Alla málagalainen Teatro romano, melko hyvin säilynyt sekin.

Yllä Málagan katedraali, alla satama.

Majakan (yllä) kanssa samalla aallonmurtajalla sijaitsi myös kotini, jonka vastapäiseen taloon muuttofirma vei uuden asukkaat tavarat näppärästi liukuhissillä (alla). 

Salmorejo (yllä)  piti arvioida Málagassakin. Pääruoka hämmensi niin, että siitä jäi kuva ottamatta: se oli oikein kypsäksi valmistettu mustekalan lonkero, perunamuusilla ja paprikavaahdolla. Maistui  laadukkaalle grillimakkaralle, joskin hiukan oli aluksi tekemistä. Omenainen jälkiruokaherkku vei kielen mennessään (alinna).

Málaga, Granada, Murcia, Cartagena, Alicante

Sevillan visiittini päättyi mainioon iltaan ikiaikaisessa arabialaisessa hamamissa, Los Baños Arabes. Sen kanssa samassa korttelissa sijaitsevat myös tuhansia vuosia vanhat roomalaiset pylväät, joten historian havinaa on ilmassa.

Jeronimon kanssa saimme Elisan meille järjestämät hemmotteluhoidot ja kävimme kylpemässä sekä alakerran monien lämpötilojen altailla, höyryhuoneissa että kattoterassin porealtaassa, josta oli upea näkymä iltavalaistuun Katedraaliin. Alla esittelyvideo paikasta:

Seuraavana päivänä matkasinkin Málagaan, jossa tuli majoituttua varsin hyvällä sijainnilla:

Málagasta löytyi myös hulppean kokoinen uintikeskus Inacua Málaga, metrolla 6 minuuttia Zambranon rautatieasemalta länteen. Kaksi 50 metrin allasta: sisällä ja ulkona, sekä lyhempiä sisäaltaita ja terapia-allasta sun muuta. Ulkoallas suljetaan lokakuun lopussa, joten vielä ehti. Olin ainoa ulkouimari, sillä andalusialaisille syysleuto vesi taitaa tuntua jo kylmältä. Uimahalliin menoon on varauduttuva espanjalaisin perusvarustein: uimalakki ja uima-asu, sisäsandaalit ja oma lukko pukukaappiin. 

Málagassa oli mukava muutenkin kävellä ja ihastella kaupunkia. Rannallakin tarkeni, ja viime keväänä tutuksi tullut ruokapaikka La Deriva, Alameda Colón, 7, 29001 Málaga, loihti taas hienostuneet herkut. 

Granadan nähtävyyksissä en ehtinyt piipahtaa, sillä bussinvaihtoaika jäi tuntiin. Se meni lounastaessa Granadan bussiasemalla, josta matka jatkui Murcian kautta Cartagenaan. Päätin tulla toiste Granadaan, vaikka pariksi päiväksi. Samaan matkan yhdistyisi mukavasti Cordoba, joka sekin yhä on näkemättä. 

Barrio del Foro Romano

Cartagenassa olivat tutut Robert ja Fidelina vastassa. Tällä kertaa tulikin tutustuttua lisää historiaan: Robertin kanssa vierailtiin roomalaisten 2500 vuotta vanhassa kaupunginosassa Barrio del Foro Romanossa,  keskellä vanhaa kapunkia. Sieltä löytyivät roomalaisen kylpylän jäänteet ja vaikka mitä - sekä vieressä odottava monen hehtaarin tutkimaton alue, jota arkeologit vielä työstävät. Cartagenan alla maaperässä taitaa olla roomalaiskaupungista enemmän tai vähemmän jäljellä. 

Alicantessa ei tulekaan nyt käytyä, sillä kotilentoa varten ei taritse mennä Alicanten  kaupunkiin, vaan bussi vie suoraan Murciasta Alicanten kentälle. 

Aurinko on paistanut.
Espanja. Minä tulen taas!

Kotikotikoti

Mistähän tämän nyt aloittaisi?

Sevillassa minulle tapahtuu päivässä enemmän kuin Helsingissä kuukaudessa. Syy ei ole kenenkään, mutta tämä kaikki vaan on niin erilaista! Olen jo aikoja sitten luopunut ajatuksesta, että tänne kannattaisi mitään etukäteen suunnitella. Paras on heittäytyä mukaan sevillalaiseen elämänrytmin, unohtaa etukäteissuunnittelut ja - carpe diem!

