Sunnuntaiajelut

Sana "Sunnuntaiajelu" on kuluneen marraskuun aikana saanut uuden merkityksen, kun olen ottanut etäisyyttä etätyöviikkoihin tekemällä sunnuntaisin pitkän pyörälenkin. Pyöräretken kohteeksi olen valinnut lähiseudun museoita, sillä vuodenvaihteeseen voimassa olevalla museokortilla on päässyt sisään maksutta. Tässä muutama kuva marraskuun matkoilta:

Yllä olevat kuvat ovat Espoon Emmasta, jonne pyöräilin Lauttasaaren kautta erinomaisen aurinkoisena marraskuun toisena sunnuntaina. Helsingin pyörätiet ovat vuosi vuodelta parantuneet niin, että suuntaan kuin suuntaan on nyt jo jonkinlainen pyöräväylä. Vielä on niiden kunnossa ja ylläpidossa tekemistä, mutta suunta on oikea. Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana pyöräily on ottanutkin aimo harppauksen kaupunkilaisten liikkumismuotona.

Marraskuun toinen sunnuntaiajelu suuntautui Akseli Gallen-Kallelan huvilaan Tarvaspäähän, Espooseen. Sinnekin oli mukava matka pyöräillä: Kulosaaren sillan kautta erittäin sujuvaa pyöräreittiä Pasilan Triplan kautta Keskuspuistoon, Pikku-Huopalahteen, Munkkiniemen halki ja Tarvon uutta kevyenliikenteen siltaa pitkin Tarvaspäähän:

Viime viikon sunnuntaina aurinko taas paistoi, joten hurautin tuttua luontoreittiä Viikin peltojen halki Vantaanjoen varteen. Jokivarsi on laitettu hienoon kuntoon, hyvät kevyenliikenteen hiekkatiet molemmin puolin. Sitä oli mukava taas pyöräillä pohjoiseen, Vantaan keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon ohi vanhan Tuusulantien pyörätielle, joka jatkuu Tuusulan Rantatielle saakka. Kohteeksi siis valikoitui Erkkola, jossa en aiemmin ollutkaan vieraillut. Naapurin Lottamuseossakin tuli käytyä, ja Lottakanttiinissakin tietysti!

Mukaan matkaan sain Järvenpäästä Mostafan, joka ihasteli myös Erkkolan hirsihuvilan kuntoa. Toistasataa vuotta vanha hirsitalohan oli kuin uusi! Rantatieltä pyöräilimme Mostafan kanssa Järvenpäähän, johon olin jättänyt auton perjantaina. Lounaspaikaksi löytyi Ratsastuskeskus Ainon lounaskahvila, joka tarjoaa sunnuntaisin kympillä uuniperunabuffetin.

Marraskuun viimeisen viikonlopun pyöräretken tein jo lauantaina, kun oli sateetonta ja aurinkokin piipahti taivaanrannassa. Museokortilla olisi päässyt Heurekaan, mutta ovella selvisi, että koronarajoitteiden johdosta ei enää sisään päässytkään. Sen sijaan kivenheiton päästä löytyvä Vantaan kaupunginmuseo oli auki. Tikkurilan vanhaan rautatieasemaan mahdutettu museo kertoili Vantaan historiaa ja nykypäivää.

Vantaalla museoretkipäivän lounaspaikaksi valitsin Haltialan tilalla sijaistevan ravintola Wanhan Pehtoorin, jonka peltojen taakse aurinko jo laskikin pian kello 15 jälkeen.

Polkupyörällä syksyyn

Pitkään on mennyt edellisestä blogipostauksestani. Koronatilanne ei nyt mahdollista Espanjan matkoja, joten olen uudestaan innostunut pyöräilemään. Menneenä kesänä ja kuluvana syksynä onkin tullut ajettua fillarilla ristiin rastiin pääkaupunkiseutua, ja kävinpä Keski-Uudellamaallakin, Seinäjoella sekä Nastolassa pyöräilemässä. 

