¡Usted, Usted y Usted!*

*)=Te, te ja te!

Ca La Nurin tutussa ravintolassa maistui kuumana kesäpäivänä gazpacho.

Elämäni kirjassa (anteeksi tämä hirtehinen ilmaisu) avautui ihan uusi luku, kun 13 vuotta sitten ensi kerran astuin manner-Espanjan maankamaralle. Sitä ennen olin käynyt kerran-pari Kanariansaarilla, josta se innostus kieltä kohtaankin taisi lähteä. Kolmessatoista vuodessa on tukan väriin tullut sen verran harmaata, että nyt se on peruuttamatonta: olen tästä eteenpäin Espanjassa "Usted".

"Ustedia" on nyt kuultu taajaan. Espanjalaisille harmaantuva tukka on selkeä signaali: tuota ei sinutella. Toisaalta, mikäpä tuossa, teititelkööt rauhassa, lomallahan tässä ollaan. Ja lomalaiselle on kyllä palvelu pelannut, Ustedille. 

Montjuicilla pojat pelasivat vesipalloa: Barcelona vastaan Tarragona.

Viimeinen majapaikkani oli tosi kivalla sijainnilla, Montjuicin olympiakukkulan alapuolella, Paral-lellin metroasemalta kivenheiton päässä. Katu oli rauhallinen, ja huoneisto aivan loistava iso, tilava, keittiöllinen apartamentti. Kun sinne saavuin, vastassa oli Belton, nuori kundi, joka oli tullut päästämään minut studiooni, sillä osoitteessa ei ollut respaa, vaikka kaikki talon huoneistot saman majoitustahon omistuksessa olivatkin. 

Beltonin kanssa löytyi nopeasti hyvä yhteys. Ja kun tässä Ustedeja kuitenkin ollaan, annoin Beltonin hoidella kaikki asiat puolestani. Check-out sovittiin siten, että jätän perässäni oven kiinni. Belton kysyi arvioitua poistumisaikaani, ja tilasi samantien taksin keskiviikkoaamuksi. Minä olisin - jälleen kerran - tilannut taksin jo klo 05.30, että ehdin kentälle kello kuudeksi, mutta Belton oli määrätietoisesti sitä mieltä, että kahdeksan konetta varten ei arkiaamuna tarvitse Barcelonan kentällä olla kuin tuntia aiemmin. Belton kysyi, että saako hän antaa numeroni taksille, joka laittaisi WhatsApp-viestin kun on ovella. Kaikin mokomin! Helpoksi on tehty elämä! 

Ja niin saapui keskiviikkoaamuna taksi ajoissa ovelle. WhatsApp-viesti piippasi klo 06.21, että 5 minuutin kuluttua on Christian ovella. Ja taas sitä "Ustedia", että kuinka Usted puhuukin (lue: ääntääkin) niin hyvää espanjaa, ja onko Ustedilla muita lomasuunnitelmia, ja mihin aikaan Usted saapuu Helsinkiin, ja kuinka Usted siitä jatkaa matkaansa? Jutusteltiin rauhassa Christianin kanssa, joka tuossa tuokiossa ajoi minut kentälle, nousi autosta, nosti laukkuni, avasi oveni ja kätteli hyvästiksi, kuten Barcelonan taksit tapaavat tehdä lentokentälle matkustajan - tai ainakin Ustedin - jättäessään. 

"¡Que Usted tenga un buen viaje!" Hyvää matkaa Teille!

Calella, Maresme

Kehitys kehittyy

Onko tämä sitä tekoälyn kehitystä, kun huomisen lennon lähtöselvityksen tein juuri kotoa käsin netissä, tilasin boarding passin kännykkääni sekä katsoin tiedot arvioiduista jonotusajoista turvatarkastukseen, lähtöportin sijainnin ja arvion huomisesta lentonopeudesta määränpäähän (on mukavasti etuajassa)?