Siispä keskiviikkoaamupäivänä paiskasin pari laiskaa viestiä, tunnustelevia yhteydenottoja, José Marialle ja Jeronimolle. Muillekin olin aikeissa viestiä olemassaolostani Sevillassa, mutta José Maria ja Jeronimo molemmat vastasivat samantien. José Maria kertoi olevansa töissä aamusta iltamyöhälle, Alcázarin linnoituksessa rooliasussa teemakierroksia vetämässä, perjantaihin asti. Jeronimolta tuli viesti, että on Sevillassa perjantai-aamuun asti, "missä olet nyt?"    

Sovittiin treffit Feria-kadun Kauppahallille puolen tunnin päästä. Ja siitä kohtaamisesta alkoikin sitten mitä mainioin "töistä-irti-ja-muuta-ajateltavaa" -päivä. Jeronimo saapui vartin myöhässä tuohon kivenheiton päähän, Feria-kadun kauppahallille ystävänsä Elisan kanssa.

Vaihdettiin kuulumiset, tutustuttiin näyttelijä-tanssija Elisan kanssa, puhuttiin Kataloniat, muisteltiin Jeronimon kanssa neljän vuoden takaista yhteistä kurssikokemustamme Cantabrian Santoñassa jne. Feria-kadun kauppahallin kuivaa valkoviiniä maisteltiin, naurettiin ja päiviteltiin maailman menoa. Sitten Jeronimo totesi, että pian hänen on mentävä, sillä illalla on näytös TNT-teatterissa, Pino Montanon kaupunginosassa. Sain kutsun näytökseen, ja Elisa keksi tarjota kyydin, sillä "illalla saattaa sataa, joten menen autolla".

Elisa oli kiva tuttavuus!

Elisan auton apukuskin puoleinen ovi oli takalukossa, joten ei auttanut kuin ahtautua kuskin puolelta sisään pieneen Fiatiin. Molempia huvitti ison miehen sovittautuminen apukuskin paikalle. Elisa ajoi hyvin ja kovaa, muitta mutkitta perille. Selvisi, että Elisa tuntee perillä kaikki, koska työskentelee samassa teatterissa. Jeronimoa emme enää nähneet, ja esityskimara "Rio sin fronteras" alkoi.

Klo 19.45 alkoi esityskimara ja väliakoineen päättyi n. klo 22.30. 

Kimara on oikea sana, sillä näytös koostui fragmenteista; haa, fragmentaalista teatteria - minulle ihan tuttua soveltavaa teatteria suomalaisesta teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -koulutuksesta, mutta Andalusiassa ihan upouutta ja outoa! "Teatro social", sosiaalista teatteria, selvensivät Elisa ja Jeronimo myöhemmin: paitsi fragmentteja ammattilaisten esityksistä, myös harrastajaryhmien lyhyitä esityksiä ja täysin teatteriummikkojen kanssa tehtyjä esillepanoja, joista erityisesti pitää mainita koskettavat naisteemaa käsittelevät kaiksi esitysfragmenttia: trianalaisten naisten esitys miesvaltaa vastaan ja mustalaisäitien "Huono äiti"-esitys. Ensinmainittu hauskuutti espanjalaisten sovinnaisilla sukupuolirooleilla leikkimällä (huipentui 70+ rouvan flamenco-lauluun miehelleen, joka on tottunut aina saamaan ruoan eteensä, pyykit silitettyinä jne) ja viimemainittu laittoi yleisön kyynelehtimään sekä taputtamaan seisaaltaan. 

Sitten oli Jeronimon ammattilaisteatteriryhmän esityksen vuoro:

Jeronimo (oik.) Miserablesin hengessä kurjana ja köyhänä.
Frangementti päättyi yleisön kanssa  laulettuun Miserablesin kyläläisten yhteislauluun (sanat alla):

Canta el pueblo su cancion nada la puede detener esta es la musica del pueblo y no se deja someter Si al latir tu corazon oyes el eco del tambor cuando salga el sol es que el futuro nacera ven y lucha junto a mi Te uniras a nuestra causa tras esta barricada Si somos esclavos o libres hay un mañana que vivir depende de ti Canta el pueblo su cancion y no se deja someter nada la puede detener esta es la musica del pueblo Si al latir tu corazon Ven dispuesto a combatir oyes el eco del tambor es que el futuro nacera cuando salga el sol por la libertad hay una lucha que ganar muchos hoy van a morir estas dispuesto a derramar tu sangre en las calles de Francia oyes el eco del tambor 