Vantaanjoen varren luontoa ja komeaa ruskaa

Pääkaupunkiseudulla ehdoton suosikkini menneenä kesänä on ollut Vantaanjoen jokivarsi. Joen molemmin puolin on hyvät hiekkaväylät, ja jokirannat on laitettu  kivan näköisiksi. Hatunnosto molemmille kaupungeille, Vantaalle ja Helsingille, jotka ovat viime vuosina puunanneet paikkoja kivoiksi asukkaiden viihtyvyyttä lisääviksi kaupunkitiloiksi. 

  

Vantaanjoen viimeinen koski Vanhankaupunginlahdella

Toinen menneen kesän löytö on rakentuva Järkäsaaren kaupunginosa Helsingissä. Erityisesti ihastutti hyvät pyöräväylät, rantojen virkistyskäyttö runsaine penkkeineen, leikki- ja kuntoilukenttineen, grillipaikkoineen jne. 

Jätkäsaaren kaupunginosan uusia kortteleita, Ruoholahden vierellä eteläisessä Helsingissä.

Koronakesä kotinurkilla oli kaikesta huolimatta mukava. Kesäkuun aikana kaupunki taas vähä vähältä alkoi avautua, ja uimastadionillekin pääsi. Lämmintä kesää seurasi leuto syksy, jota etätöiden lomassa on päässyt fillarin päältä ihastelemaan. 

Fillarini on ikivanha, melkein neljännesvuosisadan hyvin palvellut Nishiki 401. Toissailtana siitä katkesivat ketjut, kun olin palailemassa kotia kohti Meilahden nurkilla. Ei auttanut kuin yrittää ryhtyä korjaamaan, ja kahteen kertaan sainkin ketjunpäät liitettyä toisiinsa, mutta pienen ajomatkan kuluttua sama vaiva iski. Korjausvälineeni olivat kovin kepoiset, osaamistakaan ei oikein ollut, ja pimeäkin tuli. Jatkoin potkupyöräilemällä, ilman ketjuja, alamäkeen.  

Kun alamäki päättyi, huomasin olevani Töölössä. Nälkä kurni, joten hain ruokakaupasta evästä, ja istuin kaupan portaiden pieleen niitä syömään. Evästauon jälkeen laitoin fillarin visusti lukkoon ja ajelin taksilla kotiin. Olisihan tuota julkisillakin päässyt, mutta niitä olen nyt koronatilanteen myötä vältellyt. Maskien takaa vaihdoimme kuljettajan kanssa kokemuksia kotiviljelystä: kuljettaja kertoi salaattipenkistään ja minä chilisadostani. Kotipihaan päästyäni kiinnitin fillaritelineen oman autoni peräkoukkuun ja hain pyörän pois. Seuraavana aamuna löytyi Motonetista oikeanlainen ketjulukko (kokoa 1/2 x 3/32"), joten tuli fillari taas kuntoon. 

On kehitys kehittynyt! Ei erillistä salpaa, vaan ketjutapit loksahtavat kolosiinsa kun ketjun vain vetää kireälle. Parilla eurolla pyörä kuntoon. Samalla tuli putsattua takapakkakin kaikesta kurasta, ja öljyttyä huolella liikkuvat osat.

Tänään tuli sitten taas ajeltua ihan kivan mittainen lenkki syyssäässä. Ketjut toimivat moitteetta, mutta pieni kutina on, että fillarini alkaa olla pian loppuunajettu. Voimansiirrosta huolto sanoi jo keväällä, että viimeisiä viedään: vaihtohommia on edessä. Liki neljännesvuosisadan palvelleeseen pyörääni on jo kerran voimansiirto uusittu, ja kun kuluneita osia alkaa olla siellä sun täällä, päädyin katselemaan fillarikuvastoa. Sähköpyöräkin houkuttaisi, mutta toisaalta aika kivan oloiselta vaikutti Nishikin 301 (2020) ja 501, korkeammalla rungolla molemmat. Hmm hmm.. 

 

Mukavaa syksyä, ruskan värejä ja aurinkoa!

Museo 3: Radio- ja TV-museo Mastola

Lahden vanha radiomuseo on uudistunut upeaksi elämystehtaaksi. Museo on kokemuksellinen ja toiminnallinen, ja tarjoilee historiaa ja faktaa sopivissa annoksissa. Minua viehättivät alakerran aarteet: vuosisadan makeimmat palat radio- ja tv-lähetysten historiaa. Veljenpoika innostui pihamaan lautasantenneista, joilla saattoi puhua pihan toiselle puolen toiseen lautaseen - ilman sähköä tai muuta digiä. Pelkin ääniaalloin.