Helpoksi on mennyt. Takavuosina se lentokentällä laahustelu oli jonoa jonon perään, oikean portin etsiskelyä jne.

No, Espanjassa on hyvä varautua maltillisempaan teknologisen kehityksen käyttöönottoon. Siellä saattaa yhä joutua tietoa kyselemään ja haeskelemaan, vaikka Barcelonan kenttä moderni onkin. Mutta ei hätää, ihmiset auttavat kysymättäkin toisiaan, neuvovat perille, toivottelevat mukavaa päivänjatkoa...ja jos hiukan syvemmälle ajautuu jutustelemaan, pian jo varmistelevat että onhan herra jo syönyt, sillä siellä ja siellä ei välttämättä tähän aikaan ole ruokaa tarjolla. Tosin espanjalaiset ruoka-ajatkin on jo vanhassa muistissa, joten nälkää en tule näkemään. Ja ehkäpä Espanjassakin on viimeisen 10 vuoden aikana tehty jonkinlainen loikka uuteen aikaan: nythän ruokaa saakin siestan aikaan sieltä täältä, turistirannalla ainakin...ja saattaapa kaupungissa olla joku ruokakauppakin auki "ihan milloin sattuu" eli sunnuntaina, siestan aikaan ja ehkä joku jopa yölläkin!

Toivottavasti huominen matkanteko sujuu yhtä helposti kuin siihen valmistautuminen.
¡Hasta pronto, Calella!

Lomamoodiin

Vuoden urakka alkaa olla tehty, yhtä päivää vaille valmis. Asioita on urakoitu. Joku asia jää lomanjälkeiseen aikaan, ja jonkun ehtii vielä huomenna hoitaa. Jokavuotisen alkavan lomanodotuksen on jo tuntenut nahoissaan, eivätkä sitä pilanneet edes viimeöiset, vahvasti työntäyteiset unet. Oikeastaan uni oli oikein opettavainen kertomus ystävältämme Alilta, tuolta kaikkien edes jollain lailla tuntemalta Tajunnan Alilta, ihmisen parhaalta ystävältä. 

Ali laittoi minut unessani ratkomaan työasiaa, joka osoittautuikin melkoiseksi ansaksi: että jos sen olisi tehnyt, olisi itsensä suohon saattanut. Jouduin pohtimaan työdilemmaa pitkän aamuyön unenhortoiset tunnit, kunnes tein ratkaisun: jätän aikomani työasian tekemättä ja herään! Se oli hyvä päätös. Sängyn laidalla istuessani oivalsin, kuinka hyvin Ali minua opetti: nopein ei ole aina viisain, tilaa voi antaa jo nuoremmillekin, ja miettiäkin voi ennen kuin syöksyy toteuttamaan. Joskus on viisasta antaa asian vaan raueta, niin unessanikin.

Kun Tajunnan Ali minua näin hyvin valmisteli jo lomanjälkeisen aikaan, on myös aika alkaa päästämään työasioista irti. Mieli onkin jo liidellyt monta kertaa toiselle puolelle Eurooppaa, Katalonian Maresmen rantakylien ketjun loppupäähän, Calellaan. Tiistaina aion jo lounastaa Braseria Ca la Nurin (Riera 16, Calella, Barcelona, 8370, 08395 Calella, Barcelona, Espanja) katalaanikeittiön puutarhassa. Viime yön unissani vilahtivat myös hymyileväiset, puolitutut kondiittorin pitäjät, joiden kanssa tuppaan aina käydä jonkun sanan vaihtamassa. 

Mitähän kuuluu katalaaniparturilleni, minkälainen lie ollut Yolandan lasten kouluvuosi, mitä ajattelee Yolanda katalaanien itsenäistymispurkimyksistä nyt ja kuka lie vahtii tänä kesänä Crol Centerin altaita? Minkähän kirjan varaisi mukaan rannalle?