Canta el pueblo su cancion nada la puede detener esta es la musica del pueblo y no se deja someter Si al latir tu corazon cuando salga el sol. es que el futuro nacera

Ja jotta esitys vielä kerran yllättäisi, seuraavaksi esiintyi ecuadorilainen kansantanssiryhmä - sekin antoi äänen yhdelle Espanjassa sosiaalis-ekonomisesti varjoon jäävälle ryhmälle: matalapalkkatyöt tekeville latinomaahanmuuttajille.

Väliajalla aammmattilaisiksi opiskelevat näyttelijäntyön opiskelijat esittivät performanssin, jossa oli tuttua andalusialaista poljentoa: flamencon (tai sevillano-tanssin) tulista tappuraa ja taitavia askelsarjoja:

Samainen ryhmä esitti myös lauluja, joista yhden kohdalla tukkani nousi pystyyn täpötäyden spanskikatsomon keskellä: yksi näyttelijöistä lausui tyystin puhdasta suomea!

Kuiskuttelin Elisan kanssa asian heti selväksi: sehän on Marjukka, vanhasta Metropolian koulustani TIO-opintolinjalta kolmisen vuotta sitten Sevillaan omaan kouluuni lähtenyt vaihtari! Tapasimme Marjukan kanssa 3-4 vuotta sitten Metropoliassa, kun Marjukka oli saanut tiedon Erasmus-vaihdostaan Sevillaan. Marjukka oli Sevillaan jäänyt!

Esityksen jälkeen Elisa siis riensi tuttujaan tapaamaan, minä menin yllättämään Marjukan ja Jeronimo etsi meidät käsiinsä maskin pestyään. Vietimme teatterilla tuntikaupalla aikaa, osallistuimme karonkkahenkisiin jälkijuhliin ja aamuyön hämärinä hetkinä porhalsimme Elisan autolla takaisin keskustaan. Autopaikan löytyminen oli mahdoton urakka, jonka palkitsimme vielä Jeronimon ja Elisan kanssa menemällä yöpitsalle. Selvisi, että Elisa asuu pitseriasta 100, minä 150 ja Jeronimo 200 metrin päässä!

Loppuaplodeissa kaikki estradilla illan aikana esiintyneet.

Pitseriassa puhuttiin vielä minun työasiani, Elisan työasiat ja Jeronimon työasiat. Pääkoppani alkoi olla aika tyhjä espanjankielen täyteisestä päivästä, mutta kun Elisa on niin loistavasti maalannut espanjalaisen näyttelijä-tanssijan toimeentulon ja työtilanteiden haasteet - kertoen, että oli viime vuonna vihdon kyllästynyt epäsäännölliseen palkkaan ja käynyt hierojakurssin sekä hankki osa-aikaisena hierojana nyt perustoimentulonsa - oli minun udeltava, että missä Elisa nyt toimi hierojana. "Sellaisessa paikassa kuin Baños Arabes, katedraalin takana olevasssa ikivanhassa arabialaisessa hamamissa".   

Riemastuin! Kuuluisa Baños Arabes, jossa minun piti käydä jo 6 vuotta sitten, mutta jossa en vieläkään ole käynyt! Jeronimo kertoi torstain olevan hänen ainoa vapaapäivänsä tällä viikolla, joten sovimme siltä istmalta seuraavaksi illaksi kylpyläillan. Elisa lupasi hankkia meille -30% sisäänpääsyt ja hieronnat, jos listalla on tilaa. 

Eksoottinen Sevilla

Vueling, katalonialainen suuri lentoyhtiö, kuulutti ensin espanjaksi, sitten englanniksi ja lopuksi katalaaniksi, kaikki kuulutukset, alusta loppuun. Vueling on ottanut paikkansa suomalaistenkin lentomarkkinoilta kesäkausille huhtikuusta lokakuulle: halpalentoja Helsingistä Barcelonaan, ja jatkoyhteyksiä Barcelonasta muualle Espanjaan ja eteläiseen Eurooppaan sekä Välimeren ympäristöön, yhteensä 137 lentokenttää.

www.vueling.com

Oma lentoni toi Barcelonan terminaaliin 1, josta puolentoista tunnin odotuksen jälkeen toinen Vuelingin kone vei Sevillaan. Jo jonossa Sevillan koneeseen tuli tuttu tuntuma: etelään ollaan menossa, andalusialaisten keskellä. Saman havannon tekee kuka vaan Oulun koneesen jonottava: puheenparsi on erilainen, kiireen määrä toinen jne. Andalusialaiset ovat pienempiä, tummanpuhuvia, pukeutuvatkin niin tyylillä.