Perheen pienimmät pääsivät tekemään oman TV-lähetyksen, joka taltioitui Mastolan kotisivuille katseltavaksi saatua koodinumeroa vastaan. Lähetykseen löytyi puvustamosta rekvisiittaa, ja käsikirjoitukseenkin olisi ollut apua tarjolla.

Radio- ja TV-tekniikasta kiinnostuneillekin on paljon nähtävää. Museoon on taltioitu kattavasti koko suomalaisen radio- ja TV-historian kaari. Parituntinen vierähtää noin vaan, joten ehkäpä toiste uudestaan.

Puolen tunnin välein auditoriossa non-stoppina esitettävä kymmenminuuttinen animaatio jäsenteli hauskalla tavalla radio- ja TV-historiaa, ääniaaltojen fysiikasta lähetyksen tekoon. Lapsetkin jaksavat katsoa animaation.

Afgaani Futsal

Kävin sunnuntaina seuraamassa futsal-turnausta, Helsingin Myllypuron loistavassa liikuntaparatiisi Liikuntamyllyssä. Tai tarkemmin ajatellen Pallomyllyn vierellä Arena Centerillä, siinä Myllypuron pallokenttien ja Liikuntamyllyn välissä. Sisähalliin oli organisoitu Suomen afgaanien futsal-turnaus, johon osallistui 21 joukkuetta ympäri maan. 

Iso hatunnosto "Jaakobin pojille" eli afganistanilaissyntyisille Yaghoubin veljeksille, jotka näemmä turnauksen organisoinnin taustalla olivat. Yksi heistä on jalkapallopiirien tuntema Mosa eli Moshtagh Yaghoubi, jalkapalloa HJK:n edustusjoukkueessa pelaava keskikentän taituri. Veljensä Hassan oli kuitenkin kaksipäivisen futsal-turnauksen koollekutsuja, ja organisaattori. 

Hassan Yaghoubi (numero 10) oli organisoinut upean turnauksen, joka kokosi taitavia futsal-joukkeita ympäri Suomen. Hallissa raikui iloinen darinkielinen (persian-) puhe. Nopeatempoiset, 25 minuutin mittaiset ottelut pelattiin kahdella eri kentällä.   

Neljä lohkoa, josta parhaat etenivät loppupeleihin. Tässä A-lohkon ottelujärjestys.

Yllätti lajin nopeus ja ketteryys. Pallo on futista pienempi, kuten kenttäkin, joten peli on nopeata (kuten käsipallossa) ja tiivistempoista. Rajaheittojen sijaan pallo annetaan kentälle potkulla.

Mostafa (vas.)

Yllätti myös se loistava tunnelma, joka afgaanien keskuudessa vallitsi. Kun olin yksi harvoista kantasuomalaisista hallilla, tulin huomatuksi - ja sataan kertaan kätellyksi sekä moneen kertaan toivotetuksi tervetulleeksi. Vanhemmat afgaanimiehet kävivät yksi toisensa jälkeen muistuttamassa, että leipää ja juustoa on tarjolla - ja hyvää olikin!

Kutoskentän tuomari oli loistava! Nopea, taitava ja eleetön.

Morteza

Paitsi futsalia, seurasin myös tuota afgaanijoukkueiden turnausyhteisöä ja sen käyttäytymistä. Moneen kertaan ehdin miettiä, mistä kaikesta nämä ihmiset ovat luopuneet, ja millaisia ihmiskohtaloita itse kunkin taustalla on. Kun kokonainen valtio ja  sen kansa/t ajautuvat hallitsemattomaan tilaan, aloitetaan väärinajattelevien puhdistus ja kynnelle kykenevät joutuvat jättämään maansa. Afganistanista on paettu jo vuosikymmenten ajan naapurimaihin, mutta elämä pakolaisena saattaa niissäkin olla turvatonta ja statuksetonta. Iran on lähettänyt afgaanejaan Syyriaan taistelemaan ym.

Järvenpään afgaanien kakkosjoukkue palaverissa.

Museot 1 ja 2: Kastelholman linna ja Ahvenanmaan Merenkulkumuseo

Ostin museokortin!
Vuoden aikana 68 euron sijoitukseni siis tuokoon uusia kokemuksia, mukavia museoita, hauskoja hetkiä!

1. Kastelholman linna, Ahvenanmaa 

Ensimmäisenä kävin Kastelholman linnassa, jonka portit museokortti avasi tuosta vaan! Emme osallistuneet suomenkieliseen opastuskierrokseen, vaan otimme kassalta lainaan ipadin, jolle oli taltitoitu 18 eri puheenvuoroa linnan eri osiin liittyen: historiaa ja faktatietoa. Kuten monessa muussakin museossa, Kastelholmassakin oli - sitten viime käynnin - panostettu toiminnallisuuteen. Lapsia varten linnassa oli tusina aarrearkkuja, joiden sisällä kussakin mielenkiintoinen tehtävä. Tehtävävihkon oikein täyttänyttä odotti sitten pikku palkinto kassalla! Kierros päättyi linnan juhlasaliin, jossa sai sovittaa päälleen keskiaikaikaisia asuja: haarniskaa tykötarpeineen, pyövelin viittaa hattuineen, linnan neidon asusteita jne.

Käyntimme kruunasi vielä pihamalla odottanut, keskiaikaiseen asuun sonnustautunut linnanvouti, joka opasti meidät jousiampujan pakeille. "Kolme nuolta kullakin", opasti suomea taitamaton jousiampujaoppaamme, ja auttoi tähtäämään olkitauluun. 

2. Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Maarianhamina

Laaja, monipuolinen museo! Esittelee monesta vinkkelistä merenkulkua ja sen historiaa. Kastelholman toiminnallisuudesta innostuneina otimme kassalta mukaamme lapsille suunnatun tehtäväkartan, joka kehotti ihan alkuun etsimään suurimman pienoismallilaivan. Rotankolojen ja meriaiheisten tehtävien siivittäminä tulimme kulkeneeksi museon läpi, joskin alakerrassa jäi osa tutkimatta: paljon on nähtävää ja koettavaa, eikä tällä kertaa puolitoistatuntisemme riittänyt ihan kaikkeen. Hieno museo! Museolaiva Pommerniin pääsee samalla sisäänpääsyllä.

Ahvenanmaalla pyörin

Toverini Mikko-Oskari, TEAK Avoimen dramaturgian kurssilta aikoinaan tutuksi tullut lahjakas mies, julkaisi viime talvena upouuden matkaoppaan Ahvenanmaan polkupyöräretkeilyyn. Ystäväni Mikko-Oskari on toimittaja ja intohimoinen polkupyöräilijä sekä Ahvenanmaan tuntija, joten kirjassa on kaikki kohdallaan. Sen innoittamana toteutin toissa viikolla kuusipäiväisen fillariretken Åålantiin. 

Matkaseurakseni sain kaksi kovakuntoista pyöräilijää, joten oli viisainta pitää päivämatkojen suunnittelu omissa näpeissäni, niin ne pysyivät kohtuullisina. Majapaikka löytyi koko viikoksi saaren keskeltä, Godbystä, Ålands Idrottscenterin vandrarhemmet. Se on keskeisellä paikalla, ja siitä on helppo lähteä suuntaan jos toiseenkin, eikä päivämatkoista tule mahdottomia. Paikka on minulle entuudestaan jo tuttu, joten sinne oli helppo mennä. Lisäksi Centerissä on myös Ahvenanmaan ainoa uimahalli, joka oli kiva lisä pyöräilypäivistä palautumiseen.

Ålands Idrottscenter on mainio paikka. Iso sisähalli, hulppea uimahalli, majoitustilaa ja mukava kahvila. Kesätyöntekijät puhuivat kovin monia kieliä, mutta eivät juuri suomea. Egentligen det var ingen problem för oss! 

Sopivimmat aikataulut löytyivät tällä kertaa niin, että pyörät auton perään ja Naantaliin, josta Finnlinesin uudella laivalla viidessä tunnissa Långnäsiin. Laivalla oli upea sauna ja poreamme, mutta buffetina myyty lounas oli kyllä aika vaatimaton. Paluumatkalla samalla reitillä asiat olivatkin ihan toisin päin: vaatimaton sauna, ei poreallasta mutta yltäkylläinen illallisbuffet! Pyöräretkeläiselle ruoka maistuu aina, ja sauna on mukava lisä!