Koska Vuelingin koneissa jalkatilaa on niukasti (meille pohjois-eurooppalaisille giganteille), olin varannut varauloskäytävän viereltä paikan. Yksi vapaa istuin siellä minua odottikin, mutta muut viisi olivat jo koneen täyttöä aloitettaessa saaneet asiakkaansa: Vuelingin varamiehistö uniformuissaan; kapteeni vieressäni, perämies vasemmalla, pari jotain muuta - liekö matkustamohenkilökuntaa.
Ja lentomme matkustamohenkilökunta koostui vain stuerteista, mutta edempänä matkustamossa istui kymmenkunta lentoemäntää, siellä täällä, vapaiksi jääneillä paikoilla. Hekin lie menossa Sevillasta eri koneisiin, tai palaamassa Euroopan lennoilta jo kotiinsa?

Ja kun yksi stuerteista sitten saapui varauloskäytävän matkustajille kertomaan ohjeet, oli sekin jotenkin hassu tilanne. Minä, toisen koneen kapteeni ja perämies kuuntelemassa kun Jorge (esitteli itsensä ja varmisti mitä kieltä puhumme) kertoi kuinka ovi avataan, jos tulee hätälasku. Kuuntelimme sujuvasti ja nyökkäilimme, että ymmärretty on. Ei tullut hätälaskua, vaan aikataulusta hiukan etuajassa tultiin turvallisesti sumuisen Sevillan lentokentälle.

Oli jo pimeää, ja taksikuski kertoi säiden olleen aika erikoisia: eilen yli 30 astetta (siis: 30 astetta!), mutta illalla kevyttä sumua. Katalonian tilannettakin piti hiukan puhua. Ja sitten sitä jo oltiinkin kotiosoitteessa, tällä kertaa toisella puolen Alamedaa kuin aikoinaan, kun Calle Martinez Montañesilla asuin.

Calle Ferian sivukadulla sijaitseva pikkustudioni

Lola odotteli vuokra-asuntoni edustalla. Pieni kalustettu yksiö, siistiäkin siistimpi. Kokeilin ilmastointilaitteen kauko-ohjainta, joka ei toiminut. Lola suorastaan kauhistui. Kyllä se on aina toiminut...vaihdoimme paristot TV:n kaukosäätimestä, kokeilimme sitä sun tätä, minä hikoilin Sevillan illan kuumuudessa ja Lola kapusi katonrajaan ilmastointilaitetta tutkimaan. Kun mikään ei auttanut, Lola haki naapurin apuun. Naapurinmies keksi heti, että on resetoitava kaukosäädin. Kun ei löytynyt sopivan pientä ruuvimeisseliä, naapurin mies katosi kotiinsa säätimen kanssa ja pian palasi. Ja taas toimi ilmastointi!

Talon sisällä olevalta patiolta kohti kattoikkunoita

Vaihdettiin Lolan kanssa uudestaan poskisuudelmat ja hyvästeltiin naapurinmiehen, Marco, kanssa. "Mitä ikinä tuleekaan, jos mihinkään koskaan mitään apua arvitse tai on mitään, missä voin auttaa...", molemmat latelivat kynnykseltä.

Kaikki 20 m2:ssä

Oli jo niin myöhä, että en jaksanut lähteä (esp. salir; lähteä, lähteä ulos, mennä ehkä ulos syömään tai tapaamaan tuttavia) vaan tein illallisen (la cena, jonka kaikki syövät klo 22) supermercadosta pikapikaa hakemistani tykötarpeista: tonnikalapiirasta ja hyvä salaatti). Lolan jääkaappiin varaaman tervetuliaspunaviinin jätin toiselle päivälle, laskin persiaanit alas, suljin ikkunaluukut, kuuntelin parin-kolmen kirkon kellojenkumun ja painuin pehkuihin.

Huomenna sitten kaupungille!