Aurinko porotti niin, että hiki tuli ja naamaa punotti. Saltvikin kirkon pihassa tutkittiin karttaa.

Kastelholman linna niityn takana.

Maarianhamina, Sund, Kastelholma, Saltvik, Bomarsundin rauniot, Eckerö, Geta ja Godby. Paljon jäi vielä nähtävää, mutta ensi kesänä sitten taas? Ahvenanmaan pyöräreitit ovat tavattoman mukavia, ja maisemat miellyttävät. Uudet löydöt olivat Degersandin uimaranta ja Getan kalliot. 

¡Usted, Usted y Usted!*

*)=Te, te ja te!

Ca La Nurin tutussa ravintolassa maistui kuumana kesäpäivänä gazpacho.

Elämäni kirjassa (anteeksi tämä hirtehinen ilmaisu) avautui ihan uusi luku, kun 13 vuotta sitten ensi kerran astuin manner-Espanjan maankamaralle. Sitä ennen olin käynyt kerran-pari Kanariansaarilla, josta se innostus kieltä kohtaankin taisi lähteä. Kolmessatoista vuodessa on tukan väriin tullut sen verran harmaata, että nyt se on peruuttamatonta: olen tästä eteenpäin Espanjassa "Usted".

"Ustedia" on nyt kuultu taajaan. Espanjalaisille harmaantuva tukka on selkeä signaali: tuota ei sinutella. Toisaalta, mikäpä tuossa, teititelkööt rauhassa, lomallahan tässä ollaan. Ja lomalaiselle on kyllä palvelu pelannut, Ustedille. 

Montjuicilla pojat pelasivat vesipalloa: Barcelona vastaan Tarragona.

Viimeinen majapaikkani oli tosi kivalla sijainnilla, Montjuicin olympiakukkulan alapuolella, Paral-lellin metroasemalta kivenheiton päässä. Katu oli rauhallinen, ja huoneisto aivan loistava iso, tilava, keittiöllinen apartamentti. Kun sinne saavuin, vastassa oli Belton, nuori kundi, joka oli tullut päästämään minut studiooni, sillä osoitteessa ei ollut respaa, vaikka kaikki talon huoneistot saman majoitustahon omistuksessa olivatkin. 

Beltonin kanssa löytyi nopeasti hyvä yhteys. Ja kun tässä Ustedeja kuitenkin ollaan, annoin Beltonin hoidella kaikki asiat puolestani. Check-out sovittiin siten, että jätän perässäni oven kiinni. Belton kysyi arvioitua poistumisaikaani, ja tilasi samantien taksin keskiviikkoaamuksi. Minä olisin - jälleen kerran - tilannut taksin jo klo 05.30, että ehdin kentälle kello kuudeksi, mutta Belton oli määrätietoisesti sitä mieltä, että kahdeksan konetta varten ei arkiaamuna tarvitse Barcelonan kentällä olla kuin tuntia aiemmin. Belton kysyi, että saako hän antaa numeroni taksille, joka laittaisi WhatsApp-viestin kun on ovella. Kaikin mokomin! Helpoksi on tehty elämä! 

Ja niin saapui keskiviikkoaamuna taksi ajoissa ovelle. WhatsApp-viesti piippasi klo 06.21, että 5 minuutin kuluttua on Christian ovella. Ja taas sitä "Ustedia", että kuinka Usted puhuukin (lue: ääntääkin) niin hyvää espanjaa, ja onko Ustedilla muita lomasuunnitelmia, ja mihin aikaan Usted saapuu Helsinkiin, ja kuinka Usted siitä jatkaa matkaansa? Jutusteltiin rauhassa Christianin kanssa, joka tuossa tuokiossa ajoi minut kentälle, nousi autosta, nosti laukkuni, avasi oveni ja kätteli hyvästiksi, kuten Barcelonan taksit tapaavat tehdä lentokentälle matkustajan - tai ainakin Ustedin - jättäessään. 

"¡Que Usted tenga un buen viaje!" Hyvää matkaa Teille!